Ultrajuoksijan ja kirjailijan ajatuksia matkan varrelta.
Perspektiivinä sairastettu syöpä vuosimallia 1993 ja 30 vuotta kestävyysjuoksua.
Lukijalta toivotaan kommentteja, vuoropuhelu on rikkaus.
Kansikuva Jani Rautonen, Norja/Barraś
Kun kirjoitan tätä, ulkona sataa räntää ja lattialla on valmiiksi pakattuna kaksi matkalaukkua. Räntä Nellimissä merkitsee kevättä ja pakattu matkalaukku jonkin uuden kokemista.
Uuden kokemista parhaimmillaan on kirjan kirjoittaminen. En tiedä mistä tarinat tulevat, mutta sen tiedän, että ne on pakko kirjoittaa. Kirjan kustannettavaksi saaminen minullekaan ei ole itsestäänselvyys, vaikka takanani on kaksi kirjaa. Tietenkin olen jo hieman uskottavampi, mutta silti.
Minä olen hyvissä käsissä kustannus Käsitteen Sami Liuhdon ja kirjailija Seppo Saraspään antamien palautteiden myötä. Lisäksi taustallani on akateeminen, elämänkokemuksella varustettu, tohtoritason kommentaari. Elämänkokemus onkin esiluennan ja kustannustoimituksen peruskivi.
Voi nimittäin olla niinkin, että jopa maineikkaissa isoissa kustantamoissa käsikirjoituksia lukee jollakin tapaa sensitiivinen, palkattu lukija. Voi olla, että kyseinen lukija ei kykene paljon painottamaani suoraan kokemiseen, vaan yrittää pyrkiä valinnoissaan kohti täydellistä kauneutta. Sellaista kauneutta, joka heijastuu hiekkalaatikolla hiekkakakkua taputtelevan lapsen kasvoilta auringon lämmössä. Runollisuutta ja ruusuista puhtautta.
Näinä sensitiivisinä aikoinako ei enää saisi sanoa, ei enää saisi kuvata? Jos asia tai henkilö on täysin täynnä kusta, tekstistä tulee ilkeää. Kirjoittaja ei silloin ole ilkeä, mutta jotkin hänen projisoimansa ainekset ovat eittämättä kusisia. Ei siitä keltaisesta, haisevasta litkusta oikein kaunista saa. Silti ketään ei tarvitse loukata.
Täydellistä kauneutta ei ole olemassakaan. Ei edes sen hiekkalaatikolla pyllistelevän tenavan naamalla. Ellei koe pahuutta, ei voi kokea hyvyyttä. Saman kolikon molemmat puolet on koettava. Jos ei osaa päättää, on heitettävä lanttia. Kruuna vai klaava?
Kirjojen hahmoista ja sisäisistä langanpätkistä osa on silhuetteja, osa alkaa elää omaa elämäänsä, niin kirjan sivuilla kuin lukijan mielessä. Sensitiivinen käsikirjoituksen palautteenantaja voi helposti vetää herneen sieraimeen, ellei hänellä ole riittävästi munaa tai elämänkokemusta. Aristoteles sanoi, että mikä tahansa voidaan perustella ja jos se perustellaan riittävän hyvin, tulee siitä oikeutta.
Kaikilla tarinoilla olisi oikeus tulla julki. Kirjailija, joka unelmoi olevansa puhdas ja aatteellinen, huomaa hyvin pian olevansa ahdas ja puutteellinen kustannusmaailman puristuksessa. Minä näen asian niin, että aina voi yrittää parantaa perustelujaan.
Parantaa pitäisi myös ultrajuoksussani. Hyvänä vuotena kilometrejä on tässä vaiheessa takana pitkälle yli tuhat. Tänä vuonna yhteensä ei vielä edes neljää sataa!
Injektion ja kahden viikon juoksutauon jälkeen suraalihermon kiinnityspiste on kivuton ja turvotus laskenut. Viime viikolla aloitin vaiheittaisen paluun juoksuun. Ongelmia ei toistaiseksi ole ollut, eikä kuntokaan ole aivan nolla. Tämä johtuu pyöräilystä ja hiihdosta. Juoksukunto, eli iskutuksen sieto, sen sijaan on nolla.
Jos jalka kestää, lähden kohti seuraavaa tavoitetta. Se on 2025 huhtikuussa Tsekin tasavallassa, Konstantinovy Laznessa pidettävä kuuden päivän ultrajuoksu. K6 Ultra.
Jos jalka ei kestä, niin sitten tyydyn vähempään. Olin jo henkisesti valmis lopettamaan astellessani lääkärin vastaanotolle. Oli hämmentävä yllätys, että ei tarvinnut. Tai ei saanut?
Matkalaukku ja kirja, nekin riittäisivät.
VIIKKO 13.
Ma-Ti- Lepo
Ke- Läslipyörällä poluilla, jäällä ja tiellä yht. 19,79 km - 1.30.
To- Kävelyä Kirsin kanssa 6,26 km - 1.29.
Pe- Latuhiihtoa Kirsin kanssa 8,70 km - 1.39.
La- Läskipyörällä 21,47 km - 1.20.
Su- Kävelyä Kirsin kanssa 3,43 km - 47 min.
VIIKKO 14.
Ma- Lepo
Ti- Latuhiihtoa 20,62 km - 2.35.
Ke- Metsäsuksilla Kirsin kanssa 6,48 km - 1.35.
To- Juoksu 5,11 km -32 min.
Pe- Juoksu 6,17 km - 40 min. Läskipyörällä 20,82 km - 1.09.
La- Juoksu 8,06 km - 52 min.
Su- Juoksu 8,39 km - 56 min.
Allaolevista kuvista voi päätellä missä kukin liikkuu, millä mielellä ja miksi.
Se nyt vaan on tyhmää olla tajuamatta, että olemme kaikki välähdyksiä suureen ilmiömaailmaan. Ja välähdys ei tunnetusti ole pitkä aika - miten aikasi käytät?
Noin aloittaen saan itseni kuulostamaan kiireiseltä ja tärkeältä. Kumpaakaan en ole.
