Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

tiistai 16. elokuuta 2016

TYHJÄ TUNTURI

Kirjoitan tätä maailman pohjoisimman kiinteällä maalla sijaitsevan majakan pihassa. Aurinko on laskenut Slettnes fyrin taakse, on pakoveden aika ja taivaanranta punertaa sieltä minne aurinko hetki sitten jätti lämpönsä. Meri on mietteliäs, jopa vaisu ja kaukaa horisonttiin on kerääntynyt matalaa utupilveä.
Juoksin äsken yhden elämäni yksinäisimmistä lenkeistä vasta myöhään illalla niemellä ja Gamvikiin johtavalla tiellä. Tuuli tuiversi viimeisiä voimiaan ennen yötä ja vain minä ja yksinäinen kettu olimme enää liikkeellä. On kulunut aikaa alle kaksitoista tuntia siitä kun sain tietää että isäni on kuollut.
Minulta on usein kysytty miksi en kilpaile ultrajuoksussa vuorilla tai pohjoisen tuntureilla kun kerta mielelläni juoksen niillä. Lähimmät ihmiset muistavat että ennen kuin aloin kirjoittamaan blogia olin jo juossut Haltille edestakaisin kahdessa päivässä Raine Koivumäen kanssa ja yksin kolmessa päivässä Käsivarressa pitkälle yli kaksisataa kilometriä rengasreitillä Vuosku-Hirvasvuopio-Terbmisjärvi-Kilpisjärvi-Ropin Pirtti-Vuosku. Lukuunottamatta yhtä Vaarojen Ultraa ja yhtä Saanan vuorijuoksua en ole poluille numeroa rintaani halunnut. Miksei siis kilpaa tunturissakin ?
En ole viimeisinä vuosina ollut kovin kilpailuhenkinen. Kaiken mittaaminen on tuntunut turhalta kuuden päivän juoksujen ja etenkin tuhannen mailin juoksun jälkeen. Poluilla olet ultratrail-juoksija tai vuorilla sky-juoksija. Tiellä ultraaja tai maratoonari. Etappijuoksijakin voit olla. Tittelit eivät maistu eivätkä vaikuta. En myöskään ole vakuuttunut että juoksemalla jonkin tietyn kisan tietyssä ajassa saat nimesi historiaan tai sinulle annetaan "ultrajuoksun tohtorin arvo".
Enemmän olen ollut kiinnostunut omista poluistani olivatpa ne sitten korkealla tai matalalla - maastossa tai tiellä ja etenkin siitä mihin matka on minua ihmisenä kuljettanut. 
Arvostan enemmän vanhanliiton juoksijoita kuten Seppo Leinosta, Montelan veljeksiä tai vaikkapa Jussi Hämäläisen tyylisiä juoksijoita. Nämä kaikki mainitsemani esimerkit ovat juosseet miljoonia kilometrejä ilman otsikoita ja titteleitä ja eittämättä saaneet elämäntapansa kautta selville mihin kaikki lopulta johtaa - mittaamattakin.
Olen halunnut pitää tunturin tyhjänä vaatimuksista. Olen ajatellut että Pohjoinen ja tunturi ovat paikka johon vanhana voin palata kompuroimaan ja muistelemaan menneitä. Menneitä ilman muiden asettamia cut-off aikoja tai muita vaatimuksia olla parempi ja kestävämpi lähes loputtomiin.
Juuri tänään tunturini on tyhjempi kuin koskaan. Toivon että joskus kun minun aikani loppuu minut muistetaan periksiantamattomuudesta kuin myös ymmärryksestä siitä kuinka pitkälle luonnon ja itsensä kanssa voi mennä ennenkuin ei ole enää paluuta. Ja kun ei ole paluuta jää rajattomasti aikaa inhimillisyyteen.
Isäni muistokirjoituksen aika tulee ehkä myöhemmin. Meitä kahta yhdisti maailmassa vain yksi asia: rakkaus pohjoiseen. Isän pohjoinen oli enemmän ison Inarin ympärillä kun taas minun pohjoiseni on Käsivarren Yliperällä ja Pohjois-Norjassa.
Tässä vaiheessa voin vain sanoa että kuten äitinikin osalta niin myös isäni osalta jatkan perinteitä. Isä-Paavolta perinnöksi jäävät kaksi suurta ajatusta, joita hän niinä hetkinä kun kuningas alkoholi ei murtanut välejämme, minulle aina kertoi.

