Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

maanantai 21. elokuuta 2017

VALKOISTEN PILVIEN SEURASSA

Lapin kesä kääntyy kohti loppuaan. Eino Leinon runon kuva on niin synkkä, todellisuudessa täällä on ollut hieno kesä, lyhyt mutta lämmin ja vähäsateinen.
Minun kesäni on ollut työteliäs. Olen nyt viikon verran levännyt valmistuneiden rakennus-, remontti-  ja järjestelyprojektien jälkeen tyytyväisenä. Järjestys kotinurkissa ja mökillä alkaa olemaan hyvällä tolalla ja se mikä on kesken saa odottaa.

Valmistautuminen PUF Nivala 2017 kilpailuun ei ole sujunut. Kuntouduin Unkarin jälkeen nopeasti kunnon vielä kohotessa mutta sitten fyysinen ja työntäyteinen kesä vähällä harjoittelulla on romahduttanut juoksukunnon.
Motivaatio harjoitella on ollut huono ja juoksu osittain väkinäistä pakkoa, joskus jopa fyysistä pahoinvointia aiheuttavaa. Olen sitten antanut olla - aikansa kutakin. Kuten olen monasti aiemmin todennut : juoksun täytyy tulla itsestään silloin kun lopputuloksesta aikoo saada hyvän.

Lapin kolttakulttuurisäätiö ja Lapin ortodoksinen seurakunta järjestivät Pyhän Trifonin pyhiinvaelluksen 18.-20.8. Osana tätä oli Nellimin perinteinen kyläjuhla, johon osallistuimme Kirsin kanssa sekä talkoolaisina että juhlijoina. Tällainen kyläjuhla lisää yhteisön yhteenkuuluvuutta ja sitä tärkeintä : toisen ihmisen muistamista. Kodissamme on Pyhän Trifonin ikoni, vaikka emme ortodokseja olekaan. Petros Sasakin maalaamassa kuvassa on teksti :

Veljet, älkööt luottamuksenne Jumalaan heikentykö !

Tämän viikon maailman tapahtumien valossa tuo lause on ajankohtaisempi kuin koskaan. Juostessani Haapakurun hiljaisuudessa lauantain lempeässä sateessa en edelleenkään voi olla ihmettelemättä kuinka heikolla perustuksella monen ihmisen elämä lepää ja kuinka huonosti he kestävät elämän vaikeuksia sekä maailman jatkuvaa pahuuden mellakkaa.
Mielestäni ei voi olla niin että yksittäisistä vakivallanteoista ihmisiä vastaan syntyy uutta väkivaltaa tai mediassa paisuteltavaa yhteisöllistä surua, vaan elämän pitäisi jatkua kohti hyvää päivästä päivään. Mitään yksittäistä valmiustilaa nostamalla ei maailmasta tule parempaa paikkaa vaan jokaisen tulisi hoitaa oma ruutunsa kuntoon ainakin elämänarvojen osalta ennen osallistumista johonkin jonkin asian globaaliin vastustamiseen.
Jos jotakuta tympii Jumalan mainitseminen tässä yhteydessä niin totean että yksin hän ei pelasta ketään. Vaaditaan uskoa tulevaisuuteen ja inhimilliseen hyvään. Muuten alamme kytätä toisiamme ja luottamuksen sijasta leviää pelkkää pelkoa.

Viime vuosina tasaisesti Eurooppaa matkanneena en voi kuin ihmetellä suomalaista "lintukoto"-ajattelua eli eihän täällä mitään voi sattua- tyyppistä mantraa. Koska haluamme olla aktiivinen osa Eurooppaa jaamme hyötyjen lisäksi myös vaikeudet. Tästä syntyy usein ristiriitoja sillä vieläkin on olemassa niin sanottu suomalainen pohjavire.
Suomalainen pohjavire juontaa alkunsa ajalta jolloin suuria saloja asutettaessa joessa alavirtaan joutuneen lastun alkuperä käytiin selvittämässä kirveen kanssa yläjuoksulla. Ajatuksella että asuuko täällä joku muukin perkele ! 
Tästä kun vedetään suora yhteys nykypäivään niin rehellisesti sanoen suomalaiset sietävät huonosti muita ihmisiä jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympärillään. Tämä näkyy myös täällä Lapissa Saamelaiskysymyksiä ratkottaessa - ei oikein ymmäretä että juurikin Saamelaiset ovat alkuperäisiä suomalaisia ja jopa euroopan mittakaavassa ainoa alkuperäiskansa, jonka euroopan unioni on hyväksynyt toisin kuten Suomi itse !
Valitettavasti olen Linkolan kanssa samaa mieltä että meitä on maailmassa liikaa mutta myönnän että en tiedä kuka saa pääluvun päättää täällä maan päällä joten annan olla ottamatta enempää kantaa. Oikeasti tiedän eli uskon Häneen, joka pääluvun päättää. Uskon myös että Hän ohjailee kohtaloitamme varsin sujuvasti mutta itse emme sitä aina ymmärrä. Maailmasta vielä rauha löytyy rauhaa etsivälle eikä vähiten täältä - nykyiseltä kotiseudultani. Rauha löytyy luonnosta, ei tarvitse kuin katseensa kohottaa niin on heti valkoisten pilvien seurassa.


Valkoisten pilvien seurassa

Kolmikymmenvuotiaan elinvoima on väkivahva,
hänen rinnassaan on selkeä tieto oikeasta ja väärästä.
Kuusikymmenvuotiaan ruumis on ikäloppu, 

hänen jäsenensä hädin tuskin toimivat enää.
Mutta viides vuosikymmen on juuri sopiva aika vetäytyä joutilaisuuteen.
Vuosien mittaan olen oppinut tuntemaan kohtaloni,
ja sydämeni on huoleton: minusta ei ole puuhamieheksi.
Kun näen viiniä, haluan yhä juoda,
kun kiipeän vuorelle, voimia riittää vielä.
Minähän elän parhaita vuosiani
ja jatkuvasti vietän hetkiä
valkoisten pilvien seurassa.


Po Chüi 

 

Talvitupalompolossa ilta tummuu.



VIIKOT 32 ja 33

Ma- kävelyä soilla 4 tuntia
Ti-Pe- taukoa
La-Su- kävelyä soilla ämpärin kanssa tuloksellisesti

Ma- lepo
Ti- 6 km - 38 min. 
Ke- 7,47 km - 50 min.
To- 8,41 km - 1.09.
Pe- lepo
La- 11,06 km - 1.10.
Su - 5,26 km - 36.54
yhteensä juoksua 38,2 km eli 4 tuntia ja 24 minuuttia.



