Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

ULTRAJUOKSIJAN VAPAAPÄIVÄ

VIIKKO 50. HARJOITTELUNI AUKI SELITETTYNÄ

Ma- aamulla kahlausta 7cm uudessa lumessa 8,2 km - 55,39.
        illalla 8,1 km - 55,15. Viime viikko painaa. Al dente koko ukko.

Ti- 17,11 km - 1,52. Sopivaa kestojuoksua huomioiden väsymys. Vauhti parempi kuin eilen.

Ke- aamulla imurointivauhtia mäkisellä reitillä 20,1 km - 2,07. Palautunut.
       illalla 20,5 km - 2,10. Nukkumattia etsimässä, tiukempi tahti kuin aamulla. Päivän tavoite oli energiat pois kokonaan - täyttyi.

To- 15,4 km - 1,42. Kylmä tuuli ja lumipöperöä. Juoksua tarkasti sillä rajalla ettei katkea, mutta niin että se vähäkin energia joka yön aikana on palannut saadaan pois kokonaan.

Pe- 20,1 km - 2.16. Viikon tärkein lenkki. 14 km kohdalla täysin vailla energiaa, joten juoksin kostoksi 6 kilometriä lisää juuri sillä tunnelmalla millä 6-päivän juoksussa juoksen päiväkausia. Täysin zombie lenkin jälkeen.

La- Lepo, 18 päivää edellisestä.

Su- 9,1 km - 58,23. Kevyttä hempailua mökiltä paluun jälkeen. Lähes täysin palautunut ja valmis uuteen harjoitusviikkoon.

Viikko yhteensä 118,9 km - 12 tuntia ja 59 minuuttia - vertikaalinen noususumma 742 m.
Viikon aikana Pohjoisen kaunis talvi, pakkasta -1,5 - - 10 astetta.

Ahvenjärven lenkin alkua Nellimissä.


Makaan pienen tuvan sohvalla ja Kirsi lukee kirjaa makuuhuoneessa. Pyöreällä pöydällä on tavallinen juomalasi, jossa on kaksi senttiä konjakkia. Olemme juuri tulleet rantasaunasta, juoneet kahvit ja hiljentyneet lauantain mökki-iltaan. Kynttilä lepattaa pöydällä ja honkapuu possahtelee puuhellan pesässä. Yhteisen saunomisen ja avantouinnin jälkeen olo on lievästi sanottuna rento.
Ulkona on kaksitoista astetta pakkasta. Valkoisen hangen yllä Lapin yön sinistä samettia ja kattona tuhannet tähdet. Hiljaisuus. Lähimpään asuttuun taloon on 20 - 30 kilometriä - riippuu mihin suuntaan lähtee ja lähteä voi vain moottorikelkalla tai jalan.

On ultrajuoksijan vapaapäivä ja vietän sitä mökillä Talvitupalompolossa. Alkuperäinen nimi ennen asutusta on ollut Vuohenmääkimäjärvi. Tästä saamelaisten vanhasta talvipaikasta on tullut minulle pyhimmistä pyhin, täysin eristetty yksityisalueeni, mihin vain harvat ja minua lähimpänä olevat ihmiset kutsutaan. Täydellisen hiljaisuuden tyyssija.

Tavoitteellisen harjoittelun vastapainoksi on kyettävä irrottamaan ajatukset juoksusta. Ympärillä oleva talvinen erämaa tarjoaisi fyysistä aktiviteettia hiihdon ja lumikenkäilyn parissa mutta nyt on aika levätä. Olen harjoitellut 18 päivää yhtämittaa ilman ainuttakaan lepopäivää. Päivälläkin tyydyin vain toiveikkaana pilkkimään virran rajalla mutta harjukset pitivät minua pilkkanaan. Jauhomadon sijasta olisi pitänyt ehkä tarjota kärpäsentoukkaa tai kumitoukkaa - kuka tietää näiden kalojen sydäntalven metkut.

Talvitupalompolo oli isäni matkan pää. Kykenen jo nykyisin viettämään aikaa mökillä ilman jatkuvaa tunnetta siitä että joku katselee - ilmeisesti toimintaani ollaan oltu tyytyväisiä. Mökin yhteydessä olevasta vanhasta saunasta on tehty vierashuone. Asensin isän sinne hankkiman kamiinan paikalleen. Istuessani sohvalla katsellen kamiinan lasiluukusta neitsytvalkeaa tuli mieleeni että isä olisi ansainnut nähdä tämän.
Vierashuoneesta eli vaarinpirtistä näkee suoraan lompolon rantaan koivikkoon. Tuossa paikassa niityn yläreunassa asuivat saamelaiset. Ja juuri tuosta paikasta heistä yksi, Aili, hiihti Ivaloon hammaslääkäriin ja samana päivänä takaisin - yhteensä yli 100 kilometriä. Saattaisin pystyä samaan mutta tuskin kolmen hampaan poiston jälkeen enää huvittaisi hiihtää takaisin verta syljeskellen. Ylipitkiä suorituksia on tehty ennenkin mutta vain pakosta.
Katsellessani ulos tuli mieleen muitakin ajatuksia. Olen asunut Nellimössä yli vuoden ja valitettavan usein kun tulee jonkun kyläläisen kanssa puhe isästä niin muistetaan ensin että hän oli päissään ja sitten jotain muuta. Toisaalta kun minua muistellaan niin todennäköisesti muistetaan ensin että se oli aina lenkillä ja sitten jotain muuta. Tai sitten ei. Onko sen väliä ? Elämä on pelkkää erilaista addiktiota, jos sen niin haluaa nähdä. Minä en halua nähdä.
Saatetaan kysyä miksi pitää muistella epämiellyttäviä. Kehittyäkseen elämässä. Elämän kestäminen selvinpäin on minulle lastenleikkiä. Siksi joskus juonkin kaksi senttiä konjakkia ihan kiusallani - ultrajuoksijan vapaapäivänä tai muulloin kun sattuu huvittamaan.

Kaikelle on tarkoituksensa ja Hän, joka tarkoituksen on asettanut, saattaa tietää meitä paremmin irrationaalisten tapahtumien merkitykset. Kyetäkseen uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa on ymmärrettävä ympäröivä luonto ja sen arvo aidon elämän perustana. Kyetäkseen liikkumaan ajassa pitkään ja pitkälle, on ultrajuoksijan nähtävä oma pienuutensa ennenkuin pystyy ylittämään normaalin suorituskykynsä rajat.

Suosittelen :



  
Kielikukkanen : Asun Nellimissä. Yhtälailla Nellimössä. Molempia muotoja käytetään mutta enemmän vanhempi paikallinen on Nellimö-muoto. 
Sana Njellim tulee (mahdollisesti) saamen nielua kuvaavasta sanasta. Tällainen paikka on esimerkiksi Nellimjärven vesireitillä.



sunnuntai 10. joulukuuta 2017

KUUDEN PÄIVÄN JUOKSU - 3.

Kolmas ja viimeinen osa kuuden päivän juoksua käsittelevää sarjaani kertoo perusteluja ja detaljeja. Aivan kuin kahta ensimmäistä osaa niin tätäkin voi soveltaa monipäiväjuoksuihin ja ultrajuoksuun yleensä.

Suuri esikuvani ja tavallaan oppi isäni kuuden päivän juoksussa Wolfgang Schwerk on todennut että olisi parempi tulla kuuden päivän juoksuun ilman maratontaustaa. Ilman vauhtijuoksutaustaa, koska niin erilainen laji monipäiväinen ultrajuoksu on.

Nyt kun kahden edellisen kirjoitukseni jälkeen urheilija on saatu ajattelemaan aikaperspektiiviä ja harjoittelemaan ultrajuoksua niin hänelle täytyy perustella tietyt asiat jotta hän uskoisi asiaansa.

Oikeastaan kyse on pelkästään siitä että ultrajuoksuharjoitettu keho pitää juoksemista maailman  luonnollisimpana asiana - keho kaikilta osiltaan, myös mielen osalta.

Ultrajuoksijoiden, etenkin aloittelijoiden käsitys ihmiskehon fysiologiasta on usein virheellinen tai liiaksi normaaliin terveystieteeseen sidottu.

POLTTOAINE

Huippunsakaan viritetty keho ei kilpailussa toimi ilman polttoainetta. Jos hiilihydraattivarastot ehtyvät eli ei syödä riittävästi, niin veren sokeritaso putoaa, eikä vapaita rasvahappoja voida käyttää tehokkaasti hyväksi. Oireita ovat koordinaatiopuutteet, keskittymiskyvyn puute ja fyysien heikkous.

Glukoositaso täytyy pitää sellaisena että rasva-aineenvaihdunta on mahdollista.

Juoksija kuluttaa 1,6 kilometrin matkalla noin 100 kaloria, jolloin esimerkiksi 193 kilometriä nielee 12000 kaloria eli 3-4 kertaa enemmän kuin normaalissa harjoittelussa.
Tästä kaavamaisesta esimerkistä seuraa että kilpailussa tulisi saada noin 50 grammaa hiilihydraattia tunnissa plus normaalit ruokailut. Tuo 50 grammaa tulisi nauttia täydennysravintona, riippuen mitä kunkin vatsa kestää. Maltodekstriini,geelit yms. normaalit välipalat.
Normaali urheilujuoma sensijaan sisältää liian vähän hiilihydraattia ja liikaa elektrolyyttejä poislukien kuumassa säässä tapahtuva kilpailu. Kylmällä säällä tulisi syödä enemmän ja kuumalla juoda pienissä erissä useammin - ei kuitenkaan liikaa.
Huomautan että tähän ei kannata kommentoida, että eihän se keho ota vastaankaan kuin tietyn määrän. Ei otakaan mutta jos mitään ei tarjotakaan niin noutaja tulee ja saletisti ei natsaa.
Jos joku edelleen kakistelee ja tekee mielessään vertailuja maratoniin niin mitä jokin 3 -5 tunnin lenkki on 144 tunnin yhtämittaisen juoksun yritykseen verrattuna. Ettehän te kotonakaan ole syömättä päiväkausia !

Jos kuuden päivän kilpailussa alkaa pahoinvointi tai ripuli on syytä rauhoittaa tilanne, mennä makuulle ja palata sitten olon kohennuttua takaisin. Pitää myös yrittää tankata ja huomioida vauhti tällaisten vaikeuksien jälkeen. 
Juoksijan itsetunnolle tekee hyvää saattaa kilpailu loppuun - usein nähdään huikeita toipumisia. Heikkoja hetkiä tulee ja menee - älä jää jumiin niihin !