Blogivuosieni varrella olen pahoitellut taukoja päivittämisessä. Hiljaisuus ei useinkaan ole johtunut siitä, että ei olisi sanottavaa, vaan pikemminkin matkustamisen, kilpailemisen tai muun poikkeavan tilanteen takia uutta tekstiä ei ole syntynyt.
Nykyisin suhteeni kirjoittamiseen on muuttunut radikaalisti. Lähetin juuri kolmannen kirjani käsikirjoituksen kustantajalle arvioitavaksi. Kolmas kirja on ensimmäinen osa suunnittelemastani kolmen kirjan sarjasta. Esikoiskirjani julkaistiin 2022. Novellikokoelmani 2023. Kirja per vuosi on murhaava tahti. Aina ei voi kirjoittaa.
Murhaava ja kuluttava on ollut tahti myös ultrajuoksussani. Maaliskuun 21. päivä astelin Rovaniemellä Hehku-terveyteen Joni Keisalan pakeille. Olin henkisesti valmistautunut, että ultra-ura päättyy. Tätä kirjoittaessani, lääkärin näkemyksen mukaan, ei pääty.
Pitäisikö olla onnellinen, kun yli 92 000 juostun kilometrin ja 32 vuoden aikana joutuu vierailemaan vain kahdesti urheilulääkärillä? Kauan sitten tein päätöksen, että minua ei leikata urheiluvammojen takia. Filosofiani, että kaikki mikä tulee kehon ulkopuolelta, on keholle vaaraksi. Tästä seuraa ajattelumalli epätasapainon syyn selvittämisestä, ei pelkästään sen hoidosta.
Esimerkki: jalkapohjasi jänne kipeytyy. Ostat tukipohjalliset ja kipu loppuu. Jatkat tyytyväisenä juoksua autuaallisen tietämättömänä miksi jänne kipeytyi. Usein mainitaan ylirasitus. Jos keho ei kestä siltä vaadittua rasitusta, on kehoa vahvistettava! Miksi siis et vahvista jalkateräsi lihaksia, vaan surkastutat ne tukipohjallisella?
Kaavamaisesti noin. Minäkin käytän joskus tukipohjallisia, antaakseni lihasteni levätä jossain muussa aktiviteetissa kuin juoksussa.
Palkitsevaa oli liikuntalääkärin vastaanotolla testejä tehdessäni kuulla lausunto: "näillä jaloilla on juostu, täällä on lihaksia". Kohta kuusikymppisenä äijänrähjänä olen siis onnistunut tavoitteessani: pysymään liikeessä. Tämä ei tapahdu ilman lihaksia, eikä ilman moottoria (sydän). Lenkille on siis kannattanut lähteä ja tietenkin kannattaa edelleen.
Vieläkö sinä juokset?
Maailman tyhmin kysymys. Miksi ei kysytä, vieläkö sinä liikut?
KOLIKON KAKSI PUOLTA
Elämä on tehty elettäväksi elämänmakuisena, ilman sisältövaroituksia. Tavoitteellisestikin harjoittelevan on syytä relata välillä henkisen tasapainon löytämiseksi. Toisaalta loputon hymyily ja liiallinen positiivisuus tappaa riittävän kovuuden itseä kohtaan. Ylittääksesi itsesi, sinun on ensin unohdettava kaikki muut ja lopuksi itsesi. Vain näin voit saavuttaa jotakin ainutkertaista.
Edellisen kappaleen rivien välistä löytyy kaksi viestiä:
1. On oltava täysin säälimätön itseään kohtaan harjoitellessaan.
2. Kyetäkseen 1. kohdan vaatimuksiin, on joskus paistettava makkaraa, syötävä pullaa ja juotava viinaa.
Kohdasta kaksi näkyy ikäni, täytän siis toukokuussa 60. Nuorempi atleetti voi rentoutua toisin tavoin, mutta kannabista nappailemalla ei kilometrejä kerry. Tarkoitan, että liika nipottaminen ei pelkästään auta.
ELÄMÄN KEVÄT
Inarin Lapin kevät on parhaimmillaan. Lunta juuri ja juuri vielä sopivasti ja ennätysohuet jäät kantavat johtuen öisistä pakkasista. Päivisin satumainen aurinko paistaa laserin lailla. Ilman aurinkolaseja sokeutuu.
Ajoin läskipyörällä sata kilometriä viime lauantaina. Mieli tekisi rinnalle ohutrenkaisempaa gravel-pyörää näille pidemmille maantielenkeille, mutta katsotaan nyt. Riippuu miten lääkärin määräämän juoksutauon jälkeen juoksu käynnistyy.
Pitkän pyörälenkin lopussa katkesin. Pakkanen teki tehtävänsä ja aloin saada hirveitä reisikramppeja. Kotona täytyi kouristella ensin kodinhoitohuoneen lattialla, sitten pesuhuoneen lattialla ja saunan jälkeen vielä olohuoneen lattialla. Täytyisi mittauttaa ferriitti. Nimenomaan ferriitti, ei siis hemoglobiini tai muu vastaava. Saattoi johtua suolan puutteestakin. Tai vanhuudesta.
Hei...
Vanhuudesta?
Alan käymään seitsemääkymmentä toukokuun 21. jälkeen.
Elämän kevät. En erityisemmin ole pyöreiden vuosien lähestyessä pohtinut vanhenemista. Kaikki tulee aikanaan, jos on tullakseen.
Jos katson taaksepäin, sain elää lapsuuteni aikana, jolloin oli luonnollista olla ulkona eikä näyttöruudun ääressä sisällä.
Jos katson taaksepäin, sain elää nuoruuteni aikana, jolloin oli luonnollista poikana olla kiinnostunut urheilusta, moottoreista, seksistä ja juhlimisesta.
Jos katson aikaa taaksepäin, sain elämäni takaisin syöpätaudin jälkeen kolmikymppisenä. Kykenin toimimaan yrittäjänä aikana, jolloin kaikkea ei tehty vielä ihan niin vaikeaksi. Vaikealla tarkoitan ulkokultaista vastuullisuutta ja ympäristöystävällisyyttä. Uituani paskapapereiden seassa kymmenvuotiaana Pyhäjärven uimarannalla Tampereella, oli selvää, että maailmaani en sotke. Vastuullisuus löytyi kuin itsestään maksamattomien laskujen kautta läsnäolona töissä.