Nellimin kyläjuhlat.

Sadon loppu on meneillään, kuvassa puolentoistatunnin työn tulos - ei huono.

KLIKKAAMALLA KUVIA NE SUURENEVAT JONOON KATSOTTAVIKSI.


perjantai 11. elokuuta 2017

ITSELLÄ TÖISSÄ





Hämähäkki on varmasti tehnyt itsemurhan koska se riippuu kodinhoitohuoneen katosta jo kolmatta päivää. Ehkä sillä oli liikaa töitä. Työriippuvainen hämähäkki seittinsä varassa loppunsa kohdanneena ? Täytyy tarkistaa.

Tämän pitäisi olla ultrajuoksulifestyleblogi. Kuka niin väittää ? Tai odottaa ? Onko niin että loputon juoksu voi olla loputtomasti kiinnostavaa. Itse koen vastenmielisenä aika ajoin sekä juosta, että myös kuvata juoksun tunneskaaloja. Elämän polarisoiminen ultrajuoksun läpi on pidemmän ajan kuluessa kuten ultrajuoksu itse - loppuunkuluttavaa, suorastaan väsyttävän yksitoikkoista.

Palasin äskettäin ajatuksissani 1980-luvun loppupuolelle yrittäen miettiä miksi oikein aloin juosta. Epäselvän kuvan läpi muistan hatarasti, että aloitin myös juosta uudelleen 1990-luvulla ja etenkin vuoden 1993 jälkeen. En vaan muista miksi. Ehkäpä kaipasin syövän sairastamisen jälkeen jotain mistä pitää kiinni ja jotain minkä avulla voisin palata vahvaksi jälleen. Noina aikoina, kuten lähes koko elämäni ajan, varsinainen leipätyöni tuntui jotenkin raskaalta ja oikeaa elämää estävältä.

Viimeiset 16 vuotta olen ollut itselläni töissä. Yrittäjänä olen kantanut osani yhteiskuntavastuusta työllistäen koko ajan vähintään yhden henkilön itseni lisäksi. Valinta on tuntunut luontevalta, koska näin olen ainakin aika ajoin onnistunut estämään työtä häiritsemästä oikeaa elämääni.
Nyt olen tässä asiassa loppusuoralla. Valtio ei enää pidä huolta kansalaisistaan vaan kansalaiset pitävät huolta valtiostaan ryhtymällä yrittäjiksi. He jättäytyvät yhteiskunnan ulkopuolelle ja maksavat sosiaaliturvansa itse ja siinä  sivussa aika monen muunkin sosiaaliturvan. Järjestely sopii valtiolle mainiosti mutta ei kohta enää minulle. Huoleton on hevoseton mies sanoi vaari jo aikanaan.

Tampereen Aluetaksissa käynnissä olevat muutokset tähtäävät taksilain muutoksen hyvään vastaanottoon kesällä 2018. Todellisuudessa muutokset tekevät taksiautoilijoista ison kasvottoman tilauskeskuksen alihankkijoita, jotka joutuvat venyttämään omaa työpäiväänsä kohtuuttomuuksiin saadakseen kustannuksien maksun lisäksi jotakin myös itselleen. Työvoimavaltaisesta alasta on tulossa ala, jossa yrittäjä ajaa omaa autoaan yksin ilman kuljettajia.
Ylläkuvattu on äkkiä ajatellen oikein. Kaikilla on mahdollisuus kuten tähänkin saakka on ollut mutta nyt hieman nopeammin. Harva kuitenkin ymmärtää mihin on ryhtymässä kun perustaa oman taksin ja ajattelee yrittäjänä hankkivansa itselleen kohtuullisen toimeentulon kuljetusalalla. Tervetuloa ottamaan selvää.

Taksiautoilu on persekestävyysurheilua. Kuka jaksaa istua eniten - hänet palkitaan. Ilmaisustani huolimatta kannatan ehdottomasti vapaata kilpailua mutta itse en siihen tulevaisuudessa osallistu. Syy on yksinkertainen. Minulle on ollut aina keskiössä ihminen. Niin asiakkaana kuin autonkuljettajana. Olen aina ollut enemmän kiinnostunut ihmisen hyvinvoinnista kuin bisneksestä. 
Uudessa järjestelmässä yrittäjä ei pystyne työllistämään itsensä lisäksi ketään. Niinpä minulle muodostuu hankalaksi Nellimistä käsin hoitaa yritystäni Tampereella. Loppusuoraani vauhdittavat paniikkiratkaisut Tampereen Aluetaksissa tällä hetkellä. Syyskuun alusta kaikki Tampereen Aluetaksin taksit saavat käytännössä ajaa rajoituksetta koko ajan. Tästä seuraa tulotason tippuminen noin 60 prosenttia eli käytännössä jo melkein vuosi ennen uuden lain voimaanastumista aloitetaan  omaehtoinen sisäinen pudotustaistelu. Tämä paniikkiratkaisu avaa otollisesti ensi kesänä kilpailukentän uusille tulijoille.
Paniikkiratkaisun perusteluina käytetään tarvetta harjoitella uutta tilannetta ja yhteisliikennettä koko Tampere-Pirkkala-Lempäälä-Nokia -Kangasala-Ylöjärvi alueella. Todellisuuudessa ratkaisu ajaa taksiyrittäjät taloudellisesti katastrofiin ja vaikeuttaa edelleen voimassaolevan päivystysvelvoitteen toteutumista entisestään. Päivystysvelvoitehan loppuu uuden lain myötä ensi kesänä.
Asiakkaan näkökulmasta tulevaisuudessa taksin kuluttajahinta ensin laskee noustakseen sitten myöhemmin. Ensin kuljetustarjontaa on paljon, myöhemmin tiettyinä aikoina ja tietyillä alueilla ei lainkaan. Näin esimerkiksi syrjäseudulla ja tiettyinä hiljaisina juhlapyhien hetkinä.