IHO

Iho, kynnet ja limakalvot ovat kovilla jatkuvan hikoilun ja liikeen myötä. Leikkaa kyntesi, rasvaa jalkasi ja takapuolesi. Ongelmien ilmaantuessa leikkele surutta tossut auki tai vaatteet riekaleiksi - mikään ei saa puristaa. Tähän tottuu jo pitkissä harjoituksissa mutta kilpailussa ongelmaan on heti tartuttava. Rakko on puhkaistava ja laastarit ynnä keinoihot keksitty.

Ja sitten takaisin radalle.

VATSA

Pitkä kohtuullinen rasitus (alle 75 % VO2Max) ei vaikuta suoliston tyhjenemisvauhtiin. Ei siis pitäisi vaikuttaa... Kannattaa syödä sellaista ruokaa mistä pitää. Tyypillisiä esimerkkejä ovat leivonnaiset, pikkuleivät, vanukkaat, viilit, jugurtit, leivät, sämpylät, jäätelö, tee, kahvi, hedelmät kaikissa muodoissa, keitot, pastat, suklaa, murot, mysli, kuskus, riisi, oliivit, suolakurkut, marjakeitot, hillo, hunaja ja niin edelleen. Kaikki palaa joten rajoja ei ole.
Jos kilpailee Unkarissa on syytä miettiä kannattaako lihapataa vetää puolenpäivän helteessä kilo tai syödä jotakin ihmeellistä lihaliemen oloista rasvakeittoa. Unkarin huolto on erittäin kattava ja pääosin onnistunut mutta eräiltä osin keittäjien ikä vaikuttaa välillä lopputulemaan ja laktoositonta vaativa on osittain pulassa mutta selviää käymällä kaupassa ennen kilpailua.

Tähän vatsaosioon on mainittava eräs epämiellyttävä esimerkki. Juokset kierrosta ja radalle eteesi palaa juoksija X vessasta. Juoksette peräkkäin huoltopöydän snack osioon ja juoksija X ottaa oliivin lautaselta ja jatkaa. Sinä otat sen viereisen oliivin.

Kysymys : Koskiko X sinun oliiviisi ja pesikö X kätensä saippualla senjälkeen kun oli pyyhkinyt takapuolensa ?

Vastaus : Mistähän se ripuli oikein tuli ?

KESTÄVYYS

Minä olen lanseerannut käsitteen kokonaiskestävyys. Siihen kuuluu henkinen tasapaino, kehon hallinta ja toiminta sekä olosuhteiden hallinta ja toiminta niiden mukaan.

Yleisin virhe on juosta liian kovaa alussa jolloin kilpailusta muodostuu sitä vaikeampi mitä pidemmästä kilpailusta on kyse.
Harjoitteluun edelläkuvattu pätee myös. Kuminauhaa on venytettävä mutta jos sitä venyttää liikaa niin se katkeaa.

Syväkestävyys ja superkompensaatio. Aisaparilla on rajansa. Syväkestävyys on osa kokonaiskestävyyttä ja sen harjoittamiseen kuluu vuosia. Kehoa opetetaan toimimaan taloudellisesti pitkiä aikoja niukalla polttoaineella. Kyse on toiston kestävyydestä - siitä että juoksu on luonnollista ja helppoa. Automaatiota ilman puristusta. Myös väsyneenä.
Superkompensaatiota tapahtuu tiettyyn rajaan saakka. En osaa arvioida onko tälle ylärajaa. Itse koen että peräkkäisten pitkien harjoitusten palautumattomuus kertoo että henkilökohtainen raja on sillä kertaa saavutettu. Kehotan yrittämään uudelleen kun tuntuu että on palautunut, edes hiukan.
Täysinpalautunutta tunnetta voi olla vaikeaa hahmottaa. Tarvitaanko sitä harjoittelussa ?

MIELI

Tavoite motivoi. Uuden kokemuksen hankinta motivoi. Yhteenkuuluvuuden tunne motivoi.

Kun huomaa että kykenee olemaan arjessaan vahva muiden nillittäessä jatkuvasti ympärillä ties mistä päivänpolttavasta, joka itseä ei kiinnosta paskaakaan, niin silloin on oikealla tiellä.

Jos itse alkaa nillittää on väsynyt. Jos itse nillittää koko ajan on liian väsynyt. Jos joku muu nillittää (vaimo, perhe, esimies) niin rakentava keskustelu auttaa mutta juoksemista se ei voi rajoittaa mitenkään.

Sivuhuomio : Kuka muuten keksi sanan nillittää ? Ihan naurettavaa...

Kilpailussa on siedettävä monenlaista epämukavuutta. Kun jokainen ultrajuoksija on harjoitellut paljon ja etenkin löytänyt itselleen sopivan tavan harjoitella ja sitten onnistuu, on kysymys todellisesta voitosta vaikka kisaa ei voittaisikaan. Tämän voi kääntää voimavaraksi arkeen ja ehkä seuraavaan ultrakilpailuunsa.

Ultrajuoksijan asenteesta kertoo että jos joku väittää juosseensa "seinää" päin maratonilla 35 kilometrin kohdalla ja uupuneensa täysin, niin ultrajuoksija mielessään naureskelee, tosin hyvin tietäen kilpailuvauhdeista johtuvat tuntemuksien erot.
Uupunut 35 kilometrin kohdalla ? Kun juoksin Suomen halki niin olin useampanakin päivänä ihan uupunut monessakin kohtaa. Silti koitti aina uusi päivä ja kilometrit karttuivat. Mitäs jos harjoiteltaisiin ??? (minä myös - vieläkin...)

Transsendenssiin kuuluu että epämiellyttäviin asioihin tai kokemuksiin ei takerruta. Mieli käännetään muuhun. Tätä voi harjoitella. Vähän kerrallaan.

OMIA KOKEMUKSIANI HARJOITTELUSTA

Se mitä nyt kirjoitan koskee vain kuuden päivän tai vielä pidemmän ultrajuoksun harjoittelua.

-En usko että valtavan pitkistä lenkeistä jatkuvasti tehtyinä on hyötyä. Tarkoitan että jos koko harjoituskautensa takoo joka viikko useita yli 40 km lenkkejä. Sensijaan kehotan menemään lenkille kuluttamaan aikaa. Jos aikoo juosta päiväkausia yhtämittaa on hyötyä siitä että on lenkeillä kauan, kilometreistä eli vauhdista ei tarvitse välittää aina.
Esimerkki : Juostaessa 40 km lenkkiä voi 20 km jälkeen käydä kahvilla. Istua vartti munkin ja kupin ääressä ja juosta sitten kotiin mieluummin kuin posottaa yhtämittaa rinta kaarella 40 km. Kilpailuissa ei kukaan juurikaan juokse yhtämittaa noin kauan. Aina tulee jokin tarve pysähtyä edes hetkeksi ja miten jalat ja kroppa kestävät tämän jos sitä ei ole harjoiteltu ?

-Joskus kokonaisuuden kannalta on parempi juosta esimerkiksi kaksi 15 km lenkkiä samana päivänä, välissä voi syödä ja vaikka nukkua hiukan, ennemmin kuin juoksisi yhden traditionaalisen 30 km lenkin. Monipäiväjuoksuissahan tehdään tällaista kokoajan mutta isommassa mittakaavassa.
-En usko, toisin kuten Schwerk, että jatkuva pidättäytyminen nesteen ja ravinnon otosta lenkkien aikana on hyvästä. Nestettä ja geeliä mukaan ainakin joskus ylipitkille (yli 2,5 tuntia) harjoituksille, talvella pakkasessa lämmintä nestettä.

-Harjoittelun alkaessa puuduttaa mieltä, sitä voi monipuolistaa ja keventää hetkeksi. On järjetöntä juosta itsensä telakalle tai tulla valmiiksi vammautuneena ja loppuun väsyneenä kilpailun lähtöviivalle. Menetettyä harjoitusta ei voi korvata mutta harjoittelua voi rytmittää varsin monella tavalla.

Esimerkki :

Ma- 10 km                                      Ma- 20 km
Ti- 20 km                                        Ti- Lepo
Ke- 10 km                                       Ke- Lepo
To- Lepo                                         To- 10 km  20 km
Pe- 10 km                                        Pe- 20 km
La- 30 km                                        La- 10 km
Su- 30 km                                        Su- 30 km

Lopputulos on sama. Jopa niin että oikeanpuoleisen vaihtoehdon lauantain voi levätä sillä to-pe harjoitusvaikutus korvaa sen mikäli jatketaan taas samalla tavalla eli su-ma on yhteensä 50 km.
Idea on aina peräkkäisinä päivinä tehdyissä pitkissä lenkeissä.

Näistä voi vääntää loputtomiin. Mielestäni riittää kun juoksee omasta mielestään (ei vaimon tai perheen tai esimiehen mielestä) riittävästi ja välillä energiat ulos itsestään perusteellisesti. Harjoittelusta on 80 % sujuttava helposti. Pitää olla tunne että kilometrejä voisi aina lisätä 10 %, tiettyjä isoja yli 170 km viikkoja lukuunottamatta.
Lenkeillä saa ja pitää uupua ja myös katketa, mutta ei suinkaan joka viikko.

On erittäin harvinaista, että pitäisi juosta yli 250 km viikossa, etenkään jatkuvasti. Tuossa voisi yhtähyvin lukea 200 km. Tuolloin voi sitten miettiä onko tehoa tarpeeksi jos jatkuvasti maittaa helposti yli 200 kilometriä.

Edelleen tähdennän että ylläolevassa ajatellaan juostavan 144 tuntia tai enemmän yhtämittaa. Siis yli 42 km, yli 160 km, yli 200 km, yli you name it... 

Juostaan siis PÄIVÄSSÄ 60 km - 130 km. USEIDEN PÄIVIEN AJAN YHTÄMITTAA !!!

6 kertaa 60 on 360. 

Nimimerkillä 27 kertaa 60 keskimäärin. Kahtena viimeisenä 80.

Mutta "vain" 6 kertaa 90. 

Toistaiseksi.




Loppuun vielä oma tuore harjoitusviikkoni auki selitettynä.

 VIIKKO 49. 

Ma- 23,3 km - 2.33. Pitkä, melko hidas lenkki -15 asteen pakkasessa; takki jäätyi sisäpuoleltakin. Mäet lisäävät harjoitusvaikutusta.

Ti- 16,5 km - 1.43. Aavistuksen kovempaa kestojuoksua. Pakkasta hieman liikaa tähän treeniin, -21 astetta.

Ke- 11,3 km - 1.20. - 23 pakkasta ja lumiset polut metsässä. Itsenäisyyspäivä ja teemalenkki veteraanien muistolle - ei tarvitse juosta mitään pakoon isänmaassa kun nämä herrat eivät antaneet periksi vaikka taatusti oli vilu ja nälkä.

To- 7,9 km - 52 minuuttia. Pakkasta liikaa normaaliin (pitempään) harjoitukseen. - 28 astetta.