- Maailmassa ei ole niin huonoa asiaa, ettei sitä viinalla saisi vielä huonommaksi.

Ja toinen isän viimeiset sanat minulle puhelimessa :

- Kaikkea hyvää teille molemmille.

Vain positiivisesta ajatuksesta jää jälki joka jatkaa elämäänsä, kaikki muu häviää ikuisuuteen. 


 VIIKKO 32. JUOKSUT

Ma- 8,05 km - 1.11. Saanan huipulle Kilpisjärvellä ja takaisin. Huipulle 39 min., ei kaikki pelissä. Nousua 535 m.
Ti- 20,03 km - 2.34. Retkeilykeskus - Norjan raja ja takaisin Jehkaksien itäpuolelta. Nousua 414 m.
Ke- 10,01 km - 1.15. Levin huipulle ja takaisin. Nousua 355 m.
To- 8,00 km - 57 min. Levi pururataa ja muuta. Nousua 111 m. Väsynyt.
Pe- Lepo; seitsemäntoista päivää edellisestä...
La- 10,02 km - 1.07. Juoksu Kevon tutkimusasemalle. Nousua 183 m.
Su- Ap. kävelyä Kirsin kanssa tunturissa 3 tuntia, nousua 130 m.
       Ip.Juoksua avotunturissa Ifjordfjälletillä. 8,04 km - 1.13. Nousua 290 m.

yhteensä 64 km - 8 tuntia ja 17 minuuttia, juoksun vertikaaliset nousumetrit 1888 m.

Viikko ja sen kuvat eivät tälläkertaa vaadi selityksiä. Pitäkää toisistanne huolta.











maanantai 8. elokuuta 2016

MILLAISTA SE ON




MILLAISTA SE ON ?