Minä olen ollut kauan itselläni töissä. Julkisesti voin kertoa, että olen luopunut kohtuullisesta ansiotasosta saadakseni elää elämääni kuten haluan ja samalla olen työllistänyt muita. Jos lopetan yritykseni ja jään työttömäksi perusturvalle niin saan saman rahan kuukaudessa kuin viime vuosina olen saanut yrittäjänä. Tämä perustuu siihen että olen itse ajanut omaa ainoaa taksiautoani viimeisinä vuosina varsin vähän.
Perinteisesti tässä kohtaa minulle on esitetty kysymys : "Mitä järkeä tuossa on ollut ?" "Etkö saisi paremmin rahaa kun ajaisit itse vaan ?" No niin. Rahako tässä elämässä se tärkein on ? Voi perkele näitä kysyjiä ! Ei heistä kukaan ole lukenut sanaakaan mitä olen kirjoittanut. Heistä kukaan ei ole uhrannut ajatustakaan kaiken keskiöön : ihmiseen ja ihmisen oikeaan elämään. Kysyjät ovat juuri näitä hämähäkkejä, jotka lopulta riippuvat omassa langassaan huomatessaan, että elämän lanka ei ollutkaan loputon.
Tiettyä samankaltaisuutta on omassa ultrajuoksussanikin. Lanka ei siinäkään ole loputon. Suurin palkinto koko juoksu-urani aikana onkin ollut ymmärtää tämä. Juuri siksi tällä hetkellä harjoituspäiväkirjani näyttää tyhjältä.

Itsellä töissä olemiseen liittyy minun kohdallani myös muita kohtuuttomuuksia. Olen vuosikaudet tehnyt tietyt tarvitsemani asiat itse. Korjannut kotia ja koneita. Rakentanut ja remontoinut tarvitsemani asiat. Näissä olen totisesti ollut itselläni töissä ja niistä ei palkkaa ole mitattu rahassa paitsi vertauskuvallisesti.
Vanhemmiten olen opetellut puhaltamaan pelin poikki kaikista töistä aina välillä. Olen mennyt luontoon, kalaan tai marjaan tai muuten vaan kamera kaulalla tyhjää kulkenut, yksin ja ystävien kanssa. Juoksu ilman kilpailua ja harjoittelua on osittain ollut ja tulee olemaankin tätä tyhjän kulkemista.

Uraputkilaisille työhulluille kaikkea edelläkerrottua on turha koittaa selittää - työssä on kuulemma imua ja menestyä pitää. Ja se hämähäkki. Kuollut se oli.

Vielä tulin näkemään auringon alla, ettei juoksu ole nopeiden vallassa eikä sota sankareiden, ei leipä viisaiden, ei rikkaus ymmärtävien eikä suosio taitavien, vaan aika ja kohtalo hallitsevat kaikkia.

Saarn. 9:11


VIIKKO 31 


Ma- Lepo
Ti- Kävelyä soilla 2 tuntia.
Ke- 10 km - 1.08.
To- 7 km - 48 min.
Pe- Lepo
La- 11 km - 1.28. Maastossa.
Su-Lepo

yhteensä : 28 km - 3 tuntia ja 24 min.

ELOKUUN SUMMAUS

218 km - 26 tuntia ja 20 minuuttia.



Luonnon puhtaat värit.

Ystäväni Jari.


sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

TYYNTÄ JA RAUHAA



Ylläoleva kuva on minulle rakkaalta Kivijärveltä, jossa käytiin kalalla Kirsin kanssa. Kuva on otettu puoli yksitoista illalla - pimeä ja kylmä Pohjoinen ? Lapin kesä on nyt hellinyt. Viime viikkoina lämpöä on ollut päivällä auringossa 35 astetta ja varjossa 25 astetta. Aurinko lepää yösydännä vain lyhyen hetken piilossaan, maa ei jäähdy ollenkaan edes öisin niinkuin mustan yön etelän maissa.

Elokuu loppuu ja samalla loppuu kuntoutusjakso Unkarin kuuden päivän juoksun jäljiltä. Juoksin viime viikon lopulla suorituskykyharjoituksen, jota porojen lisäksi seurasivat Venäläiset rajavartiat tornistaan - tämän kiikarin linssien välähdyksistä päättelin, kun painoin menemään rajavyöhykkeen reunalla metsätietä siellä jossakin. Kyseisen harjoituksen data löytyy blogin oikeasta yläkulmasta Garmin Connect-sivuilta 22.6. juostuna. Tätä kirjoitettaessa Garminilla oli palvelimissaan yhteysongelmia, joten en voinut linkittää sitä tähän suoraan.
Tunnelmat ovat kaksijakoiset. Yllämainittu harjoitus kertonee, että useimmat ikäiseni olisivat katselleet kantapäitäni noilla nousuilla tuolla reitillä mutta kun. Jäin suunnitellulle tauolle harjoituksen jälkeen ja yllätyksekseni sain eilen akillesjänteeni kipeäksi tavallisella lenkillä heti aluksi tauolta palattuani. Varmaan akillekseen vaikutti että otin hyllystä ikivanhat Hokat ja juoksin vaaroille pehmeään alustaan jolloin kantapää upposi alle nolladroppiin ja jänne venyi. Vanha raato - ei voi mitään.
Toinen kaksijakoisuutta aiheuttava asia onkin sittten tutumpi. Viimeisinä vuosina jotakin tavoitetta kohti tahkotessa harjoittelu on aina muuttunut työksi jossain vaiheessa. Siksipä olenkin noudattanut ääretöntä harjoitussuunnitelmaa eli en tiettyinä aikoina ole suunnitellut ollenkaan harjoitteluani. Näin mitään ei jää tekemättä vaan tyydyn vaiston- ja kokemuksenvaraiseen liikkumiseen tietäen mitä tuleva koitos vaatii tai ehkä vaatii.

Tähän väliin on hyvä kertoa että saamieni sähköpostien palautteen mukaan minulta odotetaan innolla kirjoitusta kuuden päivän juoksusta ja harjoittelusta siihen. Teksti tulee sitten kun maassa on lunta. Sihen asti kysyjät voivat juosta sata kilometriä viikossa huvikseen ja tehdä kerran kuussa 50 - 70 kilometrin hitaan lenkin. Ai että on mahdotonta ? No sitten täytyy tarkistaa asennettaan ja harjoitteluaan jos mielii juosta kuusi päivää hyvin.
Miksi en itse sitten toimi ylläkuvatulla tavalla harjoittelussani ? Rakkaat lukijat - minä en erityisemmin pelkää kuuden päivän ultrajuoksua, joten minun ei tarvitse torjua pelkoa juoksemalla hirveitä määriä näin aikaisessa vaiheessa ennen kilpailua. Olen toki jo ilmoittautunut 2018 EMU 6-day kilpailuun, kisa pidetään 2.5. - 9.5.2018. Kaikki aikanaan.