Pe- 30,4 km - 3.07. Erittäin kova harjoitus koska reitistä keskimmäinen kymppi on Kessin erämaassa huonoa tietä ja etenkin kun lopussa nostin vauhtia suunnitellusti lopulta alle 5 minuutin kilometrivauhdin. Pakkasta - 7,5 astetta.
(Joskus kauan sitten nuorempana (31 vuotiaana) juoksin ensimmäiset 20 km 1.40 ja viimeisen 10 km 42 minuuttiin. Eli tyhjästä ei minunkaan harjoitteluni aina ole koskaan koostunut.)

La- 9,5 km - 1.07. Kevyttä hempailua osittain moottorikelkkaurassa ja järven jäällä umpihangessa vastasataneessa lumessa. 
Tarkoitus oli palautua eilisestä mutta ottaa mukaan erittäin kevyt voimaosio jotta lihasmuistiin jää merkintä väsyneillä jaloilla tarpomisesta ja siinä onnistumisesta. Erittäin nautittava ja hyvä lenkki ja juuri tässä täsmälleen oikean pituinen (ajallisesti) ja oikein vaikuttava harjoitus.

Su- 16,1 km - 1.45. Peruslenkki pohjakunnon huoltoon ja sen kehittämiseen. Terveesti väsynyt olo ja 3 km kohdalla käynti metsässä. (paskalla)

Viikko yhteensä 115,3 km - 12 tuntia ja 31 minuuttia - vertikaalia 970 m

Hyvä viikko jossa pakkasen vuoksi jäi juoksematta kymmenisen kilometriä. Seuraava viikko on pelkkää kevyttä määräjuoksua ilman tehoa. Viiikon kilometrimäärä selviää tunnelman mukaan mutta se ei ole mikään ns. lepoviikko.

AJATUKSIA

Minä olen juossut/harjoitellut vuodesta 1992. Olen tuloksiini tyytyväinen enkä jossittele koska matkan varrella on ollut monenlaista muutakin kuin ruusuilla tanssimista.
Harjoittelen nyt 6-päivän juoksuun ensi toukokuussa jolloin minun pitäisi pystyä juoksemaan yli 600 km Unkarin tutussa kilpailussa.
Osaanko lopettaa ? Kyllä mutta miksi lopettaisin ? Sensijaan elämässäni on muutakin kuin ultrajuoksu. Kuitenkin edelleen silloin kun viikkokilometrimäärä nousee 150 km tuntumaan sitä muuta on erittäin vähän. Hyvä niin - aina välillä.





sunnuntai 3. joulukuuta 2017

KUUDEN PÄIVÄN JUOKSU - 2.

Kuuden päivän juoksua käsittelevän blogini ensimmäisen osan tehtävä oli herättää ajatuksia ja avartaa näkemystä monipäiväisiin ultrajuoksuihin ja etenkin niiden aikaperspektiivien ymmärtämiseen.
Tämän toisen osan tarkoituksena on tehdä selkoa harjoittelusta ja muusta valmistautumisesta kilpailuun. Voi olla että saan (on pakko) kirjoittaa vielä eräänlaisen yhteenvedon ja pääkohtien esiinnoston osassa kolme, mutta se jää nähtäväksi. Riippuu kommenteista ja palautteesta.

KUKA HALUAA JA MIKSI ?

Kuuden päivän juoksuun tullaan etsimään rajoja ja hakemaan kokemuksia joita rahalla ei voi ostaa. Usein aloittelija tulee ensimmäisen 6 päivän juoksun kilpailunsa lähtöviivalle maratonien, 100 kilometrin tai 24-tunnin ultrajuoksun tai muiden pitkäkestoisten kestävyyssuoritusten, kuten vaelluksen, pyöräilyn tai hiihdon kautta.

Tässä välissä korostan edelleen 144 tunnin kilpailuaikaa.

Vasta harvoin järjestetty 48-tunnin juoksu antaa kalpean aavistuksen mitä univaje tekee yksilölle, joka haluaisi vain juosta päivästä päivään. 48-tunnin juoksu paljastaa jalkojen iskunkestävyyden puutteet mutta etenkin se paljastaa puutteet henkisellä puolella. Toisin sanoen se lyö uhon pois ja palauttaa varmasti maan tasalle harjoittelemaan lisää tai sitten sängyn pohjalle.

On siis edelleen erittäin tärkeää ymmärtää mitä on tekemässä kun/jos lähtee juoksemaan kuutta päivää.

HARJOITTELU

Ennenkuin harjoitellaan tulisi ymmärtää mitä kestävyysharjoittelu tai harjoittelu ylipäänsä on.

HARJOITTELU ON KEHOA JA SEN OMINAISUUKSIA KEHITTÄVÄÄ TOIMINTAA SITÄ TEHTÄVÄÄ VARTEN MIHIN KEHOA KULLOISELLAKIN HARJOITUKSELLA HARJOITETAAN.

Ultrakestävyysharjoittelu perustuu siihen että kehosta ja lihaksista otetaan toistuvalla harjoituksella pois kaikki tai osa energiasta ja levon myötä saadaan enemmän tilalle. (superkompensaatio) Samalla kehitetään rasvanpoltto-ominaisuuksia eli kehon kykyä tehdä energiaa omista varastoistaan. Kehitetään jalkojen iskunkestävyyttä sekä MIELEN KÄRSIVÄLLISYYTTÄ.
Jatkuva varsin suurilla ja osittain matalatehoisilla määrillä harjoitteleminen on pidemmän päälle erittäin puuduttavaa, joten jokainen virittää oman mielensä torjumaan yksitoikkoisuutta omalla tavallaan.
Musiikin kuuntelu, mielikuvaharjoittelu, luonnon seuraaminen ja etenkin kavereiden kanssa harjoittelu lievittää yksitoikkoisuuden tuskaa. Joskus voi pysähtyä huutamaan kesken lenkin ja jos joku sattuu kuulemaan niin sitten vaan karkuun juosten - riippuen toki siitä mitä huusi...

ASENNE

Harjoittelun kuten kilpailemisenkin asenne vaihtelee valitettavan paljon. Voi olla että sitä ei ole lainkaan vaikka yksilö (juoksija itse) niin luuleekin.

Vain töitä tekemällä voi menestyä mutta on osattava myös levätä. Lue : uskallettava levätä.

Allekirjoittanut seurasi toisen kuuden päivän juoksunsa aattoiltana matkailuautonsa markiisin alta ranskalaisia ja suomalaisia ultraajia. Ranskalaiset joivat pullon viiniä ja seurustelivat hyvän ruuan ja seuran merkeissä. Suomalaiset ähkivät lämmössä edestakaisin eivätkä osanneet rauhoittua lainkaan koko iltana.
Seuraavana päivänä ranskalaiset juoksivat kuin eläimet ja suomalaiset hissukseen yrittivät päästä vauhtiin.
Allekirjoittanut juoksi koko kisan piilevän hammastulehduksen kourissa eli olisi kannattanut jättää pari lenkkiä väliin ja käydä ajoissa hammaslääkärissä. Myöhemmin juurihoitoon asti vienyt tulehdus ei aiheuttanut kipua ja verikokeissa selvisi vielä menneen mykoplasman markkerit, joten tullakseen viisaaksi oli minunkin oltava hölmö. 
Sensijaan energiaa säästin chillailemalla Kirsin kanssa koko illan. Itse kisassa voimat menivät heti ensimmäisenä päivänä, jouduin hiippaamaan oikein tosissani. Ja vitutti raskaasti varsinkaan kun en paikanpäällä ollenkaan ymmärtänyt mistä oli kyse.

Edelläkuvatulla haluan edelleen myydä teille sen ajatuksen että urheilun pitäisi olla joskus kivaakin. Tällä ei ole mitään tekemistä asenteen kanssa eivätkä kaikki pelaa vieläkään. Pitää nauttia vaikka onkin määrätietoinen tai latautunut tavoitteellisuuteen. Joskus on otettava se vähäkin mitä annetaan.

HARJOITTELUN MÄÄRÄ

Yleensä tavoitteita kestävyysurheilussa luotaessa tehdään ensin jonkinlaiset kuntotestit, lääkärintarkastus ja sitten mietitään mitä tavoitellaan. Luodaan harjoitusohjelma samalla miettien kuinka paljon aikaa harjoitteluun on käytettävissä huomioiden myös henkilön liikunnallinen tausta ja muut arkirasitteet.

Ultrajuoksija juoksee noin 100 - 250 kilometriä viikossa läpi vuoden. Aina tähän ei pysty mutta on selvää että tässä lajissa pikavoittoja ei ole jaossa. Vie vuosia hankkia syväkestävyyttä ja kuuden päivän juoksu sopiikin mainiosti myös hieman vanhemmille atleeteille.
Harjoittelutunnit ovat kaikkea 700 tunnista alaspäin. Tai ylöspäin. Harkitun itsemurhan voi tehdä myös juosten mutta se vaatii munaa tai naista joka on kova jätkä.

Olen juossut 1992 vuodesta tähän päivään noin 74000 kilometriä. Parhaat vuodet ovat olleet viidentuhannen kilometrin kahtapuolta. Siis juossut. Lisäksi olen tehnyt maatalous- ja metsätöitä, hiihtänyt, lumikenkäillyt, kävellyt, vaeltanut, ajanut pyörällä jne. Mutta vain juoksukilometrit olen laskenut.
En ole mielestäni harjoitellut kovin paljon. Olen jossain vaiheessa joutunut kuntoutumaan syövästä, olen pilannut monta hyvää harjoitusta yksityisyrittäjänä olemiseen enkä aina ole yksinkertaisesti ollut motivoitunut. MUTTA nyt 53-vuotiaana olen edelleen harjoituskelpoinen eli juoksukykyinen ja päästäni ainakin osittain terve. (tarkistin Kirsiltä ja hän sanoi että ilman diagnoosia ainakin...)

MITEN SITTEN ???

YLEISIÄ AJATUKSIA

Kuuden päivän juoksussa on haasteena että varsinaista kilpailuvauhtia ei voi oikein tarkasti määrittää etukäteen.

Kun kisojen tilastoja katsellaan jälkikäteen niin moni asiaa tuntematon sanoo että hidasta oli. Tuntematon ei siis käy vessassa, syö, juo eikä nuku kuudessa päivässä yhtään. Ei myöskään vaihda kenkiä tai vaatteita tai joudu pysähtymään silloinkaan kun tuntuu että nyt lähtee taju. Tuntematon on myös usein pelkuri ja bessewisser, joka itse ei uskaltaudu juurikaan kymmentä kilometriä pidemmälle - joten annetaan tuntemattomien puhua ja pysytään me asiassa.