Jos katson taakseni ylipäätään, olen saanut valita ilman käsittämättömiä ennakko-odotuksia. Ilman ajatteluni sotkemista täysin luonnonvastaisilla, keinotekoisilla käsityksillä.
En ole huolissani mistään.
VIIKOT 10 -12.
10.
Ma-Ti -Lepo
Ke- Läskipyörällä 50,25 km - 3.02. Tsarmitunturin erämaa-alueelle.
To- Lepo
Pe- Läskipyörällä 20,40 km - 1.25. Haapakurun polkuja.
La-Su- Lepo
11.
Ma- Varovainen 2,08 km - 16,20. Paljasjalkakengillä.
Ti-Pe- Lepo
La- Kävelyä Kirsin kanssa 3,34 km - 49 min.
Su- Pistekuormitustesti:
Perinteinen hiihto Kirsin kanssa 8,04 km - 1.26.
Hölkkää 2,16 km- 20 min. Poluilla.
Läskipyörällä 20,06 km - 1.02. Kessiin.
12.
Ma- Lepo
Ti- Läskipyörä 30,58 km - 1.47.
Ke- Lepo
To- Rovaniemellä urheilulääkärissä. Kortisoni/kipulääkepistos suraalihermon kiinnityspisteeseen vasemman kantapään ulkosyrjälle. Kahden viikon juoksutauko, muuta liikuntaa saa tehdä.
Pe- Lepo
La- Läskipyörällä 100, 37 km - 5.41. Tolosen risteykseen ja takaisin Nellimistä.
Su- Nellimin Pyryn laavuhiihto 6,46 km + 6,46 km. Yhdessäoloa kyläläisten kanssa, makkaranpaistoa.
VYÖRYN VARUSTELUA
(Vyöry 30 Rock Machine on läskipyörä, luomu; ei siis sähköpyörä.)
Nastallinen flättipoljin. Termos on hyvä juomapullo talvella.
Satori on zenbuddhalaisen termin lisäksi myös yritys, joka valmistaa osia polkupyöriin. Kuvassa säädettävä ohjaustangon putki.
AJATUS
Utuinen kiitollisuus ennen kelkan käynnistämistä, ahven oli 40 senttiä pitkä.
On se Nellimissä ilmoja pidellyt, ja Savossa pijelly. Savossa vastuu siirtyy lukijalle, mutta luotan siihen, että blogini lukijat hoitavat vastuunsa itse ilman ohjeistustakin.
En yhtään pidä sellaisista kirjoituksista jotka alkavat sanoilla: "Kerron teille tässä nyt..." Nämä tekstit ovat täynnä linkkejä, lainauksia ja pääosin jonkun muun, kuin kirjoittajan omia mielipiteitä. Jos tällaisia tekstejä kommentoi, saattaa kirjoittaja vastata, että kommentoija syyllistyy argumentointivirheeseen tai on vailla faktoja. Selittäjä selittää selittävänsä selitettävänsä, tukeutuu muiden tulkintoihin, ujuttaa rivien väliin ujosti jotakin omaansa, täyttää aukot linkeillä ja lopuksi osoittelee kommentoijien "virheitä".
En myöskään pidä sellaisista kirjoituksista, joissa valitetaan, luodaan uhkakuvia tai tungetaan vihervasemmistolaista maailmanpelastusepistolaa keinoempatioineen muka yhtenä totuutena, tai vääjäämättömänä tulevaisuudenkuvana - joten:
On se Nellimissä ilmoja pidellyt ja Savossa pijelly. Meillä on harvinaisen vähän lunta vuodenaikaan nähden ja kevät noin kuukauden etuajassa. En ole tänä reilun kahdeksan vuoden aikana koskaan aiemmin nähnyt järvien sulia ja uhkureikiä näin aukinaisina tähän aikaan vuodesta.
Kohta mennyt talvi on moottorikelkkailukelien osalta ollut tympeä. Alle kymmenen kertaa on ollut paksua puuteria ja pehmeitä maastoja. Koko muun ajan vesillä olevia järviä, jäisiä uria tai irtonaista pulverilunta yli kahdenkymmenen asteen pakkasessa. Aina ei voi voittaa. On kuitenkin selvä, että jos talvet ovat tästä eteenpäin tätä tasoa, on kaluston halventamisen paikka.
Meillä on yksi erittäin hyvässä kunnossa oleva vanha Ski-Doo Summit 600 kaksitahtikelkka e-tec moottorilla ja korkeaharjaisella, uudella telamatolla ja toinen uudehko Lynx 900 Ranger Pro nelitahtikelkka, korkeaharjaisella telamatolla. Myyntilistalle joutuu Lynx, jonka korvaan jollakin leveätelaisella vanhalla paskalla. On täysin turha repiä painavaa nelitahtia vähillä lumilla karheikossa.
Viime marraskuun lopussa aloitin talviverkostelun. Aluksi jouduin viikkotolkulla käymään apajilla mönkijällä, koska ei satanut lunta. Sitten kun lunta saatiin edes vähän, alkoivat pakkaset. Meni pitkälle yli vuoden vaihteen, ennenkuin kelkalla ajamisesta nautti edes vähän.
Kalaa on tullut vähemmän kuin viime kautena, joten lisäsin pyydysten määrää viime viikolla. Inarissa yksi juomus on neljä verkkoa eli 120 metriä. Minulla on nyt kolme verkkoa, eli 90 metriä. Onnistumisen todennäköisyys kasvaa, entisestään.
Vuodenkierrossa olen päässyt siihen vaiheeseen, että olen käynnistellyt polttopuuhankinnan valmistavia toimia. On sairasta, että moottorisahaan, Stihl 241C, terälaippa ja ketjut maksavat yhteensä yli 80 euroa. Ukrainan sodalla ei voi loputtomiin perustella hinnannousua, tämä on ryöstöä! Lisäksi jouduin purkamaan mönkijän yhdistelmäkärrystä venevarustuksen pois ja laittamaan lavan paikalleen. Puita on nyt ajettava sekä kelkalla, että mönkijällä kelien takia.