Seuraava fokus on 23.9. alkava PUF NIVALA 171 km. Korviini on kantautunut että joku mahdollisesti suunnittelee juoksevansa reitin kolmasti yhteisaikaan 24 - 30 tuntia. Toivotan hyvää matkaa ja hyviä eväitä - suhteellisuudentaju ultrajuoksussa on joskus jollakulla koetuksella. Kyseinen "Suomen Barkley" kyllä sitten aikanaan puhuttelee jokaisen osallistujansa sielun syvimpiä kolkkia myöten ja aikaa - sitähän siihen puhutteluun kuluu.

Muuten menneet kaksi viikkoa ovat sujuneet mukavasti mökin rantasaunaa maalatessa, uutta tulipaikkaa penkkeineen väsätessä ja ystävien kanssa aikaa viettäen. Mitä tulee ultrajuoksun kilpailullisiin vaatimuksiin, siitä saavat tarkkasilmäiset vastauksen myöhemmin syksyllä ja etenkin ensi vuonna. Olen maininnut, että sitten kun juoksen toistaiseksi viimeisen monipäiväjuoksuni ilmoittaudun siihen Nellimin Pyryn nimissä, en siis Endurancen.

Mitä se sitten vaatii, se hyvä  ultrajuoksu ? Aivan kuten hyvä elämäkin - tyyntä ja rauhaa.


Savuahvenia.

Uuden nuotiopaikan sisäänajo.

Kotipihan tyypillinen tilanne kesällä - poro pihassa.

Ilmavaara.
VIIKOT 29. JA 30.

Ma- 8 km - 59 min.
Ti- Lepo
Ke- 11 km - 1.24.
To- 10 km - 1.06.
Pe- Lepo
La- 16 km - 1.26. Suorituskykyharjoitus.
Su - Pe - Tauko.
La- 13 km - 1.30.
Su- 6 km - 42 min. Oikea akilles kipeä lievästi kantapään kiinnityksien yläpuolelta.

Kaksi viikkoa yhteensä 64 km - aikaa meni 4:55 plus 2:12. 

LUKEMISET :

Håkan Nesser - Münsterin juttu

Igumeni Pantelemon - Isä Johannes (Valamon luostarin kirjakerho, vuodelta 1985 !)
Tämä on siis Valamon vanhuksen Skeemaigumeni Johanneksen (1874-1958) elämäkerta.

KESÄ

Kesä ja lämpö on rakkauden aikaa. Jos ette keksi kullallenne mitään sanomista siteeratkaa  Eino Leinoa :

Tälläpä pojall` on kulta jo tietty
ja kulta kuin apilan kukka,
huuli joll´ on kuin mansikan marja
ja silmä kuin sametin nukka.


maanantai 17. heinäkuuta 2017

VIIMEISESTÄ VIIVASTA






Oletteko tietämättänne tai tietoisesti kohdanneet ihmisen viimeisen viivan ? Tällainen voi olla ihmisen viimeinen eläessään kirjoittama sana, keskenjääneen maalauksen viimeinen kuivunut siveltimenveto tai yksinkertaisesti timpurin kynällä pitkospuun paripuolikkaaseen merkitty sahausviiva.
Kuvitelkaa astuvanne tapahtumapaikalle viimeisen piirron jälkeen kun viivan piirtänyt ihminen on poistunut. Näette ympärillänne esineet paikoilleen aseteltuina mutta ette näe viivan jälkeistä ajatusta. Seisotte paikalla, jossa aika hetkiseksi pysähtyi.

Jokin jäi kesken vai jäikö sittenkään ?

Jotain puuttuu. Yritätte ymmärtää.

Se on viivan piirtänyt henkilö, joka piirtäessään viivaa tuskin tiesi sen jäävän hänen viimeisekseen.

Olemme Kirsin kanssa viettäneet aikaa erämaassa Talvitupalompolon mökillä. Paikassa, jossa koski soi tauotta taustalla ja luonnonrauha on rikkumaton. Ihmistä tapaa harvoin poislukien läheisen lähes kulkukelvottaman metsätiepätkän harvalukuiset ohiajavat rajapartiot, poronhoitajat ja kalamiehet.

Viikon alussa kumarruin isäni viimeiselle viivalle keskenjääneiden pitkospuiden ääreen. Katsoin kauan paripuolikkaaseen piirrettyä merkintää. Oikeastaan katsoin menneisyyteeni ja näin samalla tulevaisuuteeni, sikäli kun sieltä mitään selvää hahmoa erottaa. 
Tuumasin että kaikki on hyvin, tunsin kiitollisuutta ja jatkoin vatupassilla ja timpurinkynällä viivan toiseen pitkospuun puolikkaaseen. Vinosta linjasta pystyin päättelemään isän ajatuksen ja jatkoin sitä oman käteni jäljellä omilla ajatuksillani ja tarpeillani. Hitaasti, välillä kyynelten valuessa, valmistuivat pitkospuut rantasaunalta lompolon rantaan. Suurin osa aluspuista ja lankuista oli nosteltu suunnilleen paikalleen ja hyväksyin valmiin ajatuksen. 
Me emme koskaan luovuta - voimme antaa periksi välillä pikkuisen. Sydänleikkauksesta toipuvalle ikämiehelle pitkospuiden rakentaminen ei täytänyt lääkärin vaatimusta olla nostamatta kiloa enempää. Toki isän leikkauksesta oli kulunut aikaa jo puoli vuotta ja kuntoutuminen oli hyvässä vauhdissa mutta sittenkin - siinä sai nuorempi soturikin jännittää tissiä neljä ja puolimetristen tuppeensahattujen painavien lankkujen kanssa.
Miksi sitten olisi tekemättä ? En keksi vastausta itse milloinkaan. Olen perinyt isältäni kestävän pitkälihaksisen ruumiinmuodon ja kyvyn tehdä käsilläni eri asioita aina koneenkorjauksesta peruspuutyöhön. Olen myös perinyt murehtimisen lahjan, joka kohdallani onneksi on jalostunut vähäiseksi sivujuonteeksi elämääni.
Viinanjuomisen ja murehtimisen sijaan menen lenkille tai kalaan. Viinakin on joskus hyvää mutta kestän elämää selvin päin mainiosti. Yleisvitutukseen en juo milloinkaan, sensijaan juoksen joskus kylläkin kostoksi vähän pidemmän lenkin nähdäkseni kuinka poika pehmenee nöyrtyen.