Vauhtiin vaikuttaa huollon lisäksi kävelyn määrä. Kilpailussa elimistön on kestettävä jatkuvaa kävelypätkien ja juoksun vaihtelua joten aloittelijan olisi hyvä harjoitella ultrajuoksun-kävelyn-syömisen ja juomisen-nukkumisen yhdistelmää. Myös öisin. 144 tuntia aikaa...

Hyvä ultrajuoksuharjoittelu on MONIPUOLISTA. Voimaharjoittelu on olennainen osa ultrajuoksua koska suuret juoksumäärät heikentävät voimaominaisuuksia. Myös kehon sisäisiä lihaksia kannattaisi harjoittaa jotta juoksuasento säilyisi hyvänä. Lue : pysyisi kuusi päivää edes pystyssä.

Kaikkea harjoittelua ei tarvitse tehdä juosten. Muut asiaa tukevat kestävyyslajit mielikuvituksen mukaan ovat oikein käyttökelpoisia kunhan pitää mielessä että hyväksi juoksijaksi tullaan lopulta pääosin juoksemalla.
Tähän väliin totean, että vaikka kuuden päivän ultrajuoksu on ulkoilmalaji niin juoksumatolle on kasvihuonesuomessa, ainakin eteläsuomessa, sijansa. Matolla voi juosta myös ylämäkeen silloin kun ulkona on musta jäinen paska mitä täällä Lapissa ei ole. Sensijaan täällä on kylmä mutta se ei haittaa paljon.

Olen sanonut lukuisille nuorille urheilijoille että ultrajuoksussa ei koskaan saa olla kaukana vauhdista. Tarkoitan tällä, että vanhetessaan hidastuu, ja jos hidastumista onnistuu edes jotenkuten torjumaan, niin aina parempi on. Kilpailussa hitaan matkavauhdin säilymiselle päiväkausiksi on etua perusnopeuden nostamisesta harjoittelussa. (edes yritys vauhdin nostoon riittää) Myös etenkin lihashermotuksen takia jotta ei täysin taannu köpöttelijäksi.

Ultrajuoksija hyötyy siis kolmesta harjoitusvauhdista. Pitkien lenkkien hitaasta tai keskivauhtisesta kestävyysjuoksusta ja ylivauhdista. Keskivauhdin ylärajalla on vauhtikestävyysalue.
Mikään ei estä suurienkaan hitaiden määrien keskellä ottamaan runkkua väliin. Runkku tässä tarkoittaa siis anaerobista juoksua, jossa hengästyy ja jossa kukaan ei enää vittuile. Nämä vauhdit ovat siis alle neljä minuuttia per kilometri. Tai ainakin neljä ja puoli...

Kaltaiselleni vanhemmalle teuraalle riittää jo alle ja päälle 5.00 kilometrivauhdit runkkuun jos ajatellaan että juoksen pitkät lenkit rasitustasosta (kelistä) riippuen 6.30 - 7.00. Keskivauhtisen kestävyysjuoksun ollessa 6.15 - 5.50. Vanhaksi paskaksi pystyn tarpeen tullen vielä lähentelemään 4.00 minuuttia mutta ei se oikein nappaa. Ei enää.

Ylläesitetyt vauhtirajat ovat summittaisia eikä niitä voi sellaisenaan soveltaa paitsi niiden eroja suhteellisesti kylläkin.

HARJOITTELU

Yksinkertaisimmillaan kuuden päivän juoksuun valmistautuminen on suuren aerobisen juoksumäärän rytmittämistä OIKEIN viikosta toiseen.

Hyvä harjoittelu pitää sisällään pitkiä 25 - 50 kilometrin lenkkejä. Lyhyempiä lenkkejä 10 - 18 kilometriä, kahden tai useamman lenkin päiviä ja ERITYISESTI tuplaharjoituksia. Näissä peräkkäisinä päivinä juostaan paljon kilometrejä useilla lenkeillä ja sitten kevennetään päiväksi pariksi tuntuman mukaan.

Kaavamaisesti voi ajatella että olisi hyvä pitää yksi lepopäivä viikossa.

Kerran viikossa voi juosta kovempaa. Joko yhtämittaa tai pätkissä. Myös maastossa ja ylämäkeen. Lumihangessa ja suossa. Vedessä. Juoksumatolla.

Juosta voi kylään, kauppaan, töihin. Lastenvaunujen kanssa tai niitä pakoon. Naisiin ja miehiin ja niitä pakoon. Voi viedä auton huoltoon ja juosta kotiin. Repun kanssa tai ilman. Kesken työmatkan. Talvella järven jäällä ja kesällä hiihtokeskuksessa. Voi juosta punttisalille ja sieltä kotiin. You name it. Yötä päivää.

Voi juosta 2 - 3 viikkoa paljon ja pitää sitten kevyttä viikkoa. Noin 30 % määrästä pois. Ainakin.

Pahin virhe on juosta pitkät lenkit sekä pitkät erikoisharjoitukset liian kovalla matkavauhdilla, jolloin ne muuttuvat kuluttaviksi kehittävän sijaan. 

Esimerkiksi erittäin kova viikkoni Maaliskuulta 2014 ennen tuhannen mailin juoksuani .

Ma- Lepo
Ti- Aamupäivä. 32 km,  Ilta - 20 km
Ke- Aamu 19 km, Päivä - 25 km, Ilta 8 km
To- Aamu 26 km, Ilta 26 km
Pe- Lepo
La- 20 km
Su - 10 km
yhteensä 186 km, minulla meni 20 tuntia ja 31 minuuttia

Viikkoa edelsi 136 km ja viikon jälkeen 100 km, koko kuukausi 515 km, yhteensä 56 tuntia.

Toinen esimerkki samalta vuodelta Tammikuusta

Ma- Aamu 12 km, Ilta 24 km
Ti- 42,5 km
Ke- 20 km
To- 21 km
Pe- Metsätyö 3 tuntia
La- 25,5 km
Su- Raskas metsätyö 5 tuntia, Illalla 10 km
yhteensä 155 km, minulla meni 17 tuntia ja 57 minuuttia

Viikot ennen 100 km ja jälkeen 121 km, koko kuukausi 509 km, myös 56 tuntia.

MITEN ALKUUN ?

Ylläolevia viikkoja aloittelija kun katsoo niin voi tulla epätoivo. (Nyt : ASENNE ?)

Suomessa on tarjolla paljon tietoa ultrajuoksun harjoittelusta. Sekä kokemusperäistä että ammattimaista ja siis sekä että.
Seppo Leinonen Lohjalta, Jari Tomppo Piikkiöstä (personal trainer), Mikael Heerman ja minä.( Pasi Koskinen) ynnä lukuisat muut kokeneet antavat taatusti hyvän kiertää kysyttäessä. Joko ilmaiseksi tai vakavammassa valmennussuhteessa pientä korvausta vastaan. (tämä ei ole mainos)

Kaavamaisesti aloittelija voi yrittää kilometrimäärän maltillista nostoa turvallisella perusharjoittelulla omatoimisesti ja sitten kun ei enää onnistu niin ottaa yhteyttä ammattilaisiin solmujen avaamiseksi. Samalla on jonkinverran kertynyt jo kokemusta ja itsetuntemusta. Ja mahdollisesti itseluottamusta. Ainakin juoksemisen himoa.

Olen matkani varrella neuvonut useita, mutta Onni Vähäahoa (Nivala City) ja Marko Mattilaa (Keminmaa Borderline) hieman syvemmin. Kumpikin on jo omilla teillään mutta konsultaatioon olen aina valmis.
Onnin tapauksessa käytiin keskeisiä kestävyysharjoittelun periaatteita läpi ja Markolle taas haettiin erilaisia vauhteja harjoittelun puuroutumisen estoon.
Molemmat edellämainitut atleetit ovat siitä mainioita urheilijoita että he eivät sellaisenaan hyväksy mitään ilman perusteluja, mutta löytävät itselleen sopivat tavat kun hieman kyseenalaistetaan. Molemmat ovat ajattelussaan monipuolisia ja hakevat omiin tarkoitusperiinsä sopivia uusia tuulia jatkuvasti.

Kaltaiseni vanhan paskan sydäntä lämmittää aina jos jompikumpi näistä minun lempikolleistani menestyy tai onnistuu. Parasta kuitenkin on nähdä heidän välillä väsyvän - on annettava kaikki, kuten olen sanonut, mutta koskaan ei itseään kokonaan.

Vanhempana täryjyränä koen velvollisuudekseni siirtää tietoa eteenpäin.

En ole mikään Santtu Mäkinen, joka aikanaan kysyttäessä löi kirjat kiinni ja vaikeni. Aikansa lapsista Veli-Matti Ranta oli avoimempi ja muistanpa vielä Veikko Vallinin ravintoluennonkin (Tuuli Matinsalon taustalta) kuten myös Kauko Karran (Teivo Stayers) ohjeet.
Suuri kiitos menee myös Raine Koivumäelle Tampereelle, joka opetti minulle harjoittelun ryhmittelemisestä aikanaan paljon. Vieläkin innostun joskus liikaa mutta ei voi mitään, terveisiä veljesliittolaiselle ja parhaalle sparraajalle for ever.
Eniten olen lukemalla perehtynyt Lasse Virenin harjoitteluun. Omistan kaikki kirjat mitä Lassesta ja Lassen harjoittelusta on tehty.
Tero Töyrylän ultrajuoksijan harjoittelu- kokoelma kestää myös hyvin aikaa (löytynee netistä vieläkin)
Juoksija lehtikin on joskus ollut tukena mutta se on hiukan sellainen "nopeasti heti mulle kaikki nyt intervallipirtelöä"- tyyppinen, ainakin osittain, mutta jollakinhan sitä lehteä on ajassaan myytävä.
Jari Tompon harjoittelun seuraamisesta on ollut suuri hyöty. Tässäkin tapauksessa harjoitusten rytmitys kuin myös sen puute muusta elämästä johtuvien seikkojen vuoksi (työ,perhe,opiskelu...) on antanut uskoa että aina ei tarvitse mennä niinkuin oppikirjassa, tulokset puhuvat. Pääasia on että kokonaisuus ja vauhtien ymmärrys on jossakin tolkussa.

Yleensäkin olen erittäin kiitollinen, että ultrajuoksussa on kiinteä yhteisö, joka nykyisen sosiaalisen median aikakaudella on erittäin avoin tekemisistään ja hyödyntää muista lajeista parhaita paloja ultrajuoksuharjoittelunsa tueksi. (jalkapallo, pyöräily, hiihto, uinti...)

 Yhteisöllisyys ei ole pelkästään hyvä asia. Harjoituskaudella ei tarvitse esittää mitään. Jos kilpaillaan aina ja kaikessa, ei lopputulos voi ultrajuoksussa olla tarkoituksenmukaista. Loppuunpalaneiden armeijalta voi kysyä jos he kehtaavat kertoa. Voi olla etteivät kerro. Ovat senverran suomalaisia - saatana sentään nyt vedetään...