Tähän aikaan vuodesta olen väsyneimmilläni. Tämä johtuu kolmannen kirjani kirjoitusprosessista (kesken) ja pitkästä talvesta, mutta tänä vuonna myös sitkeästä akilles/kantapäävaivasta. Oikeastaan pyöräily on ainoa, mitä kantapää täydellisesti sietää.
Olen tehnyt päätöksen jo vuosia sitten, että jalkojani ei juoksun takia leikellä. Jos itsestään (omin voimin) tai korkeintaan kipulääkkeillä autettavaa parantumista ei tapahdu riittävästi, niin juoksu loppuu.
En malta olla tässä toistamatta, että älkää antako neuvoja, vaikka kuinka hyvää tarkoittaisittekin. Pysähtykää miettimään: yli 90.000 kilometriä. Miettikääpä sitten, kuka on Pasi Koskisen juoksun paras asiantuntija. Näihin kilometreihin kaikki, toistan kaikki, on koettu, kokeiltu ja koeteltu.
Kirjoittaminen sujuu, mutta on vaativaa. Normaalisti tähän aikaan olisin lähes valmis, nyt on jäljellä noin yksi kolmasosa. Saatan joutua kesätöihin. Tämä johtunee sivumäärästä. Tulee mitä tulee. Voi tulla. Ehken tuleekin.
Liikunnan ilo on läsnä pyöräilyssä. Läskipyörä taipuu poluille ja urille, myös pehmeille. Pyöräilyn lisäksi hiihto, lumikenkäily, kävely ja metsätyöt pitävät minut kunnossa. Muille kivuilleni en voi mitään. Kivuilla tarkoitan käsieni hermoratavaurioita ja niistä johtuvia puutumisia. Avantouinti helpottaa kipuja vähän. Lisäksi on muutama muukin hiukan kulunut paikka. Ilmoitan toki sitten, kun mylly lakkaa jauhamasta, paska haisemasta ja kulli seisomasta. Ei siinä mitään noloa ole. Kaikesta voi puhua - mutta ei välttämättä tarvitse.
Asuminen pohjoisessa antaa aikaa ja tilaa tarkastella elämää. Tarkastelun seurauksena jatkuvan kärsimyksen hyväksyminen johtaa kärsivällisyyteen ja läsnäoloon omassa elämässä niiden kanssa, jotka omaa elämää haluavat jakaa. Muista en ole kiinnostunut. Mikään ei itsestään jää, vaan kaiken jättää itse taakseen.
Meillä mönkijän renkaissa ilmaa on 0,5 - 1,00 baaria, läskipyörän 1,00 - 0,6 baaria, henkilöauton 2,2 - 2,5 baaria ja matkailuauton 4,5 - 5,5 baaria. Milloin viimeksi olette tarkistaneet paineet itseltänne?
Ihminen ei näe asioita sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina kuin hän on.
VIIKOT 7 - 9
Ma- Pyörällä Missevaaran lenkki 30,59 km - 2.03.
Ti- Juoksua Haapakurussa 10.63 km - 1.25. - 20 astetta.
Ke- Perinteistä latuhiihtoa Kirsin kanssa 10,63 km - 1.25. Haapakurussa.
To- Pyörällä osittain poluilla ja Sarmijärvellä 24,46 km - 1.57.
Pe- Lepo
La- Juoksua 10,1o km - 1.15. Nellimin kylällä, lumisade.
Minä olen juossut yli kolme vuosikymmentä systemaattisesti, mutta pyöräilyhistoriani ulottuu paljon pidemmälle. Olen aina pitänyt pyöräilemisestä, pyörän avulla pääsee lyhyessä ajassa pitkälle, eikä se riko kehoa samalla tavalla kuin toistuvat, pitkät juoksulenkit.
70- luvun lopussa muistan ensi kerran harjoitelleeni silloisella 10 vaihteisella, kapearenkaisella retkipyörälläni tosissani. Ajoin hieman yli 60 kilometrin taipaletta mökille säännöllisesti. Reitti oli mäkistä asvalttia ja osittain mäkistä soratietä. Matkan helmenä oli puolimatkan kioski, josta sai jäätelöä ja limsaa.
Ennen tätä, asuessani Mikkelissä, kuljin pyörällä kouluun ja kaupungille säännöllisesti edestakaisin noin 14 kilometrin matkaa ympäri vuoden, koska vihasin Mikkelin silloisia haisevia ja huurteisia paikallisbusseja.
90- luvun puolivälin tienoilla ostin Park Pre- merkkisen jousittamattoman maastopyörän, rengaskoko oli 26X1,98 ja vaihteita muistaakseni 12. Syy oli jalkavaivoissa, joita asvaltilla kilpaileminen maratonilla ja puolimaratonilla sekä lyhyemmillä matkoilla aiheutti. Tällä pyörällä retkeilin saaristoreitin, nykyisin saariston rengastienä tunnetun reitin läpi teltan ja varusteiden kanssa.
2000- luvulla ostimme Kirsin kanssa taittopyörät matkailuautokäyttöä varten. Näillä pyörillä onkin tullut ajeltua eniten etenkin ulkomaan kilpailu- ja lomamatkojen yhteydessä. Laskin, että olemme ajaneet ainakin 24 eri maassa pyörillä. Omassa taittopyörässäni on kolme vaihdetta ja rengaskoko 20X1,98. Kirsillä on vaihteeton, hieman kapeammilla, mutta pykälää isommilla renkailla.
VYÖRY 30 ROCK MACHINE
Vasemman jalkani akilleksen kiinnityskohta kantaluussa sekä alkava Haglundin kantapää, eli ns. koukkukantapää, vauhdittivat uuden pyörän ostoa. Vaihtoehtoina oli läskipyörä eli fatbike ja gravel- pyörä. Koska haluan ajaa vapaasti erilaisia reittejä yhdistellen, myös talvella, päädyin läskipyörään.