Erämaan rauha ja Pohjoisen elämänrytmi hivelee sielua. Viimeisestä viivasta on helppo jatkaa kunhan muistaa jatkaa omana itsenään omaa elämäänsä. Tietyllä tavalla kehä kuitenkin kiertyy umpeen. Hetki jolloin kosken alavirrassa harjus nappaa ja vapa taipuu, hetki jolloin saunalenkillä poro seisoo hölmistyen vaaranpäällä ja pakenee sitten, hetki jolloin hiljaisuudessa ihminen ymmärtää luontoa sen minkä nyt yleensä voi ymmärtää - se on koettava itse. Siitä voi kirjoittaa ja siitä voi ottaa tuhat valokuvaa mutta ymmärtääkseen sen täysin siihen pitää itse rakastua.

VIIKKO 28. HARJOITTELU

Ma- 10 km - 1.00.
Ti- 7 km - 51 min.
Ke-To- Lepo
Pe- 8 km - 1.02.
La- Lepo
Su- 12,5 km - 1.18.

yhteensä 37,5 km - 4 :11

On niin paljon muutakin mukavaa kuin juoksu...









LUVUN ALLA :

Selman Lagerlöffin Gösta Berlingin taru

 

maanantai 10. heinäkuuta 2017

KESÄTERÄ LIFESTYLE ?

Menneellä viikolla osittain huumorin sävyttämän ystävän antaman määritelmän mukaan tämä blogi on lifestyle-blogi. Täytyi oikein netissä käydä tutkimassa, että mikä se semmoinen lifestyle-blogi on.
Olen menneellä viikolla hakannut mattoja ja käynyt kaupassa. Olen vaihtanut matkailuautoon öljyt ja suodattimen sekä ilmastoinnin lauhduttajan nitriilikumisine tiivisteineen. Maalannut hirsirakenteista autotallia ja siinä sivussa käynyt juoksemassa Suomi 100-juoksun mukana neljännen päivän etapin ja vähän päälle. 
Ehkä tämä on lifestyleä ?

Ystäväni Jyrki Leskelä tekee taivalta Nuorgamista Helsinkiin 13 muun urhoollisen kanssa. Juoksua voi seurata facebookista ja tapahtuman sivuilta löytyy aikataulut ohjeineen jos haluaa mennä mukaan. En kirjoita tapahtumasta tässä enempää koska Inarilainen-lehti pyysi minulta kokosivun jutun juoksun neljännen päivän tunnelmista. Juttu julkaistaneen 12.7. ilmestyvässä lehdessä.  Linkit näihin aiheisiin blogin lopussa.

Hirsirakenteisen autotallin maalaaminen tappavassa kuumuudessa on hyvää harjoitusta. Ottaa jalkoihinkin kiikkua tikkailla sutimassa. Maalaamisesta saa hyvän mielen ja itse täytyy tehdä kun kiertäviä punamaalareita ei ole näkynyt toisin kuten Ingmar Ingmanninpojalla Selma Lagerlöffin kirjassa Jerusalem.

Suomi-100 juoksun osallistujat olivat päässeet Lapin tunnelmaan yöttömän yön univaikeuksien ja sääskien ininän suhteen. Voin vakuuttaa että kun purin matkailuauton keulaa auki päivän vaihtaakseni ilmastoinnin lauhduttimen niin jo vain oli iltasella lintua ! (sääskiä siis)
Suhtautuminen sääskiin muuttuu kun asuu täällä. Ei ole pakko tehdä kaikkea kaikkina aikoina väkisin. Kuka hullu käskee turistin tulla ihailemaan Lappia aina heinäkuussa jolloin itikoita miltei aina on. Ai niin ne kesäloma-ajat... sori... eihän tällainen lifestylisti niistä mitään tiedä.
Ohvi on hyvä keksintö ja rauhallisuus myös. Jos rupeaa huitomaan niin syödään taatusti. Mutta voin vakuuttaa että maatessani auton alla ininää riitti. Auto tuli kuntoon ja hermot eivät menneet vieläkään, minä olen sovussa ympäristöni kanssa.

Mattojen hakkaamisesta ja kaupassakäynnistä ei juuri juttua lohkea. Mutta mainitsen ne tässä, koska ehkä asioiden jakaminen lifestylessä niin vaatii.

Oikeasti en ole kesäterässä eikä tämä ole lifestyle-blogi. Ajattelen edelleen. Myös heinäkuussa.
Ylen uutisten päälähetyksessä tänään säälittiin minipossu Elviiraa kun se oli joutunut vaihtamaan kotia niin monta kertaa.
Miten olisitte reagoineet seuraavanlaiseen uutiseen näin loma-aikaan ?

"Esittelemme tässä pitkäaikaisosastolta Reinon. Reino on 79 vuotias eikä ole käynyt ulkona kertaakaan viimeisen kolmen vuoden aikana. Kukaan ei käy katsomassa Reinoa koskaan. Reinon vaippa vaihdetaan kolme kertaa päivässä paitsi silloin kun on vain kaksi hoitajaa neljääkymmentä ikäihmistä kohden - mutta se on toki poikkeus, onhan meillä hoitotakuu ja lait turvana."

On kohta vuosi isän kuolemasta. Olen pyytänyt patologilta ruumiinavauspöytäkirjan, josta ilmenisi isän kuolinsyy. Lain mukaan kohtuullinen aika toimittaa asiakirja on kahdeksan kuukautta, näin minulle on kerrottu. Olen tiedustellut asiaa uudelleen ja asiaa on luvattu kiirehtiä.
"Se nyt vaan on semmoista. On niin kova työpaine ja kun tämä lääkärikin on etelästä, eikä vielä ole toimittanut lausuntoa..."

Niin.
Se nyt vaan on semmoista.

Voi olla että pistän kohta pensselit santaan ja rukkaset naulaan. Yrityksestäni tulee kolme työtöntä ja jää verotulot saamatta.

Ai miksi ihmeessä ?
Se nyt vaan on semmoista!

VIIKKO 27. HARJOITTELU

Ma- 7 km - 50 min.
Ti- 70 km - 9.53. Suomi 100 -juoksun 4. etappi (47 km)  ja vähän lisää päälle.
Ke- 8 km - 54 min. Pururadalla.
To- 11 km - 1.10.  Maastossa.
Pe-La- Lepo
Su- 10 km - 1.06.