HENKINEN HARJOITTELU / VALMISTAUTUMINEN

Kuuden päivän juoksussa joutuu jossain vaiheessa itsensä kanssa koville tyhmempikin juoksija. Tyhmyyden mainitsemisella tässä ei loukata eikä dissata ketään, mutta on selvää että väsyneenä pinna kiristyy ja jossain vaiheessa sisin kuoriutuu esiin.
Jollekulle itselleen tai jonkun huoltajalle ja/tai ystävälle voi olla yllätys että joku vetää äärirajoilla herneen nenään ja muuttuu kusipääksi.
Ultrajuoksulle/etappijuoksuille antautumisesta on seurannut avioeroja, alkoholismia ja yleistä vaikeutta arkeen, joten olisi hyvä uhrata edes pieni ajatus henkisten ominaisuuksiensa kehittämiselle. Pitkälle vietynä ultrajuoksu ei ole leikkiä ja jos sen varaan rakentaa koko elämänsä niin voi tulla vierotusoireita jossain vaiheessa. (omaa kokemusta on)

Suomessa on poikkeusyksilöitä jotka meditoimisen ja henkisen itse-transsendensin ansiosta ovat kyenneet mahdottomuuksiin. Jumalakin (jokin Jumalista ?) on mainittu.

Aina ei huvita, edes kilpailussakaan. 144 tuntia keskittymistä putkeen ? Ei vaan muutosta. Vuoristorataa.

Asiasta ei kannata tehdä liian vaikeaa. Joskus auttaa ACDC korvissa tai jokin muu klassinen. Joskus on hyvä vaan olla hiljaa vaikka juokseekin jonkun vieressä tuntikausia. Kärsimys on yhteinen ja päämäärä myös.

Itse käytän mielikuvaharjoittelua lenkeillä ja joskus musiikkia. Itse transsendenssi kohdallani on syöpätaudin ajoilta jalostettua kivunsietoa ja positiivisuuteen kääntymistä. Jumala on perusta mutta Hän kehottaa kohtuullisuuteen, jota kuuden päivän kilpailussa ei voi pitää hyveenä.

Olen juossut japanilaista kilpailijaa vastaan kierroksella ja ajatellut että kumpikohan meistä menee väärään suuntaan. Harakiri juosten ja niin edelleen ? Olen nähnyt Sumien (Japani) törmäävän aitaan Unkarin vanhalla radalla, koska hän yksinkertaisesti nukahti juostessaan. Olen pelästynyt kuoliaaksi, kun eräs Unkarilainen kilpailijatar hiipi taakseni ja huusi pöö laahustaessani yön synkimmällä hetkellä eteenpäin.
Suuri esikuvani Wolfgang Schwerk (Saksa) lauloi kerran aariaa. Hän oli harjoitellut 400 kilometrin viikkoja ja osittain paljain jaloin eikä koskaan juo eikä syö kesken harjoitustensa mitään. I Don`t have to be fast - I´m just going all the time. (William Sichel, Orkney) Rinnallani on pitkään juossut Johan Steene (Ruotsi) kuulostaen astmaiselta siililtä voittaen kuitenkin koko silloisen kilpailun suvereenisti.

Asenne on Rock ! - Keijo Ikälainen (Suomi)

Kaikki edelläkerrotut esimerkit kertovat päättäväisestä tavoitteellisuudesta. Intohimosta harjoitella ja menestyä mutta myös huumorista. Jos suhtautuu liian vakavasti jatkuvasti voi tulla pitkät kuusi päivää.

Muistutan kuitenkin että sitten kun me monipäiväjuoksijat juoksemme tosissamme jää keskiverto kaikin tavoin varsin kauas. En kehu itseäni vaan muita, mutta etenkin kaikkien asennetta.
Rohkeus on meidän kaikkien perustalla. Uskallus laittaa itsensä peliin. Elää ja kokea voimakkaammin kuin missään muussa tilanteessa juoksussa.(jopa koko elämässä sanovat jotkut)

LÄÄKETIEDE

Minä olen ultraurani aikana ottanut joskus muutaman asperiinin kesken kilpailun. Vatsalääkettä (Osmosal) on tarvittu. Laastaria, desinfiointiainetta ja neula rakkojen puhkaisuun. Perserasvaa. Lanoliini, Frantsilan 11 yrtin voidetta (paras).

Mutta ei mobilaattia eikä buranaa kilpailussa. Kylmähoitoa joskus.

Hierontaa. En itse erityisemmin enää pidä hieronnasta. Se vie harjoittelurasitteen tuntemukset pois ja voi syntyä vammoja liiallisesta kuormasta. Toisaalta se voi palauttaa.

Kilpailussa päivittäin mutta harjoittelussa vain poikkeuksina olen käyttänyt palautusjuomaa. Gainomax tai Teho.(laktoosittomuus puoltaa näitä paskoja) En koskaan mitään proteiinilisiä tai proteiinipatukoita. Tuhannella maililla kylläkin proteiinirahkaa ihan maun vuoksi.

Rasvaliukoiset vitamiinit menevät uskomuksen mukaan perille tai sitten ei. En ota julkisesti kantaa mutta miettikää miten paljon normaalista poiketen hikoilette ja mikä on suolojen poistuma.

Lääkäriltä ei kannata kysyä mitään näistä. Heidän tehtävänään on ylläpitää elämää. Kuusi päivää juosten on ihmiskoe. Ei sillä ole kilpailumuotona mitään tekemistä terveysliikunnan kanssa. Terveystiedekin on tässä vitsi osittain.
Sanovat velliperseet mitä tahansa mutta silloin kun on saatava kilometrejä voi ihminen syödä ensin imodiumin, sitten osmosalia ja sen päälle lihalientä ja sitten vaikka muroja ja voileipää. Ei ole mitään rajoja ennenkuin jokin (yleensä perse) repeää lopullisesti, mutta tulihan sitten yritettyä.

Sensijaan ei dopingia. En voisi koskaan katsoa itseäni peilistä. Ei piristeitä paitsi vähän kahvia jos se siksi lasketaan. Ja kisoissa on testit ainakin parhaille.

Suomalainen asenne tähän on valtavan naiivi. Ammattiurheilijoista paljastuu lajissa kuin lajissa jatkuvasti säälittäviä tapauksia narkeista. Milloin pelataan kokaiinipöllyssä tai kamppaillaan hasapäin. Piristeet ja anaboliset kaupan päälle. Aihe on etova koska taustalla on pelkkä raha, urheilija on korvattava myyntikoneiston osa. Tämä tästä.

PALAUTUMINEN

Kestävyysurheilun kuuluisin klishee : harjoituksen ja levon suhde. Unohda. Olet harjoittelemassa ultrajuoksua.

Sensijaan ohjelma joustaa - et sinä. Välillä voi levätä jos todella on tarve.

Ultrajuoksija, ja etenkin ultrajuoksija Suomen talvessa, joutuu juoksemaan kuukausitolkulla vailla varmuutta siitä onko harjoittelemassa itseään ylikuntoon tai liian syvään väsymykseen. Olen kirjoittanut blogissani aiemmin liikaharjoittelusta, joten en nyt keskity siihen tässä.
Sensijaan palautumistaan voi valvoa ultrajuoksussakin varsin helpoilla metodeilla. Unirytmi, syke, ruokahalu ja yleinen kiinnostus/jaksaminen muuhun elämään. Sitten kun lenkille lähtö on hidastettua filmiä olisi syytä olla menemättä - ilman huonoa omaatuntoa, vaikka ei tullutkaan 200 km viikkoa tällä kertaa.

Palautumista voi nopeuttaa syömällä ja nukkumalla hyvin. Juoksemalla palauttavia lenkkejä tai vaikkapa saunomalla ja uimalla. Joskus voi juoda oluen tai viiniä mutta känniä en suosittele kesken kovimpien harjoituskausien kuten en muulloinkaan. 
Pitää uskaltaa levätä ja rentoutua mutta pitää uskaltaa myös juosta itsensä ihan yöhön - niin ettei housuja saa jalasta lenkin jälkeen. Mutta ei oksennukseen eikä pyörtymiseen asti.

JÄRJEN KÄYTTÖ

Yllaolevista harjoitusesimerkkiviikoistani maaliskuun viikolla totesin torstaina illalla Kirsille että "Tämä on nyt tässä - olen valmis juoksemaan Suomen halki jos pysyn terveenä. Voisin jatkaa tällaista harjoittelua monta kuukautta mutta siinä ei ole enää järkeä." 
Toukokuussa 2014 sitten äitienpäivänä lähdettiin ja loppu on onnistunutta historiaa. Uskalsin siis löysätä ajoissa ja juuri tämä on tärkeää ennen monipäiväjuoksuja. Kisat itsessään vaativat kaiken käytettävissä olevan energian, joten on järjetöntä lähteä viivalle valmiiksi loppuunajettuna.

Tässä pitää unohtaa suomalaiskansallinen ja erittäin luterilainen viimeiseen hengenvetoon asti  ulottuva uhrautuvan työnteon kulttuuri. Työt eli raskain harjoittelu lopetetaan ainakin kuukausi ennen kuuden päivän kilpailua. Viimeisenä kuukautena voi aivan hyvin juosta vähemmän määrää mutta säilyttää tärkeimmät elementit viikottain, eli pitkän, korkeintaan 40 km lenkin ja jonkinlaisen helpon hieman kovemman vauhdin lenkin.

Olen siis sitä mieltä että yli 40 km lenkkejä tulisi tehdä harvoin. Ne kun tahtovat mennä kulutuksen puolelle liian pitkäksi aikaa. Sensijaan kahdessa päivässä viikossaan voi aivan hyvin juosta yhteensä 100 km jos lepää senjälkeen oikein.(tuplaharjoitukset ynnä muu määräkuuritus...)


LOPUKSI

Tämä ei todellakaan kaikki ole tässä. Blogikirjoitukseksi tämä on jo pitkä mutta niin on taival ultrajuoksussakin.
Valmistaudun itse parhaillaan kevään 2018 Unkarin kuuden päivän juoksuun. Pitkästä aikaa olen motivoitunut koska on aikaa ja väsymykset niin ultrajuoksusta kuin yritys- ja muusta muuttuneesta elämästäni ovat taakse jäänyttä elämää. 
Lukijana voit nyt jatkossa seurata blogistani minun versiotani valmistautumisesta kuuteen päivään ikäänkuin livenä, viikko viikolta. Aloitin Unkaria varten vasta juuri, 22.11. Vuosikilomerit ovat marraskuun loppuun 2817 km. Vain. Mutta olen vetänyt henkeä...