Gravel- pyörällä olisin päässyt suurempiin keskituntinopeuksiin ja parempaan rullaavuuteen asvaltilla, mutta se ei ollut tärkeä valintaperuste. Pääasia on kyetä harjoittamaan peruskestävyyttä, ja miksei kynnysvauhtejakin vapaasti erilaisilla maastoreiteillä ja teillä. Lenkillä vietetty aika on keskeinen harjoituksen peruste, ei vauhti.
Lisäksi halusin ehdottomasti jousittamattoman pyörän. 1. syy: kaikki minkä poljen, on mentävä perille maahan asti. 2. syy: tuntuma ja fiilis. 3. syy: vähemmän huollettavia osia, meillä kun on joskus hieman kylmäkin.
Ski & Bike Store Rovaniemestä sain hyvää ja asiantuntevaa palvelua. Jos pyörää aikoo todella käyttää, on ostettava kunnollinen pyörä. Asiantuntijaliikkeestä saa halutessaan hyvät huoltovinkit ja tykötarpeet pyöräilyharrastukseen. Tämänpäivän kevytmetalli- tai hiilikuiturunkoinen pyörä on avaruuslaiva verrattuna muinaisiin peruspyöriin.
Omaa pyörääni, Vyöry 30 Rock Machinea, säädetään muutamalla kuusiokoloavaimella. Esimerkiksi pyörät kiinnitetään suorilla, yhdellä kuusiokoloruuvilla kiristettävillä akseleilla haarukoiden kierteisiin. Käytettävä vääntövoima vähäinen, jako- ja kiintoavaimet voi unohtaa. Ketjua ei öljytä perusöljyllä, vaan vahapohjaisella tuotteella. Näin talvella käytän Rexin Artic Chain Lubea, joka riittää aina kolmeenkymmeneen pakkasasteeseen asti - eikä sotke. Vanhanliiton huoltomiehiä ei siis saa päästää koskemaan näihin pyöriin misään tapauksessa.
Vyöry painaa hiukan alle 15 kiloa runkokoossa 19. Rengaskoko on 26X4,80. Renkaissa on ilmaa alkaen 0,5 baarista hiukan alle yhteen. Minä käytän sisärenkaita, liimattavista renkaista ja sisälitkuista on huonoja kokemuksia pakkasella. Vaihteita on kymmenen ja ne vaihdetaan takavaihtajalla, edessä on vain yksi ratas. Levyjarrut huolehtivat pysähtymisestä.
Pyörässäni on nyt lukkopolkimet, joiden toinen puoli mahdollistaa ajamisen ilman pyöräilykenkiä. Taaksepäin on punainen heijastin ja ladattava ledivilkku huomion herättämiseen. Roiskesuojat edessä ja takana. Edessä Troikan pieni tankolaukku, johon mahtuu sisärengas, yleistyökalu, muutama juomapullo ja puhelin. Runkolaukku on tulossa. Lisäksi tietenkin soittokello. Etuvalo tilanteesta riippuen: käytän erilaisia otsalamppuversioita toistaiseksi.
Ei siis lokasuojia, ei tavaratelinettä, ei seisontatukea - ei mitään turhaa.
Pitkiin harjoituksiin käytän erilaisia juoksuliivejä tai -reppuja, joihin mahtuu varavaatetta, energiaa ja nestettä. Pyöräilyvaatteet lukuunottamatta pyöräilykenkiä ja housuja käyvät juoksun kanssa osittain ristiin. Näin talvella myös hiihtovaatteista on apua.
Kypäräni on Giron Fixture, joka on lipallinen, kevyt ja pitää sisällään MIPS- teknologian, joka suojaa aivoja kiertoliikeeltä iskussa. Pyöräilyhousuina välissä käytän Vauden pehmustettuja capripituisia ja kengät ovat näin talvella Giron talvikengät nastoilla ja lukoilla. (kuva alla). Näillä Giroilla ei tarkene ilman kengänsuojia yli kymmenen asteen pakkasessa. Minä käytän Kirsin modaamia pitkiä kenkien yli vedettäviä paksuja villasukkia. Niissä on pohjassa aukot lukoille.
Tätä kirjoittaessani olen ajanut läskipyörälläni reilut 60 kilometriä. Pyörä toimii, ensimmäisellä koeajolla oli pakkasta - 27 astetta, joten testattu on tosiolosuhteissa.
Eräänlaisena vitsinä kerron, että suurella todennäköisyydellä Kirsi hankkii samanlaisen, pykälää pienemmällä runkokoolla olevan, keväämmällä. Koska emme löytäneet läskitandemia, on ehkä ostettava kaksi pyörää.
Tämä vitsi siksi, että minulta on kysytty ennenkin, miksi pitää olla kaksi autoa, kaksi moottorikelkkaa, kahdet sukset, kahdet lumikengät ja kaksi virveliä. Eli nyt ei kannata kysyä, miksi kaksi pyörää - tai oikeammin neljä.
Vitsailut sikseen. Polkupyörässä on edelleen kaksi pyörää ja ketjut, eikä se sotkematta liiku kuin korkeintaan alamäessä. Pyöräily on mitä suuremmassa määrin kestävyysliikuntaa, joka sopii hiihdon, maantiejuoksun, polkujuoksun ja lumikenkäilyn sekaan mainiosti.
Läskipyörä liikkuu uskomattoman pehmeällä alustalla niin kauan kun jaksaa polkea. Esimerkkeinä luminen polku tai kelkkareitti. Pito jopa jäisellä alustalla on riittävä , kunhan hiukan malttaa.
Kauan sitten päätin, että jos juoksukilometrit saavat minut kiinni, aloitan monipuolistaa kestävyysharjoitteluani. Sen aika on nyt.
KUULUMISIA VERKOILTA
Kuvassa yllä verkossa on kauhean hauen kauhea sotku. Tuntee elävänsä, kun uittaa vuoroin verkkoa ja paljaita käsiään kuumavesiämpärissä reilun kahdenkymmenen asteen pakkasessa saadakseen solmut selviksi.
Selvityksen jälkeen kokosin jäisen verkon laatikkoon, vein sisälle kylpyhuoneeseen ja upotin mietoon mäntysuopaliuokseen. Sitten pesun ja huuhtelun jälkeen nostin sen kuivumaan.