Yhteensä 106 km - 13 tuntia ja 53 minuuttia.

KESÄKUUN SUMMAUS

199,5 km - 24 tuntia ja 48 minuuttia pääosin maastojuoksua.

Ultrajuoksuhuumoria
Suomi 100 -juoksun 4. päivän lähtö Kaamasen tiellä.
Juokseva ja ajatteleva punamaalari itse.

LOPUKSI AJATTELEMISEN AIHETTA

Myöhään eräänä yönä murtovaras murtautui taloon, jonka hän oletti olevan tyhjä. Kulkiessaan varpaillaan olohuoneen poikki hän jähmettyi paikoilleen kuullessaan lujan äänen sanovan :
-Jeesus näkee sinut.
Hiljaisuus palasi ja murtovaras hiipi eteenpäin.
-Jeesus näkee sinut, ääni toisti.
Murtovaras pysähtyi ja katseli peloissaan ympärilleen. Hän havaitsi lintuhäkin ja häkissä papukaijan. Hän kysyi papukaijalta :
-Olitko se sinä, joka sanoit Jeesuksen näkevän minut?
-Kyllä.
-Mikä sinun nimesi on ?
-Pietari.
-Se on kyllä typerä nimi linnulle. Kuka idiootti sinulle on antanut nimeksi Pietari ?
-Sama idiootti, joka nimesi talon rotweilerin Jeesukseksi, papukaija vastasi.

VIIKOLLA LUETTUA :

John Steinbeck - Tuntemattomalle Jumalalle
Nick Carter pokkari numero 218 vuodelta 1990 - Rubiininpunainen Kuolema


LINKIT :

SUOMI 100 -juoksu 

INARILAINEN-lehti

maanantai 3. heinäkuuta 2017

KIRVOITIN






Poro yritti tulla autotallin avoimesta pariovenpuolikkaasta sisään. Sisäpuolella oli pöytäsirkkeli, kaasujääkaappi ja minä, mainitussa järjestyksessä. Sanoin sille että helvetin kisura, askel vielä niin joudut jääkaappiin - paloiteltuna. Se katseli minua rauhassa ja vähät välitti. Iso hirvas komeine sarvineen, pallitkin kuin John Holmesilla.
Kirosin vielä että piruako siinä mulkkaat. Täällä on jakoavaimet järjestyksessä ja että minä hyvin tiedän sen jutun vanhoista lapinhulluista ihmisistä. Että ne kuoltuaan palaa tänne notkumaan poroina pitkin kairoja. Yritin udella että oletko se se sama , jonka usein tapaan juostessani Nellimin vaaroilla.
Se katseli minua jotenkin surumielisesti ja poistui sitten arvokkaasti syömään naapurin kesäkukkia. Juuri kun olin pääsemässä sen kanssa asiaan. Olisin sille mielelläni jutellut näistä paskahommistani, mutta en ihan ehtinyt.

Jäin sitten miettimään autotalliin sukupolvien välistä kuilua. En varmaan ole ainoa, joka olisi halunnut vaihtaa vanhempansa, mutta ei uskaltanut. Jos vaikka olisi saanut vielä pahempaa tilalle ? Nyt ei sitten ole enää mitään mitä vaihtaa kun molemmat ovat edesmenneitä.
Kaikki oikeastaan alkoi asianajotoimiston kirjeestä, joka saapui postilaatikkoomme. Osoite oli selvitetty postin osoiterekisteristä. Asianajotoimisto palautti yli kymmenen vuotta vanhan oikeuskanteen alkuperäiset paperit isälleni.
Luin paperit koska se on velvollisuuteni jo selvitetyn pesän hoitajana ja ainoana jäljellejääneenä. Ei aihetta toimenpiteisiin ja juttukin oli jo ajat sittten käsitelty. Oikeus oli toteutunut vai oliko sittenkään ? Muistoja ja mustaa kuraa tulvahti mieleeni. 
Muuttaessani Nellimiin tiesin että paskahommiakin on tulossa. Kesä 2016 oli ollut hyvin sateinen ja isän piha oli väärällään tehtyjä polttopuita, maassa makaavia hirsiksi suunniteltuja kuorimattomia runkoja sekä muuta osittain peiteltyä puutavaraa höystettynä muulla romulla.
Nyt on kaikki siivottu. Osittain märät ja homeiset puukasat on raivattu, pinottu ja käyttökelpoinen eritelty. Kasojen alta hiirten ja muurahaisten pesänjäänteet on haravoitu pois, ruoho ajettu ja kasvimaalla peruna itää. Asiat ovat järjestyksessä ja poro voi rauhassa käyskennellä kompastumatta mihinkään. Mutta talliin sillä ei ole mitään asiaa, nauttikoon vapaudestaan nyt vaan.

Meillä kotona on aina oltu työhulluja. Nuorena ikäiseni ajelivat mopolla ja purjehtivat optimistijollalla välillä uiden ja kalastaen, kun minä taas kannoin kiviä traktorin lavalle pölyävällä pellolla. Että saatiin kivilaituria tuettua. Kun kivilaituri piti olla. Muu ei kelvannut vaikka mutaa oli seitsemän metriä, ja joka saatanan vuosi sitä laituria piti tukea uudestaan. Ja sitten joku kehtaa sanoa minulle että ultrajuoksu on hyödytöntä puuhaa. Tai kirjanluku ja kirjoittaminen.
Elämän suuri rikkaus on kun pääsee itse valitsemaan paskahommansa. Ne kun saa tehtyä huomaakin että eivät ne lopulta olleetkaan paskahommia, vaan opettavaista, hyvää arkea. Itselleen kun tekee, niin tekee vain sen mitä tarvitsee. Ja sitten keskittyy taas olennaiseen. Minun tapauksessani juoksemiseen, lukemiseen ja kirjoittamiseen.

Pidin blogipäivityksessä tarkoituksella juhannustaukoa. Olen yleensä kirjoittanut juhlapäivästäni,  koska pääsin kauan sitten juhannusaattona pois syöpäsairaalasta. Tänä juhannuspäivänä huohottaessani Pyhävaaran rinteitä ylös tunsin voimakkaan yhteyden luontoon ja henkisen kasvun täyttymyksen - juhannuksestani ei vanhasta perspektiivistä ollut enää mitään kirjoittamista. Kehä on kiertynyt umpeen ja tasapaino löytynyt. Jäljelle jää kiitollisuus jokapäiväisestä mahdollisuudesta.