Stravan poikkeama lukema johtuu siitä että aloitin sen päivittämisen kesken vuoden. Uutena ominaisuutena näytän Stravassa välillä sykelukemat sekä satunnaisia kuvia.

Harjoitteluni näkyy blogin oikeasta yläkulmasta Stravasta tai Garmin Connectista.

En enää jatkossa toista niitä päiväkohtaisesti kirjoitusteni yhteyteen.

Viikko 47. 
 
 64,6 km - 7 tuntia ja 2 minuuttia - vertikaalia 590 metriä

Viikko 48. auki selitettynä

Ma- Lepo,  tiesin mitä on tulossa viikolle, joten no problem levätä ennakkoon.

Ti- Kaisanrannan lenkki 24 km - 2.31. Pitkä kestävyysjuoksuharjoitus johon nousumetrit tuovat ekstraa.

Ke- ap. Virtaniemen lenkki 17 km - 1.43. Aavistuksen kovempaa kestävyysjuoksua jonka harjoitusvaikutusta eilinen lenkki tehostaa.
ip. 7,9 km löysää ja lihaksia hierovaa hidasta juoksua osin poluilla.

To- Apinavaaran lenkki 22,3 km - 2.30. Kova pakkanen, reitistä 15 km tietä ja loppu moottorikelkkauraa. Apinavaaran ylämäkeen hiukan tiukemmin runkkua. Tahtoharjoitus. ELO korvanapeissa.

Pe- 10,2 km - 1.06. Taloudellista palauttelua kyläteillä.

La- ap. Palo-Pyhävaara ja Pyhävaara voimaharjoitus 12,9 km - 1.35. Täydet lääkkeet polvenkorkuiseen hankeen ja upottavaan moottorikelkkauraan. Sykkeet tapissa. Itku tuli vasta Pyhävaaran rinteessä - seuraavaksi olisi tullut ambulanssi. Lopussa tiellä vielä maksimisykeotatus kahdesti 151 ja henki loppui. Vanha paska.
ilta 8 km - 51 min. Palauttavaa mutta matkavauhtista juoksua.

Su- Paatsjoen sillan lenkki 19 km - 2.02. Matalalla teholla energiaa säästäen. Johdatus kuuden päivän juoksun kestävyysharjoittelun tuntumaan. Erittäin hyvä tunne helppoudesta.

yhteensä 121,6 km - 13 tuntia ja 21 minuuttia - vertikaalista nousua 1,226 metriä

Marraskuu 

 200 km - 23 tuntia

Satunnainen kuva harjoittelustani viime syksyltä.



Erittäin henkilökohtainen kuva kodinhoitohuoneesta lauantailta 2.12. Lähdössä illalla päivän toiseen harjoitukseen. Ulkona täysikuu, pakkasta ja kaamos alkanut. Aamupäivän polvenkorkuisessa lumessa ja upottavalla kelkkauralla juokseminen tuntuu vielä jäsenissä ja mielessä. 
Silti on mentävä - annat vain kaiken...

 

Rohkeutta harjoitteluusi ja unelmiesi toteuttamiseen. Jos minulta kysyt niin päivääkään en antaisi pois - enkä yhtäkään kilometriä.

 

maanantai 27. marraskuuta 2017

KUUDEN PÄIVÄN JUOKSU - 1.

Olen luvannut kirjoittaa kuuden päivän juoksusta ja siihen valmistautumisesta. Useiden sähköpostien ja henkilökohtaisesti esitettyjen pyyntöjen innoittamana ryhdyn nyt tähän mahdottomaan tehtävään.

ALUKSI :

Lukija : Älä yritä löytää vastausta kaikkeen, vaan pyri ymmärtämään kysymykset.

TAUSTAA

Kuuden päivän juoksu on todellista ultrajuoksua. Sen voi mieltää eräänlaisena etappijuoksuna ja juuri tästä syystä otsikossa voisi yhtälailla olla sana : monipäiväjuoksut.

Suomen urheiluliitto ei ole noteerannut ultrajuoksua ja laji on usein kuitattu pienen joukon puuhasteluksi. Edes muoti-ilmiöstä kaupalliseksi standardiksi kehittynyt polkujuoksukaan ei juuri ole muuttanut ultrajuoksun asemaa Suomen urheiluskenessä. Sensijaan polkujuoksu on nostanut urheiluvälinevalmistajien myyntiä koska kaikilla pitää olla samanlaiset kengät ja juomareppu kuin Kilian Jornetilla.
Edelläkerrottu nyt ei ole mitään uutta, sillä Suomessa kaikesta noteerattavasta urheilusta 80 prosenttia on jääkiekkoa, kymmenen prosenttia pesäkorilentopalloa tai autourheilua ja loput sitten jotain muuta sekamelskaa. 
Jääkiekko on ostanut asemansa ja suurin osa kädellisistä lapsellisesti luulee että kaikki toisetkin kädelliset kiinnostuvat aina ja vain jääkiekosta - kyseessä on siis selvä salaliitto.
Huippujääkiekon kunniaksi on kuitenkin luettava että maailmanmestaruuden voittaminen ja muu kansainvälinen pärjääminen on tehnyt yhden tärkeimmistä menestykseen johtavista asioista tutuksi : pelin (urheilemisen) on oltava pelaajilleen (urheilijalleen) kivaa. Tämä tarkoittaa että turha hermoilu jää pois, sitten kun on aika niin voitetaan. Tämä pätee myös ultrajuoksuun : kun hetki lyö niin käytä se hyväksesi, juuri silloin on pakko jaksaa ja se on kivaa.

Maailmassa tosin on vain yksi ihmisiä yhdistävä urheilulaji - jalkapallo. Jos ette usko niin menettepä minne tahansa maailmassa pallo kainalossa ja potkaisette sen sitten tuntemattomalle niin todennäköisyys siihen että hän potkaisee sen teille takaisin on melko suuri.

Sitävastoin jos juoksette jossain niin teitä luullaan murtovarkaaksi, yöllä otsalamppu päässä tirkistelijäksi tai muuten vaan mielenvikaiseksi, mutta älkää luovuttako - sillä :

KESTÄVYYSJUOKSU VAATII SYVÄÄ HENKILÖKOHTAISTA ROHKEUTTA.

Ja kuuden päivän ultrajuoksu vielä ainakin kaksinverroin enemmän.

TÄRKEIN ASIA

Aikaperspektiivi. Kuuden päivän juoksussa on tarkoitus juosta tai yleensä liikkua eteenpäin kuusi päivää yhtämittaa. Siis 144 tuntia koko ajan. Jatkuvasti.

Tämä ei ole mahdollista. On.

Jos ette pysty olemaan erossa elämänkumppanistanne, lapsistanne, työstänne, kännykästänne, tietokoneestanne, raamatustanne tai ylipäätään koko elämästänne kuutta vuorokautta yhteen mittaan niin miten kuvittelette pystyvänne juoksemaan koko tuon ajan ?

RATA

Hyvä tulos syntyy liikkumalla radalla eteenpäin mahdollisimman paljon. Ette kuitenkaan ole siellä yksin. Huomaatte pian että ympärillänne on koko joukko muitakin kädellisiä kiertämässä kierroksia. Ja kaikilla heistä on taatusti erilainen suhtautuminen kuuden päivän juoksuun ja etenkin juuri siihen samaan kilpailuun tai tapahtumaan johon tekin poloinen olette mennyt osallistumaan.

KÄVELY

Kun iso joukko ihmisiä kokoontuu saman asian äärelle niin asia yhdistää mutta myös eriyttää. Jo tullessamme alas puusta meillä oli kävelemäänoppimisen lisäksi paljon ongelmia esimerkiksi banaanien tasapuolisessa jakamisessa. Toiset oppivat myöhemmin juoksemaankin mutta jokaisen meistä on käveltävä kuuden päivän juoksussa hiukan. Pikkuisen tai vähän enemmän. Se vähän riippuu..myös banaaneista.

KUUSI PÄIVÄÄ ELÄMÄÄ

Ongelmat sensijaan eivät ole näiden vuosien aikana kädellisten joukossa vähentyneet, joten nyt olisi oiva tilaisuus yrittää keskittyä omaan tekemiseensä. On hyvää viihdettä seurata toisten tekemisiä kilpailun aikana mutta ei saa masentua jos jonkun huoltotilassa nesteytetään urheilijaa keinotekoisesti tai jossakin toisessa huoltotilassa harrastetaan seksiä kesken kilpailun.
Luulitteko että kaikki ovat rehellisiä kilpailijoita tai että kaikki vain vimmaisesti yrittävät parhaansa pelkän tuloksen suhteen ? Joku saattaa juosta tietyn kisan kunnioittaakseen edesmennyttä vaimoaan joka sattumoisin oli ultrajuoksija. Ambitiot juosta ovat kovasti laajemmat, totutuista hölkkä- tai maratonjuoksuista mielenkiintoisesti poikkeavia.
Naiminen kesken kilpailun saattaa rentouttaa, etenkin jos on varaa olla radalta poissa sen hetken. Te sen päätätte. Minulla on kokemusta. Siis kuuden päivän juoksusta.

Yritän selventää teille, että kuuden päivän juoksu ei ole mikään neljän tunnin suolakurkkumaraton mehukatteineen, vaan kokonaisvaltainen pätkä ihmisten elämää kuuden päivän jaksona. Suurin piirtein kaikki paikalle kilpailemaan hilautuneet ovat tulleet juoksemaan mutta kovasti omista lähtökohdistaan ja omilla vahvuuksillaan joten keskittykää omaan tekemiseenne mutta seurustelkaa toki myös muiden kanssa oppiaksenne, jopa elämästä.

Ei siis ole valmista sapluunaa juoksuviihdeurheilulehdessä. Että näin kun teet niin saat helvetin hyvän tuloksen ja pikkuisen palautusjuomaa päälle. Vaan kyse on jostakin muusta. Jos ette tajua, niin juoskaa tavallisen elämänne keskellä kuutena päivänä peräkkäin maraton ihan vaikka omalla reitillä. 252 kilometriä ja risat päälle.
Siinä ohessa käytte töissä, hoidatte perheen ja katsotte hiukan televisiota - ainakin loton ja lauantain luontodokumentin. Harrastatte seksiä tai käsitöitä, yritätte löytää positiivisuutta arkeenne keskellä nillittävää suomalaista ilmapiiriä ja tietenkin saunotte. Mutta juoksette ne 252 kilometriä.
Ette pysty vai ?
No miten luulette pystyvänne kuuden päivän juoksussa sitten parempaan ?
-No kun ei tarvitse käydä töissä eikä...
Älkää nyt puhuko paskaa. Pakkohan on arjessakin pystyä jos aikoo juhlia. Sitähän te haluatte, eikö niin ? Niitä kilometrejä. Kilometrien juhlaa. Menestystä. Kokemuksia joita ette voi ostaa.