Kauhean sotkijan fileroin. Olen pikkuhiljaa opetellut fileroimaan kalaa. Aluksi se tuntui toivottomalta, mutta tekemällä oppii. Kolmas vaarini Ahti Lapinlahdelta on opettanut sekä fileroimista, että veitsenteroitusta. Kirsi on opettanut fileroimista. Kahdella opettajalla tyhmempikin oppii.
Viikkokausia jatkuneiden yli kahdenkymmenen asteen pakkasten jälkeen järvet alkavat kuivua. Tällä tarkoitan jään päällä olevan veden imeytymistä lumeen ja jäähän. Liikkuminen kairassa alkaa helpottua ja kun paine jään alla vähenee, lukuisat uhkureiätkään eivät enää syötä vettä jäiden päälle.
Joskus aamuisin kun herään ja pakkasmittari näyttää - 20 - -30, väsyn kylmään ja koen lohduttomuutta. Pannullinen kunnon kahvia kääntää kuitenkin ajatukset positiivisuuteen ja sitten on aika mennä. Ulos.
Jos sitten kymmenen vuoden kuluttua muuttaisi Espanjaan.
Quién sabe?
VIIKKO 5.
Ma- Lepo
Ti- 10,02 km - 1.08.
Ke- 10,16 km - 1.13. Tietä ja polkua.
To- Lepo
Pe- 16,43 km - 1.57. Paatsjoki
La- 15,52 km - 1.55. Lumipöperössä.
Su- Metsäsuksilla Kirsin kanssa 9,10 km - 2.11. Makkaratulilla.
Yhteensä juoksua 52,1 km - 6:14
VIIKKO 6.
Ma- Poluilla 10,88 km - 1.18.
Ti- Juoksumatolla 16,04 km - 1.54.
Ke- Latuhiihto 10,03 km - 1.10. Kylmä!
To- Sauvakävelyä Kirsin kanssa metsässä 5,31 km - 1.11.
Pe- Rovaniemellä läskipyörätesti 10,54 km - 47 min. Pyörätietä ja koirahiihtouraa.
La- Läskipyörällä 21,35 km - 1.27. Paatsjoki, eläimellisen kylmä viima. - 22 astetta.
Su- Juoksumatolla 20,10 km - 1.54. Lopussa 3 km vauhdilla 13 km/h. Ulkona - 33 astetta.
Yhteensä juoksua 47 km - 5:77 ja pyörää 31,9 km - 2:15.
TAMMIKUUN SUMMAUS: Juoksua 189 km.
Allaoleva käy minulle, kohta kuusikymppiselle. Ethän sinä ole juuttunut pelkästään menneeseen musiikin suhteen?
Kirjoitan tämän tuulettaakseni ajatuksia, omiani ja teidän.
Tiedostan hyvin, että pintapuolisesti lukien tästä vetävät herneet neniin omiin mahdottomuuksiinsa turvonneet telaketjuvasemmistolaiset. Tai juoksukyvyttömät makkaramiehet. Tai he, jotka kyselevät miksi meillä pitää olla kaksi moottorikelkkaa. Voin lohduttaa heti kärkeen kaikkia, että on meillä kaksi polkupyörääkin, lisäksi ainakin neljä kumisaapasta - ja kaikkien hankintojen eteen on töitä tehty, ja tehdään edelleen.
Toisaalta tästä pintapuolisesti lukien pillastuvat myös läpeensä ahneet, yliliberaalit yrittäjät. Tai entiset kollegani, jotka edelleen vääntävät rattia perseet hiessä, kasvava vatsa rattiin kiinni hinkaten. Tai he, jotka luulevat olevansa korvaamattomia, eivätkä löydä elämälleen työn ulkopuolella merkityksiä. Voin lohduttaa heti kärkeen kaikkia, että hernekeittoa kaivoin eilen purkista. Mausteeksi siihen pilkoin sipulia, lisäsin meiramia ja oreganoa, lopuksi tilkka kermaa. Pannukakun tein itse, oikein kolmella munalla ja vaniljasokerilla - ja halpaa oli.
Ennen yrittäjäksi ryhtymistäni olin yhdeksän vuotta pätkissä määräaikaisissa työsopimuksissa Tampereen kaupungin koululaitoksen palveluksessa. Kaikkina noina yhdeksänä vuotena olin joka vuosi työttömänä noin kaksi ja puoli kuukautta. Määräaikaisuus vaikutti luonnollisesti eläkekertymääni ja esimerkiksi työterveyspalveluihini. Yritin muiden mukana vaikuttaa työantajaan, esitimme hyviä ideoita miten meidät olisi voinut työllistää ympärivuotisesti. Vierailin säännöllisesti ylimpien esimiesteni luona niin sanotusti hattu kourassa. Lopuksi väsyin ja sanoin itseni irti. Kasvoton, ihmistä ymmärtämätön työnantaja hämmästyi: kuinka sinä nyt noin, yhtäkkiä? Vastasin työantajalle, että minua ei kohdella loputtomiin kuin paskasakkia, mutta muunlaista kohtelua en osaa enää odottaakkaan teiltä, paskasakilta.
Toimiessani yrittäjänä seitsemäntoista vuotta, yksikään työntekijöistäni ei koskaan ollut lakossa. Pystyimme aina sopimaan asiat keskenämme. Työntekijäni tajusivat: mitä paremmin minä voin, sitä paremmin he voivat. Kaikki viihtyivät. Kaikki tekivät töitä. Yrityskulttuuriini en koskaan tuonut mitään paskapuheita "yhteisestä hyvästä". Kaikkien panos hyödytti kaikkia ilman arvo- tai aatepuheita.
Tänään Suomessa lakkoillaan. On esitetty, että olisimme palaamassa 60- ja 70- lukujen mielivaltaisiin työnantajakäytäntöihin. Minä menisin vielä syvemmälle, poteroihin, joista noustiin ylös 15. toukokuuta 1918. Eikö olisi jo paskasakin aika toipua?