1495 pienessä Torzhekin kaupungissa Novgorodin alueella syntyi poika, joka sai kasteessa nimen Mitrofan. Kirkossa poika kuuli papin sanat : "Autuas on niiden elämän tie, jotka Jumalan johtamina erämaassa kilvoittelevat." Tämän jälkeen poika tunsi syvää tarvetta vetäytyä yksinäisyyteen erämaahan luonnon hiljaisuuteen. 
En mitenkään voi verrata itseäni tuohon poikaan, joka myöhempien vaiheidensa kautta tunnetaan paremmin nimellä Trifon Pyhittäjä, mutta tunnen itse samankaltaista tarvetta juosta yksin hiljaisessa erämaassa kuuntelemassa omaa Jumalaani.
Kun ultrajuoksun oppii viemään elämässään riittävän pitkälle, voi käyttää sitä puhdistamaan mieltä ja sielua kaikenlaisesta mustasta kurasta, joka aina välillä sotkee selvän suunnan. Siksi naulasin kirvoittimen puukatoksen kurkihirteen ruostumaan. Sitä ei täällä Lapissa tarvita. Erämaahan on lyhyt matka ja olen siitä hyvin onnellinen.





VIIKKOJEN 25. JA 26. HARJOITTELU

Ma- 17 km - 2.17. Erittäin raskaassa maastossa, ks. Garmin Connect Blogin oikeasta ylänurkasta.
Ti- 8 km - 52 min.
Ke- 8 km - 49 min. Räntäsade.
To- 8 km - 55 min.
Pe- Lepo / Kävelyä Kirsin kanssa.
La- 17 km - 2.26.
Su- Lepo
yhteensä 58 km - 7 tuntia ja 19 minuuttia

Ma- 6 km - 39 min.
Ti- Lepo
Ke- 9 km - 1.07.
To- Lepo
Pe- 9 km - 1.05. Helle.
La- Lepo
Su- 11 km - 1.09. Helle.
yhteensä 35 km - 4 tuntia

Vaihtelevaa raskasta maastojuoksua ja juoksemattomuutta raskaiden töiden ohessa.

Kuvan puru tulee sahasta, ei sahaajan päästä.

Valmis ja käytössä.
Kotiseuturetkellä Uuttuperän satamassa.
 
Luettua tai luvun alla :

Leif GW Persson- Pommimies ja hänen naisensa
Håkan Nesser- Kaalbringenin kurkunleikkaaja
Hennig Mankell- Viides Nainen
Selma Lagerlöf - Jerusalem

"Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden." (1 Tim. 2:4)

"Näin Jumalan unessani, ja Hänellä oli kahdet kasvot. Toiset sileät ja lempeät kuin äidin kasvot ja toiset kuin Saatanan kasvot."

(Nawal El Saadawin teoksesta Imaamin tuho, englannista suom. Leena Tamminen)

 

maanantai 19. kesäkuuta 2017

IHMINEN IHMISELLE

IVALO SARJA on yksi blogini sarjoista, se kertoo ajatuksista ja sattumuksista vakituisesti Lappiin etelästä muuttaneena eli havannoi olemistani sydämeni kodissa - Pohjoisessa.

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTANI-sarjan löydät blogin sivupalkista, se ei enää jatku ellei joku sitä kirjaksi kustanna.

IVALO SARJA, OSA 5 - IHMINEN IHMISELLE

Täynnä.

Olen juossut reilun tunnin. Ensin soiden poikki Palo-Pyhävaaralle ja sitten Pyhävaaralle. Ihastellut näkymää yli Nellimin kohti isoa Inaria. Paluumatkalla putosin lampareeseen turvepounulta jossakin Haapakuruun johtavalla rinteellä. Toinen kenkä on märkä mutta mitä sitten ? Pitäisikö elämän alustan olla keinotekoista asvalttia ja keinovaloissa keikistelyä. Luonto, se on osa meitä ja emme saa siitä koskaan tarpeeksemme. Me valitut. Me rauhan ymmärryksellä lyödyt, hitaiden internetyhteyksien ja viiden tv kanavan Lapin ihmiset.
Käännyn joen rantaan. Joki virtaa kivikossa piilotellen, oikeasti se on puro joka laskee Ylimmäiseen Santajärveen valuen siitä aina mutkien kautta Inarille asti. Nellimin harju jutaa oikealla puolellani. Juostessani harjun laelle koen ikiaikaisen yhteyden ohittaessani peuranpyyntikuopat. Täällä ei voi herpaantua vaan askeleeseen pitää keskittyä tai on kivikossa katollaan.
Yhtäkkiä maisema menee silmästä sisään. Pysähdyn, niistän nenän ja sammutan kellon. Jään seisomaan ja koen olevani yhtä ympäröivän luonnon kanssa.  On yksi niistä hetkistä joita en voi jakaa kenenkään kanssa. Ihmetys valtaa mielen. Asun oikeasti täällä, tässä maisemassa. Lappi on nyt kotini. Enää en ole täällä vain käymässä. 
Puistattaa kun muistelen etelän aikojani. Elämää herhiläispesässä. Miten ihmeessä jaksoin näinkin kauan ? Mieleeni juolahtaa ajatus, jonka äskettäin löysin. Se on Selma Lagerlöffin: 

"Luoja, anna sieluni kypsyä ennenkuin se korjataan." 

Lapissa ihminen on ihminen ihmiselle. Pitkien etäisyyksien ja harvalukuisen asutuksen luoma traditio ihmisen kohtaamisesta elää vielä. Ihminen otetaan vastaan omana itsenään. Rajaseudulla on totuttu monikulttuurisuuteen. Erinäköisiä ja etenkin erikielisiä ihmisiä on tullut ja mennyt. Kukin omalla asiallaan. Riippuen asian laadusta on autettu tai annettu olla omana itsenään. Mahtuuhan tänne, selkosille.
Rasismi-sana tuli myöhemmin. Kyllä Lapissakin rasismia on aivan kuten muuallakin. Lähtökohta kuitenkin on tasa-arvo. Syviäkin haavoja löytyy. Sodan jälkeiset asuttamiset ja valtion tukimarkat eivät kaikkien mielestä menneet oikein. Koskapa menisivät ? Aina jollakulla on paremmin ja se jolla on paremmin on yleensä ahkera ja aikaansaapa. Kieron puun kanssa tulee toimeen kirveellä mutta kiero ihminen ? Ei kirveelläkään.
Kalakateuden lavealla alttarilla edesmennyt isäni otti yhteen erään paikallisen kanssa aina kunnianloukkaussyytettä myöten. Asia kuitenkin sovittiin ja vieraita huoritellut häpeää tekoaan vieläkin. Oli rehdimpää sopia asia ilman käräjiä. Lieventävänä asianhaarana ei pidetty edes viinaa, se kun sotkee kaiken - myös järkimiesten touhut. Kuten olen ennenkin todennut : erämaata ja sen hiljaisuutta eivät kaikki kestä selvinpäin.