Valotan omaa kompetenssia tässä välissä. Aikanaan testasin itseäni ennen ensimmäistä kuuden päivän juoksuani juoksemalla kuutena päivänä peräkkäin noin kolmekymmentä kilometriä joka päivä. Joko yhdellä lenkillä tai useammalla. Tästä syntyy (voi syntyä) matemaattinen utopia, että jos pystytte viikossa 200 kilometriin voitte kisassa pystyä 600 kilometriin. Minä en vielä ole pystynyt. Vielä. Toisaalta olen pystynyt reiluun 1600 kilometriin 27 päivässä joten minulla on varaa vaatiakin jotain itseltäni. 
Palaan harjoitteluun tarkemmin sitten osassa 2. Sitä ennen juoskaa. Paljon mutta hiljaa. Ja liikkukaa pitkään yhtäjaksoisesti, muutenkin kuin juosten.

SÄÄ

Olen juossut kuuden päivän juoksuja jossa lämpötila on vaihdellut lähes pakkasesta helteeseen. On satanut ja salamoinut. Puutarhatuolit ovat lennelleet ja huoltopöytä miltei tuulessa kaatunut. Silti kaikki juoksevat (yrittävät liikkua) koko ajan. Tai melkein koko ajan. Jonkin verran vaatetusta tarvitaan kaikkeen. Ja kenkiä. Isompia kuin normaalisti sillä jalat saattavat turvota. Pää turpoaa. Ainakin minulla välillä.

POSITIIVISUUS

Voimien loppuessa käännytte etsimään niitä jostakin. Vain positiivisuuden kautta voi löytää uutta voimaa loppuunajettuna. Viha ei vie pitkälle.
On erilaisia tapoja. Meditointia ja musiikkia korvanapeissa. Keskusteluja muiden kilpakumppanien kanssa tai/ja huoltajan kanssa.
Minä sairastuin syöpään ollessani 28- vuotias. Kaikki merkittävä juoksu-urallani on tapahtunut sen jälkeen. On oltava intohimoa mutta myös rohkeutta myöntää heikkoutensa ja kehittää vahvuuksiaan. Ja on juostava. Ihan saatanan paljon ja juuri silloin kun elämän muut asiat vaativat kaikkea muuta kuin juoksua. On uskallettava kokeilla. Mutta juoksulle ei saa kokonaan antaa itseään koskaan. (Lassekin sanoi näin. Viren siis. Kuka Viren ? Mitäs jos tutkisitte historiaa hieman.)

SUUNNITTELU

Jos olette suunnitelleet että kolmannen juoksupäivän iltana kilpailussanne kello 18.03 huoltajanne antaa teille energiapatukan numero kolme laatikosta kuusi ja olettekin juuri silloin vessassa oksentamassa niin olette epäonnistuneet - suunnitelmassa - mutta ette kilpailussa. Ei siis ole järkevää suunnitella etukäteen liikaa. Sensijaan on järkevää miettiä valmiita toimintamalleja mahdollisten eteentulevien ongelmien varalle. Toimintamallien yksinkertainen tehtävä on saattaa juoksija juoksukuntoiseksi ennemmin tai myöhemmin.
Olipa kauniisti sanottu. Siis toimintamallien yksinkertainen tehtävä on saattaa juoksija yleensäkin elävien kirjoihin laskettavaksi ja edes jotenkin liikuntakykyiseksi.

PIENET ASIAT

Jotta ihminen pysyisi liikuntakykyisenä kuusi päivää on pienten asioiden oltava jatkuvasti lähes kunnossa. On syötävä ja juotava jatkuvasti mutta ei liikaa. Jos jokin vaate tai kenkä ei toimi niin se on vaihdettava. Huoltoa suunnitellessa on hyvä miettiä juostessaan mitä tarvitsee. Ja saako sitä. Kaikkea ei voi koskaan saada. Silloin on vaan juostava. 
Ja rasvattava perse. Sillä jos perse ei toimi niin sitten ei toimi mikään. Menee siis perseelleen. (jatkuva hikoilu syövyttää ihon rikki ja sitten sattuu...)

RUOKA

Kuuden päivän kilpailuissa syödään ja juodaan kuten normaalissa elämässä paitsi vähemmän kerralla ja useammin. Normaalia ruokaa ja säähän sopivaa juomaa. Jokainen määrittelee itse oman normaalinsa. Kauppoja on jokapuolella maailmaa ja urheiluravinteista on hyötyä mutta geeleillä ei kukaan elä kuutta päivää.

UNI

Kuuden päivän kilpailussa ei saisi nukkua ollenkaan. 
Kun huomioidaan henkilökohtaiset ominaisuudet niin lääkäri sanoo että olisi nukuttava vähintään kuusi tuntia vuorokaudessa huomioiden rasitus.
Jokainen päättää unesta itse. Huippujuoksijat nukkuvat erittäin vähän. Riski on iso grillata aivonsa mutta kilometrejähän tässä on tarkoitus kerätä. Ei siis terveysfasismia eikä neuvolantätejä tähän.
Oma mielipiteeni on että kannattaa nukkua viimeistään silloin kun homma menee hoiperteluksi tai syntyy aistiharhoja.

KILPAILUN JÄLKEEN

Kun olette juosseet kuusi päivää niin sitten ehkä tiedätte jo jotain edelläkerrotusta. 
Kilpailu loppuu. Olette kuolemanväsynyt, kipeä ja teillä on paljon pyykkiä.

Ettekä oikein pysty mihinkään järjelliseen toimintaan.

Voi olla henkisesti vaikeaa pysähtyä. Päästä pois radalta. Palata omaksi itseksi jälleen. Ymmärtää mitä on saavuttanut. 

Antakaa itsellenne lepoaikaa. Ottakaa pari päivää rauhassa. Älkääkä kiirehtikö sinne töihin, kyllä ne odottavat. Juokaa olut. Itkekää. Chillailkaa läheistenne kanssa.

Ja suunnitelkaa sitten seuraavaa kuuden päivän kilpailuanne, sillä olette myyneet sielunne ultrajuoksulle. Toivottavasti vain osittain.

Kannattaako ? Kyllä ehdottomasti jos minulta kysytään.







Kuvat ovat Unkarin kuuden päivän kilpailustani keväältä 2017.

OSA 2. KIRJOITUKSESTA JULKAISTAAN MYÖHEMMIN. SE KÄSITTELEE HARJOITTELUA JA VALMISTAUTUMISTA MUUTENKIN.

Tähän blogitekstiin olennaisena osana liittyy 1883 Adolf Erik Nordenskiöldin viimeisellä Grönlannin retkellä kaksi saamelaista ja se että he hiihtivät kahdessa päivässä noin 420 kilometriä lähes nukkumatta kuin myös Jesper Olsen tanskasta, joka on juossut maailman ympäri kaksi kertaa. Ihminen on siis liikkunut aina ja pystynyt liikkumaan paljon jos on ollut tarve tai syy.
En siis kaipaa tähän blogini kirjoitukseen minkäänlaisia niin sanottujen "ammattilaisten" kommentteja kuuden päivän juoksusta. Monipäiväjuoksuun kun ei voi soveltaa ammattivalmennusta eikä terveystieteitä kuin osittain. Hommalla ei ole mitään tekemistä terveysliikunnan eikä etenkään terveyden kanssa. Jokainen kilpailee omalla riskillään.
 


torstai 23. marraskuuta 2017

RASTI


- 18 astetta. Pakkasta. Kalenterissa oli rasti tämän päivän kohdalla. Aamukahvilla katselin keltaista paloa puiden latvojen yllä. Keittiön ikkunasta näkyy vaaroille. Vielä hetki ennenkuin tästä tulee kaamosvalon maa. Tiaiset kärvistelivät lintulaudalla.  


Tein koko päivän kaikkea muuta kuin rasti vaatisi. Makasin haalareissa solumuovipatjan päällä ja avasin Kirsin autosta kiinnijäätyneen käsijarrun. Sulatin matkailuauton jäätyneen harmaavesiventtiilin. Käynnistin moottorikelkan ensi kertaa sitten kesän. Vaihdoin vastavalmistuneen katoksen toiseen valoon uuden ledilampun.

Palasimme eilen viikon matkailuautoreissulta. Tuli käytyä Rovaniemellä kaupoilla ja viihteellä eli teatterissa. Kuusamossa kylpylässä pehmittämässä rakennusurakan kovettamia hartioita. Ja sitten Luostolla ihan muuten vaan. Henkeä vetämässä. Ennen rastia.





Juostessani keskiviikkona Luostolla tiedostin rastin lähenevän. Niinpä juoksin muutaman nopeamman kilometrin pakkasesta huolimatta. Tunsin itseni terveeksi ja hyväkuntoiseksi, ehkäpä kymmenen kilometriä menisi alle viidenkymmenen minuutin. Helposti ?

Iltapäivän päätteeksi puin sitten lenkkivaatteet päälleni. Juoksin kotitien sinisyyteen päivän viimeisten auringonsäteiden kanssa. Katselin hiljentyen samaa maisemaa minkä te näitte kuvassa aloittaessanne lukea tätä.
Käännyin kylän raitille ja kohtasin alkutalven viiman. Ilmassa oli viiltävää kosteutta mikä Pohjoisessa on harvinaista. Huivia naaman eteen ja maantielle. Pari kilometriä ja sitten sininen satu. Haapakurun alussa askel vajosi vain viitisen milliä kelkalla ja autolla poljettuun uraan. Katselin Palo-Pyhävaaraa, samaa mitä te katsotte tuossa seuraavassa kuvassa.





Juostessani syvemmälle Haapakuruun askel alkoi upottamaan enemmän. Poromiehet olivat ajelleet kelkoilla rehukuormia ristiin rastiin. Viiden kilometrin kääntöpaikalla pysähdyin hetkeksi. Hiljaisuus. Luonto on kuorruttunut valkoiseen. Palasin kotiin hyvällä mielellä. Olen Pohjoisessa kotonani - myös henkisesti.





Rasti kalenterissa merkitsee harjoittelun aloittamista. Haapakurun lumelta on pitkä matka kevään Unkarin kuuden päivän juoksuun. Harjoituskilometreissä 1500 - 2000 kilometriä. Aikaa reilu viisi kuukautta.
Ilmassa on tiettyä surumielisyyttä. Kuinkahan monta kertaa olen aloittanut harjoittelun jotakin päämäärää varten ? Kerrankin on aikaa. Ei työmurheita eikä muitakaan paineita. Näin olisi saanut ehkä olla jo vuosia aiemmin - silloin hieman tuoreempana. Mutta toisaalta...