Ajaessani Norjan Signaldalenin laakson tien viimeisiä kilometrejä ohitin sähkökäyttöisellä pyörätuolilla ajelevan miehen. Hän katseli ylös laakson reunoille kuten minäkin. Ajaessani eteenpäin tuli mieleen että elämä on tässä ja nyt. Voimiesi päivinäkin kuljet käsi kädessä kuoleman enkelin kanssa – mutta älä pelkää.
Ihminen on ainoa olento joka pystyy näkemään elämän kauneuden ja iloitsemaan siitä. Miksi se on toisille niin vaikeaa ? Ei tarvitse lukea Kirkegaardia tajutakseen että elämän tarkoituksen etsinnällä ei ole mitään tekemistä elämän onnen kanssa. Vaikka kuinka toteuttaa haaveitaan tai tekee muusta joukosta poikkeavia elämänvalintoja niin ei välttämättä ole onnellinen.
Vietin alkuviikon Heligskogenissa. Anteeksi vain lukijani, voitte tuomita minut epäisänmaallisuudesta mutta todellisuudessa en saa enää paljon irti Käsivarren suurtuntureista. Sensijaan Norja ja Lyngenin alpit hivelevät sekä mieltä että pohjetta. Ehkä ymmärrätte paremmin kun tutkitte viikkoni vertikaalisia nousumetrejä. Saanen synninpäästön ?
Maanantaina juoksin Lavkarittettiä myöhään illalla vesisateessa. Mukana oli puhelin ja autonavain. Kulttuuri syveni kun periaatteesta piti väkisin käydä Lavkavarrin viereisessä pienessä kurussa. Palauduin kuitenkin yllättävän hyvin ja sain tehtyä tiistaina ja etenkin keskiviikkona hyvät juoksut. Keskiviikkona 14,5 kilometrin lenkkiin meni aikaa peräti 3 tuntia ja 42 minuuttia. Joku saattaa ihmetellä ajankulua mutta vertikaalista nousua kertyi 872 metriä ja siitä puolet alun asvalttipätkän jälkeisessä kolmessa kilometrissä. Nyt olen tutkinut laakson molemminpuoleiset ylängöt varsin tarkkaan mutta myönnettäköön että jouduin hetkittäin laskemaan alastullessa koivikossa pystysuoraa pyllymäkeä kun en vieläkään ole poro enkä lentääkään osaa mutta läheltä jo liippaa ensinmainittua.
Torstaina juoksin mietteliäänä Signaldalenin sotavankitietä ylängölle. Nousua kertyy ensimmäisessä viidessä kilometrissä melkein viisisataa metriä joten runkkua pitää putkessa olla ja vaikka kuinka olisi niin happi loppuu varmasti. Tiepahasella voi aistia historian havinan. Seudulla toisen maailmansodan aikaan kuoli hyvin vähän norjalaisia koska heidät evakuoitiin kaikki. Sensijaan sotavankeja kuoli kuin kärpäsiä. Oli ruuasta puutetta ja kuolleita kavereita syötiin hengen pitimiksi. On jotenkin puistattavaa juosta polvihousupoikana teknisissä vermeissä mäkeä ylös huvin vuoksi. Väistämättä ajatus verisistä kengänjäljissä seuraa aina Barraksen ylängölle saakka jossa tunturituuli pyyhkii paskat pois ja on jälleen aika uusiutua juosten.
Lisään vettä myllyyn tässä epäisänmaallisuudessa. Norjassa on erittäin harvoin tunturissa nähtävissä mitään roskia toisin kuten Suomessa. Juttelin Turlagetin vaeltajan ja vapaaehtoistyöntekijän kanssa ja hän sanoi että osa Norjan Saamelaisista on yhtä välinpitämättömiä kuin Suomenkin Saamelaiset mutta Norjassa siivotaan talkoilla reittien ympäristöjä ja tupia huomattavasti enemmän. En syytä alkuperäiskansoja enkä ketään muutakaan mutta säälittävät puheet siitä että turistit pelkästään sotkevat voisi jo lopettaa. Turistin raha sentään vielä kelpaa Enontekiölläkin mutta vastinetta sille olisi saatava. Asiat voisi edelleenkin tehdä kunnolla esimerkiksi jätehuollon osalta,  nyt Kilpisjärven jäteongelma on siirtynyt Karesuvantolaisten hoidettavaksi.
Perjantaina juoksin Pältsanin massiiville Signaldalenista ja takaisin. Nyt käytin hyväkseni Gappohytalle menevää reittiä noin kahdeksan kilometriä ja sitten oikaisin Njearrelahkun yli Njearrejärven päähän. Toisin kuten usein mainitaan niin Masealvarrin ja Lassavarrin yhtymäkohdasta pienen saaren kohdalta kyllä pääsee kahlaamaan yli, vettä ei ollut edes polveen ja nyt on ollut sateinen kesä. Suon jälkeen edessä nousee loputon Pältsan. Löin pientä sisään ja nousin huohottaen Pältsanin tasanteelle. Join kahvit ja puin tuulitakin ja hanskat päälle ja lähdin viimeisille sadoille metreille. 
Yllätys oli melkoinen, kun Pältsänin nousun vaikeimmassa kohdassa jossa leveys on vain viitisentoista metriä ja molemmin puolin jyrkännettä riittää alas satoja metrejä tuli kolme poroa vastaan. Häkellyin, sillä kaikkeen olen varautunut mutta ikinä en ole ollut poroa näin lähellä. Kopeloin epätoivoisesti kameraa alimmaisen takin rintataskusta ja pelkäsin että jään alle. Mihinkään ei voinut väistää mutta porot väistivät lopulta Moskugaissin puolelle. Helpottuneena nousin 1442 metriin huipulle ihailemaan maisemia. Alastulo sujui ongelmitta jos ei huomioida vihaisia kimalaisia jotka lentävät näinkin korkealla ja päin näköä sumeilematta.
Paluumatkalla Njearrejärven jälkeen riekot lähtivät aivan jaloista pakoon mutta vain muutaman metrin päähän nauramaan ja pyrstöään heiluttamaan. Ajattelin juostessani että olen ollut täällä jo niin kauan että kyse on hiljaisesta ja myötäilevästä askeleesta. Et voi koskaan taistella luontoa vastaan mutta voit tanssia luonnon ehdoilla. On kyse molemminpuoleisesta luottamuksesta. Mitä lähemmäksi eläimet sinut päästävät sitä enemmän osaat olla yhtä luonnon kanssa.
Lauantaina juoksin laaksossa tasaisella kevyesti reilun kahdeksan kilometriä palautteluksi. Lepäsin ja paistoin illalla makkaraa pitkän kaavan mukaan. Kuten eräästä kuvasta voitte huomata mitään rajoja ei ole. Kyse on periksiantamattomuudesta. Että muistaa mistä on tullut ja mihin on huomenna menossa ja kuka tästä kaikesta loppujen lopulta vastaa.
 ”Mitä siis ihminen saa kaikesta vaivannäöstään ja sydämensä pyrkimyksestä, jolla hän rasittaa itseään auringon alla ?” Saarnaaja 2:22 - ”Have a drink on me...” AcDc.
Sunnuntaina sumuinen keli pakotti muuttamaan suunnitellun. Juoksu Gappohytallekin kelpasi vaikka olikin hiukan liukkaita kiviä. Upean viikon upea päätös. Det går bra – gå på !
Tällä kaikella yritän selittää millaista se on. Ette voi tuntea samaa lämpöä tai kylmyyttä kuin minä, kun nousen kivikkoa tuuma tuumalta ylemmäs kohti huippua peläten samalla putoavani. Ette voi tuntea samaa väsymystä kuin minä, kun 34 kilometrin matkaan pakataan 1487 vertikaalista nousumetriä ja ollaan matkalla reilut seitsemän tuntia. Ette ehkä myöskään voi ymmärtää mitä riemua on, kun lenkkikenkä on täynnä suon ruskeaa kuraa ja hetken päästä se huuhtoutuu Njearrejärven jääkylmässä vedessä kahlatessa. Ette voi kokea samoja kipuja kuin minä, kun paluumatkalla Barraksen kivikkoisella tiellä vauhti nousee alamäessä lähelle kuutta minuuttia per kilometri kaiken rymyämisen jälkeen ja silmänurkassa on hien lisäksi kyyneliä.
Mutta ehkä voitte ymmärtää että onnellisuus tulee yksinkertaisista asioista. Kun kaataa matkailuautossa teräspannusta keitettyä vettä ikivanhaan ruskeaan kahvisuodattimeen ja haistaa tuoreen kahvin tuoksun. Istahtaa pöydän ääreen ja laittaa mettäkakon päälle hilloa tai nutellaa ja syventyy seuraavan päivän linjoihin. Menee illalla ulos, tekee tulet ja paistaa makkaran. Kun puhelin ei toimi eikä nettiä ole. Televisiosta ei näy mitään eikä yhtään radiokanavaa kuulu. Voi vain nukahtaa loppuunajettuine jalkoineen hiljaiseen Paraselvan kohinaan tietäen että huomenna taas.
Millaista se on ? Se on yksinkertaista päivästä päivään juoksemista ja sen kautta voi nähdä elämän kauneuden ja nauttia siitä.