Äskettäin Yle uutisoi mainostoimisto Tagomosta, jossa työajalla saa harrastaa liikuntaa tunnin päivässä. Uutisessa mainostoimiston yrittäjä Petri Elovaara kertoo lyhentyneen työajan kautta saavutetun huomattavia tulosparannuksia työtehoon. Samalla poissaolot töistä sairastamisen vuoksi ovat vähentyneet radikaalisti.
Lähtiessäni Tampereen kaupungilta yhdeksän työvuoden jälkeen, sain vakituisen paikan kuljetusyrityksestä. Tässä yrityksessä minulla oli lupa harrastaa liikuntaa kesken työpäivän. Pääasia oli, että työt tulivat tehdyiksi ja tuotto oli riittävä. Elettiin 1990- luvun loppupuolta. Työskentelin tässä yrityksessä viisi vuotta, kunnes ryhdyin itse yrittäjäksi.
Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan. Ei auta yhtään, että marssitaaan liput heiluen ja lyödään perseet penkkiin. Ei auta yhtään, että yrittäjä kyykyttää työntekijänsä matalaksi. Ei auta politiikka, ei auta ammattiyhdistys eikä etenkään se, että maan hallitus sekaantuu asiaan, joka sille ei lainkaan kuulu. Auttaa, että oivallettaisiin ihmisyyden peruste: yhdessä sopien.
Sairainta, mitä olen taipaleeni varrella kuullut, on väite omaan sankaritarinaani uskomisesta. Väitetään, että kun olen antanut kasvot syöpäselviytyjänä periksiantamattomuudelle, olisin tässä vuosien varrella alkanut itse uskoa sankaruuteeni. Tämä on mielestäni huipentuma todellisen paskasakin ajattelusta, täydellisestä ymmärtämättömyydestä.
Olen loputtomiin kehottanut omiin valintoihin, oman ruudun hoitamiseen itselle parhaalla tavalla.
Olen loputtomiin kertonut, että syövästä ei koskaan selviä. Mutta sen kanssa voi oppia elämään.
Olen loputtomiin toistanut, että en ole erityinen, enkä ainakaan sankari. Mutta sillä, miten puhun, elän tai kirjoitan, saattaa olla merkityssä jollekulle, joka pohtii omia valintojaan. Raivaa eteenpäinpääsynsä esteitä. Etsii uusia merkityksiä elämälleen.
Paskasakissa ei ole sankaruutta. Me olemme kaikki samaa paskasakkia, mutta osa meistä pärjää hieman paremmin. Tämä ei johdu kahdesta moottorikelkasta, neljästä kumisaappaasta tai pienemmästä vatsasta. Tähän ei liity juokseminen tai juoksukyvyttömyys mitenkään.
Ainoa merkityksellinen asia on, että ymmärtää kaiken muuttuvan jatkuvasti. Tämän seurauksena ymmärtää itsekin muuttuvansa jatkuvasti. Muutos ei synny lakkoilemalla, se tapahtuu joka tapauksessa ihan itsestään. Kyse on ennemminkin siitä kuka jää henkiin. Todistettavasti kukaan ei ole jäänyt, joten miksi kuulua paskasakkiin?
Pisimmälle pääsee se, joka kykenee sopimaan asiat itsensä kanssa.
VIIKKO 4.
Ma- Lepo
Ti- 8,07 km - 57 min.
Ke- 3,35 km villasukilla, ei kenkiä - 26 min.
To- 8,39 km - 1.00. Tästä kaksi viimeistä kilometriä villasukilla.
Pe- La- Lepo
Su- 6,10 km - 45 min.
Yhteensä 25,9 - 3:09.
VIIKKO 5. alkua
Ma- Lepo
Ti- 10,02 km - 1.08.
Ke- 10,16 km - 1.13.
TAMMIKUUN SUMMAUS
Yhteensä 189,78 km
Hitaasti mutta varmasti? Vaikea sanoa kuntoutuuko jalka enää koskaan todelliseen juoksemiseen. Tällaista pikkunättiä se kestää toistaiseksi, ja hyvä niin.
Paskasakki kyseli jossain vaiheessa, että jos juoksee omaksi ilokseen, niin miksi pitää kirjaa juoksemistaan kilometreistä tai esittelee kovia määriään. Missähän ne kovat määrät nyt ovat? Varmasti paskasakki salaa iloitsee, että en pysty parempaan. Olen kuitenkin sovussa itseni ja kilometrieni kanssa. Omanarvontuntoni on kohdallaan, miksi en pitäisi kirjaa, tottakai. On mukavaa katsella muitakin tekemiäni kalenterimerkintöjä, on niissä paskasakistakin joskus jotakin.
Kaikki on hyvin, kolmannen kirjani käsikirjoitus etenee ja tarina kehityy. Ajatella, että siinäkin kerrotaan paskasakista, myös siitä mihin itse kuulun.
Kuntouttavaa venyttelyä ilman kenkiä.
Aivan rajavyöhykkeen tuntumasta.
Alju.
Vettä tuli jälleen tielle, kun suvetti. Vasemmassa yläkulmassa näkyvä keltainen on vasen hanskani.
Äänestyspaikalle on meiltä matkaa vajaa 400 metriä, ihan vittuillessamme mentiin fossiilisella, jolla aurattiin piha numeroleikin jälkeen. Nyt täytyy taas mennä äänestämään, ettei Haavistosta tule Suomen presidenttiä.
Mennyt ei ole enää todellista. Tulevaisuutta koskevat toiveet ja pelot ovat vain mielikuvia. Nykyhetkeen ei voi tarttua.
- No mitä sitten kuuluu?
Kysymyksen pitäisi osoittaa kysyjän aitoa välittämistä toisesta ihmisestä. Valitettavasti kysymys on loppuunkulunut, eikä sitä edes kysytä kovin usein nykyisin, koska välittäminen ei ole muodissa.
Kyetäkseen välittämään toisista on ensin välitettävä itsestään. Itsestä välittämisen opettelemiseen meditaatio tai mietiskely on hyvä alku. Hyvästä alusta voi tulla loppuelämänmittainen matka läsnäoloon ja välittämiseen.