Minua lähellä olevat nuoremmat ultrajuoksijat ovat jo harjoitelleet reilun kuukauden kohti uutta kautta. Määrät ovat kasvaneet ja olen tyytyväisyydellä pannut merkille että ilmassa on tervettä päättäväisyyttä. 
Näillä nuoremmilla on vain kalpea aavistus siitä mihin ultrajuoksu voi heidät pahimmillaan johtaa. Viimeinen esimerkki löytyy Anton Krupickan blogista missä hän avautuu ensimmäisen kerran pohjia myöten vammakierteensä jälkeen. 
Ultrajuoksu voi olla elämäntapa mutta koko elämä se ei voi olla, eikä sen varaan voi koko elämäänsä rakentaa. Minä olen yksi niistä jotka ovat käyneet sillä rajalla mutta pelastuneet. Kaikkien vuosieni jälkeen olen suhteellisen selväpäinen ja edelleen juoksukykyinen. 
Minulta on sponsori pyytänyt papereita jos lähtisin juosten kiertämään maailmaa mutta en taida lähteä. Juoksemiselle maailman ympäri kuten muutenkin pitää olla jokin syy. Minulle syyksi riittää edelleen lenkkien jälkeinen hyvä olo. Hyvä olo ei pelkästään synny suurista harjoittelumääristä tai kilpailemisesta vaan hyvästä tasapainosta koko elämässä.

Edessä on pitkä talvi.

Anton Krupicka

VIIKKO 46.

Ma-Lepo
Ti- 7 km - 46 min.
Ke - La - Taukoa
Su- 10,4 km - 1.08.

Yhteensä 17,4 km - 1 tunti ja 54 minuuttia

Tulossa tähän blogiin lähiaikoina : kaksiosainen kirjoitus kuuden päivän juoksusta yleisesti ja harjoittelusta siihen.

LUVUN ALLA

Jens Lapidus ja Rahalla Saa

Stockholm noir 1 - 3

LOPPUUN KUVIA KOTIPIHALTA JA MATKALTA KOTIIN






 Kysyminen hävettää vain sen hetken. Kysymättä jättäminen ja tietämättömänä pysyminen on koko elämän kestävä häpeä.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

KATOLLA


Lumiukko on kädetön mutta minä en, onneksi. Sensijaan olen erittäin väsynyt. 


Jos pitäisi kuluneesta viikostani jotain sanoa niin sen voi tiivistää yhteen sanaan : katolla. Rakennusprojekti etenee ja on nyt puolivalmis. Tässä on joutunut vääntämään kilpaa talven kanssa tai oikeammin sitä ennen. Juuri ja juuri ehdin. Ehkä.





Jos joku ihmettelee vähäisiä juoksukilometrejä niin voin vakuuttaa että tällä työtahdilla en juuri muuhun pysty. Pitkät päivät ulkona liukkailla puurakenteilla kylmässä vaativat veronsa. Eikä kyllä juuri nyt huvittaisikaan ja se on hyvä. Vielä ei ole vanhan raakin aika aloittaa.
Kun kirjoitan tätä sunnuntaina illalla niin ulkona sataa lunta. Puolet katoksesta on saanut peltikaton ja puolet on vielä kattamatta. Vielä hiukan, jaksaa jaksaa...

VIIKKO 45.

Ma-Ti - Lepo
Ke- 8,1 km - 57 min.
To-Lepo
Pe- 5 km - 34 min.
La-Su - Lepo

13 km - 1,5 tuntia


Bändistä tuli hyvä dokkari. Tämä on hiukan erilaista vanhempien setien musiikkia. Koskahan siellä radion puolella tajutaan että esimerkiksi oma ikäluokkani ei kaipaa päiviinsä mitä tahansa toistettavaa sontaa päivästä toiseen.

Menen nyt syömään leipomaani taatelikakkua. Antakaapa hyvän kiertää. Palataan taas hiukan syvällisemmin seuraavaksi.



maanantai 6. marraskuuta 2017

ULUKONA


Otsikko on Pohjoisen murretta ja tarkoittaa ulkona olemista, siis taivasalla, pihalla, luonnossa - tiedättehän, siellä siis voi olla pitkiäkin aikoja täysin vaaratta ?

Minä olen ulkoilmaihminen. Pohjoiseen muutto on lisännyt ulkona olemista entisestään, monessakin mielessä. Samalla tulee arkipäivässään koettua sellaista joka on ollut vain kaukainen haave.


Menneellä viikolla rakensin päivittäin pihallemme tulevaa katosta. Parhaimmillaan kahdeksan asteen pakkasessa ja lumessa työskentely antaa perspektiivin lisäksi myös syvää tyydytyksen tunnetta että saa omilla käsillään aikaan jotakin vaatimukset täyttävää hieman vaativimmissakin olosuhteissa. Pitkien parrujen nostaminen yli kolmen metrin korkeuteen vaati jälleen tissiä ja päivän päätyttyä koki saaneensa enemmän kuin tarpeeksi, joten juoksu on ollut nyt sivuosassa. Toisaalta on ollut ilo huomata jälleen juoksun palauttava ja kuntouttava merkitys raskaan rakennusraadannan jälkeen.






Sunnuntaina olin suunnitellut lukevani kirjaa tiukasti lämpimissä sisätiloissa. Ystävä kuitenkin soitti  ja pyysi mukaansa Kessin erämaahan huoltokeikalle. Minua ei tarvitse kahta kertaa pyytää kun tarjoutuu tilaisuus moottorikäyttöisen ajoneuvon harkittuun ja luvalliseen väärinkäyttöön maasto-olosuhteissa.
Ennen lähtöä tankkasin oman mönkijäni, vaihdoin takalaukun pehmeään malliin ja pudotin rengaspaineet 0,70 baariin sekä irrotin pitkän peräkoukun pikakiinnityksestään. Otin mukaan puunsuojaliinan, sahan, kirveen ja normaalit maastovarusteet eväineen.
Ajetulla yli 20 kilometrin maastotaipaleella tuli ensikerran testattua nykyinen t3-mallinen 570 Can Am kunnolla. Verrattuna ystävän Hondaan pitkä kanamme on jousitukseltaan kovempi mutta etenemiskyky maavaroineen on sama. Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut pudottaa paineet 0,35 baariin ja kääntää jousten esijännitykset vielä löysemmälle.
Pehmeällä kesäkelillä olisin ehdottomasti vaihtanut alle Mudliten leveämmät mutarenkaat mutta nykyiset alkuperäiset korkeaharjaiset Carlislet toimivat kivikossa ja jäällä moitteetta. Ystävän Hondassa oli Mudlitet ja kokemus niistä on itsellänikin talviolosuhteista erittäin myönteinen mutta nämä ovat makuasioita...
Traktorimönkkäreistä ja niiden renkaista kiinnostuneille kerrottakoon että Nellimissä poronhoitajien suosiossa on juurikin tuo 570 Can Am joko pitkänä kuten meillä tai sitten lyhyenä mallina. Poikkeuksetta ammattilaiset vaihtavat alle 29" mutarenkaan kesäksi jänkien ylitykseen. Itselläni on 28" Mudlitet jotka ovat hyvä kompromissi. Edellisessä mönkkärissämme ei ollut g2-runkoa joten edessä Mudlitet hakkasivat käsille jatkuvasti, tässä nykyisessä ei ongelmaa enää ole.
Jos joku harrastaja katsoo kuvia niin jätin tuulisuojan ja peilit paikalleen laiskuuttani. Ei niillä siellä metsässä mitään tee mutta eivät ne tielläkään olleet paria poikkeusta lukuunottamatta. Käsisuojilla varustettu malli olisi hajonnut jo monta kertaa...





Kessiä kahlatessa ihailin satoja vuosia vanhoja aihkimäntyjä. Vastaan tuli pari hirveä, riekkoja ja monet pienpetojen jälkeensä jättämät jälkivanat. Inarinjärvi oli jo Kessivuonon suulta kymmensenttisessä teräsjäässä joten pääsimme kirveellä jään kokeilun jälkeen yli kivuttomasti. Suot ja pikkujärvet joitakin poikkeuksia lukuunottamatta olivat jo kulkukelpoisia. Kelkka- ja suksikelistä puuttuu toistaiseksi vain lumi.
Metsähallitus hakkaa Kessistä puita tasaisesti. Voidaan kysyä onko toiminta taloudellisesti kannattavaa pitkien etäisyyksien kannalta ? Sisukkaasti metsähallituksen omat asiantuntijat julkisuudessa vakuuttavat että on mutta täysin selvää ainakin meille paikallisille on että ei ole. 
Kun paikalle Jumalan selän taakse ensin aurataan metrinen hanki pois tieltä, tuodaan rekalla harvesteri ja toisella korjuukone, hakataan ja kuljetetaan puu tienvarren kautta etelämmäs, niin kulujen jälkeen ei jää mitään  edes valtiolle. Asiaa tuntemattomille tiedoksi että 50 litraa tunnissa polttoainetta ei ole vielä mithän näissä leikeissä näissä maastoissa. 
Kun vielä kaupan päälle kaikki metsurit on lomautettu tai irtisanottu niin tehometsätalouden jälki on murheellista katsottavaa - täällä missä erämaa ei anna anteeksi kovakouraista käsittelyä vuosikymmeniin.



Sunnuntaina kaiken ulkonaolon jälkeen tein kuitenkin sumuisessa iltakelissä vielä juoksulenkin. Kirsi vinoili että tulee muuten vieroitusoireita jos on alle kymmenen tuntia päivässä ulkona. Kun kirjoitan maanantaina tätä niin sataa lunta tasaisen kauniisti. Taidan jäädä vaihteeksi sisälle - hetkeksi... ;)

VIIKKO 44.

Ma- Lepo
Ti- 8,1 km - 53,25
Ke- Lepo
To- 8,1 km - 1.01
Pe- 10,1 - 1.04
La- Lepo
Su- 9,5 km - 1.02

yhteensä 36 km - 4:02

LOKAKUUN SUMMAUS

Juoksua 207 km - 24 tuntia - vertikaalia 3189 metriä (mitenkään keräämättä...)

Rauhaa kaikille lukijoille kaikkialla.  Let the Force be with you everywhere.

"Heprean kielen rauhaa tarkoittava sana shalom tarkoittaa kaikinpuolista eheyttä, hyvinvointia ja terveyttä, ei vain sodan puuttumista. Ihmiset tervehtivät toisiaan toivottamalla rauhaa samalla tavalla kuin me sanomme ”päivää”. Puhe rauhasta ei kuitenkaan muuttunut köykäiseksi small talkiksi, vaan sillä viitattiin Jumalan siunaukseen, jonka seurauksena yksilö voi saada sisäisen rauhan ja yhteiskunta voi päästä kokonaisvaltaiseen rauhan ja oikeudenmukaisuuden tilaan."

- Kari Kuula