Suomessa luullaan lähtökohtaisesti hyvää ja uskotaan edelleen sinisilmäisesti järjestelmään ja esivaltaan. "Ennen ei tällaisista asioista tiedetty tai puhuttu." Lause on yksi tyhmimmistä mitä tiedän. Sivistys ja kulttuurinvaihto ei pelkästään lisää tietoa vaan tuo tuskallisesti esiin, että muuallakin maailma menee menojaan ja juuri mitään emme sille voi minne se menee.
34 päivää ennen kuin Martin Luther King sai Nobelin rauhanpalkinnon hän sai nimettömän kirjeen joka kehotti häntä tekemään itsemurhan. Myöhemmin saatiin selville että kirjeen oli lähettänyt FBI. Tässä esimerkki siitä miten valtio voi kohdella kansalaisiaan. Edessä nuollaan ja takana pyllistetään. Luuletteko että Suomen tulevaisuus on sininen ? Ajatteletteko että Suomessa media olisi vailla ohjailua ?

Kuten ystäväni Ari sanoi : "Pahuutta ei pois tästä maailmasta saada koskaan."

Ihmisenä olemista helpottaa kummasti jos on sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa. Lappi tarjoaa tähän paitsi tilaa myös rauhaa. Olemalla hieman syrjässä ja hieman kaukana kaikesta niin voi ehkä nähdä ja kokea hieman syvällisemmin. Edellyttäen että kokee tähän tarvetta.
Matkustaessani maailmalla näen kosolti epätasa-arvoa ja eriarvoisuutta. Kumpikaan näistä ei lähde rodusta saati ihonväristä vaan pelosta erilaisuutta kohtaan. Jos ihminen pelkää itseään ja sisintään, niin miten ihmeessä hän tulisi toimeen muiden kanssa ? Ei mitenkään.
Rasismi ja väkivalta ovat helppoja suojautumismekanismeja. Itse ei tarvitse muuttua kunhan muut muuttuvat. Ajanlaskun alusta ja myös paljon ennen sitä on ihmisellä ollut tarve ottaa kirves olalle ja kävellä katsomaan mistä se lastu ylävirtaan joutui.

"Luoja anna sieluni kysyä ennenkuin se korjataan."

Jatkaisin vielä.

Luoja, anna minun olla ihminen ihmiselle. 



Nellimin harjuja.

VIIKKO 24. HARJOITTELU

Ma-Ti- Lepo
Ke- 12 km 1.16.
To- 6 km - 44 min.
Pe- 8,5 km - 1.06.
La- 9 km - 1.06.
Su- Lepo

yhteensä 35,5 km - 4 tuntia ja 12 minuuttia. Lähes kaikki juoksu maastossa.

Illuusio siitä että olisin jotenkin juoksemisen orja on typerä. Kuten huomaatte osaan levätä kun siihen on tarve. Viikolla 23. juoksin selkeästi liian raskaita harjoituksia. Kuuden päivän juoksun palautumattomuus ja kotityöt lämpimässä kelissä tuntuivat sitten tällä viikolla. Standardi eli päivittäinen juokseminen saa siis odottaa.
Näihin kuuluisiin kotitöihin on kuulunut polttopuiden tekoa, vanhan rakennusmateriaalin lajittelua ja siirtoa paikasta toiseen, kasvimaan perustamista aitaamisineen, puukatoksen tekoa ja jokirannan perkausta. Sanalla sanoen oikein hyvää kuntopiiriä tai työsiirtolaa, itsehän olen valinnut...
Vaikeuksia elämääni aiheuttavat käsivarsien hermoratavauriot, jotka ovat peräisin yli 24 vuoden takaisista syöpähoidoista. Jos teen paljon töitä käsilläni, esimerkiksi rakentamista, saan palata öisin puutuneiden ja särkevien käsivarsien myötä kauas muistoihin syöpäosastolle. Särky on kuitenkin pieni hinta elämästä, joten teen mitä pystyn ja osaan niin kauan kun se on mielekästä.



Jos joku näistä hirsihommista jotain ymmärtää niin nämä valitettavasti ovat seisoneet pukeilla kuorimatta monta vuotta. Toukka tollero on tehnyt tuhojaan mutta pihkapuussa oli senverran kovaa sydänpuuta että kannatti vielä askarrella. Syy puiden pukeilla seisottamiseen lienee isällä ollut sekä terveydellinen että toisaalta koskenkorvallinen mutta helppo on minun hyvistä lähtökohdista muuten jatkaa - mutta vain oman tarpeen mukaan.
Kirsin kasvimaa. Pohjoisessa kun ollaan niin porot pysyvät aidan ulkopuolella mutta hiihtovalmius on oltava.
Minulta usein kysytään olenko nähnyt karhua lenkeilläni. Pihassa niitä on seitsemän joista tässä kuusi. Lenkeillä ei ole niin väliäkään nähdä...

VIIME AIKOINA LUETTUA :

Lars Kepler - Playground, ensimmäinen Kepler joka on mielestäni ihan täyttä paskaa ja väkisin tehty.

Stefan Tegenfalk - Koston vanki, mielenkiintoinen kirjoittaja.

Kirjallisuudenhistoria-kirjaa vuodelta 1935, joskus edes internet ei riitä...

Raamattua. 

ON SE ILIMOJA PIJELLY

Meillä Nellimissä kesäkuu on ollut kuiva. Juostessani Mutajärven rantaa jäkälä rahisee jalan alla. Viime yönä ja tänään sitten saatiin sade. Kohta saadaan vihta. Tai vasta. Kullerot alkavat kukkia kotirannassa ja lakka - se kukkii, mutta missä ? Ähäpäs, en kerro.

Jokirantaa kotipihasta.