Itämaisissa kielissä, kuten paalin kielessä tai sanskritin kielessä meditaatioharjoitusta tarkoittava termi on bhãvanã, joka sananmukaisesti suomennettuna tarkoittaa oleuttaminen tai tuleuttaminen. Bhãvanã- sanassa ei ole pohtimisen, miettimisen tai mittaamisen merkitystä, kuten vahvasti on sanoissa mietiskely tai meditaatio.
Ei siis pohdita, mietitä, eikä etenkään mitata?
Suomenkielen, kuten muidenkin kielten sanojen taakse pääsee piiloon. Ne, jotka eivät halua pysähtyä välittämään, perustelevat välittämättömyytensä näin. Pysähtyminen välittämään itsestä tarkoittaa omien esiinnousevien ajatusten tarkastelemista ja kyseenalaistamista. Yksinkertaisemmin kuvattuna se tarkoittaa avointa, alottelijan mieltä.
Avoin mieli sekoitetaan usein pinnallisiin asenteisiin: kaikki uskonnot opettavat samoja asioita ja johtavat yhtäläisesti totuuteen.
Maailman pitäisi perustua sopimuksille heikoimpien oikeuksista, mutta todellisuudessa se perustuu sopimuksille vahvimpien oikeuksista. Loppuporukkaa raahataan mukana, jotta vahvemmat voivat pestä omantuntonsa puhtaaksi ja osoittaa: noin sitten käy jos et pelaa samaan maaliin.
Ihminen pyrkii ratkaisemaan aiheuttamansa ongelmat ja luo samalla uusia ongelmia. Kierre on loputon. Erään Lappilaisen kunnan johtaja kirjoitti uudenvuoden avauksessaan, että ongelman esiinnostaja ei ole voittaja, vaan että ongelman ratkaisija on. Tässä ajatuskulussa on se ongelma, että jos kukaan ei nosta esiin ongelmia, niin kaikki häviävät.
Voittaminen aiheuttaa aina mielipahaa voitetulle. Kilpailusta luopunut ihminen, joka elää rauhassa sivussa, ei aiheuta mielipahaa kenellekään. Yhteiskunta sensijaan kokee tästä kärsimystä. Se ei vastavirtalaista saanutkaan poltettua loppuun rattaissaan. Näin rauhallisen sivullisen mielipiteet sivuutetaan hyödyttöminä.
Tulevaisuudessa kohtaamme valtavat ongelmat kansainvaellusten seurauksena. Maapallon elinolosuhteiden jatkuvan muuttumisen myötä ihmiset lähtevät etsimään parempia paikkoja löytää elämälleen merkityksiä. Kykymme rakentaa yhteiskunnat uudella tavalla joutuu todelliseen koetukseen.
Tällä hetkellä Suomessa ovat vallalla aita- ja muuriasenteet. Koska emme kykene yhdessä ratkaisemaan maan sisäistä hyvinvointia, emme myöskään kykene siihen uusien tulijoiden kanssa. On vaikea nähdä, mitä hyvää uudet tulijat tuovat mukanaan. Koemme, että he tulevat valmiiseen, katettuun pöytään.
Ja niin he tulevatkin, emmekä loppujen lopuksi voi asialle mitään.
Maailmassa on tiettyjä uskontoja, joiden harjoittajat kokevat jatkuvaa uhkaa muilta. Tämän uhan vuoksi he katsovat olevansa oikeutettuja tekemään anarkistisia tekoja muita vallitsevia yhteiskuntajärjestyksiä vastaan. Uhat ovat keinotekoisesti luotuja illuusioita.
Maailmanhistoriassa suuret mullistukset ovat useimmiten liittyneet olosuhteiden muutokseen. Kun kaikilla on ollut vaikeaa, on jokin yksittäinen ryhmä ihmisiä päättänyt hyötyä tilaisuudesta. Seurauksena kaivamme esiin muinaisia hautoja, joista löytyvät vainajat on haudattu kasvot alaspäin, ammottava reikä kallossaan.
Mitään muuta ratkaisua ei ole, kuin oppia välittämään. Ensin itsestä ja sitten muista.
MUUTTUMATON
Sammuvat auringot, syttyvät uudet.
Vierivät miljoonat ikuisuudet.
Hiljaa, hiljaa näyttämöt vaihtuu,
näkyvät syttyy ja näkyvät haihtuu.
Ainoa haihdu ei avaruus,
iäti katsova Hiljaisuus.
Tauno Jatkola, Täällä ja tähtien alla, Kesuura 2015
- No mutta mitä sinulle sitten kuuluu?
- Ei sitten vaan nyt:
Väsyttää, niinkuin aina kaamoksen jälkeen. Aurinkoa sanan varsinaisessa merkityksessä en ole vielä nähnyt. Mutta en murehdi, sinne se oikeaan yläkulmaan ilmestyy, säteiden kanssa.
Lisäksi väsyttää vasemman jalan kipuilu. Älkää antako minulle ohjeita. 32 juoksuvuoden ja yli 90.000 kilometrin jälkeen olen suvereenisti oman juoksuni paras asiantuntija, joskus myös aasintuntija.
En kuulu niihin aaseihin, jotka juoksevat rytmihäiriöistä, kainalosauvoista ja murentavasta kivusta huolimatta väkisin, kunnes eivät enää pysty liikkumaan. Minä olen selvinnyt omasta ultrajuoksustani voittajana jo kauan sitten.
Voittajat ovat yksinäisiä. Ennen yksinjäämistä, kuolemista ja hajoamista olisi rinnalle syytä löytää parempia ajatuksia ja kulkijoita. Minä olen tässä onnistunut - rinnallani kulkee Kirsi. Ajatuksiani löydätte tästä blogista ja kirjoistani. Ajatusteni arvioinnin jätän teille.
VIIKKO 3.
Ma-Ti- Lepo
Ke- Siikajärventie 10.01 km - 1.09.
To- Lumikengillä Kirsin kanssa 7,50 km - 3.33. Sisältää kahvitauon ja osittain vetistä Inarijärven jäätä. Vesi on jään päällä olevan lumen alla aivan lumen pinnassa. Pakkasta retkellä oli - 22 astetta.
Pe- 5,05 km - 36 min. Juoksumatolla.
La- 6,05 km - 44 min. Tiellä, pakkasta -22 astetta.