VIIKON 31. JUOKSUT
Ma- Heligskogen, osin Lavkarittettiä 25,08 km – 3.13. Nousua 605 m. Sadetta ja sumua.
Ti- Heligskogen länsi, ennen Basejärveä alas; 21,16 km – 3.07. Nousua 266 m.
Ke- Heligskogen Rastfjellet 14,51 km – 3.42. Nousua 872 m. Kova tuuli.
To- Signaldalen kevyttä verryttelyä ylängölle 12,72 km – 2.01. Nousua 483 m. Puolipilvistä.
Pe- Signaldalenista käynti Pältsalla; 34,03 km – 6.47. Nousua 1487 m. Hieno päivä.
La- Signaldalenissa 8.16 km – 1.08. Nousua 108 m. Kaikella on aikansa ... Viikon tärkein lenkki.
Su- Rognli – Gappohytta 22,07 km – 3.09. Nousua 676 m. Sumuinen keli.

Yhteensä juoksua 137 km ja 730 metriä – 23 tuntia ja 7 minuuttia.
Vertikaalinen nousu yhteensä 4497 metriä.

Lukijalle vinkiksi että jos tutustut maanantain ja perjantain juoksuihin garmin connectin linkin kautta kannattaa juoksun kartta muuttaa maastokartaksi niin siitä saa enemmän irti. Kartan saa muokattua kartan yläreunasta kolmannesta "kuvakepinosta".

MILLAISTA SE MYÖS ON


Asuminen matkailuautossa voittaa useimmiten kotiolot. Maisema vaihtuu ja sen myötä kokemukset. 
Silti on imuroitava, tiskattava ja pestävä pyykkiä. Kun kirjoitan tätä olen Kilpisjärven Retkeilykeskuksella. Pyykkikone käy, on imuroitu ja puunattu autoa sisältä - en voi sietää likaista matkailuautoa. Olen käynyt kaupassa ja ostanut pullon kaasua. Pyykin lisäksi kaksi asiaa on tärkeätä välillä näillä reissuilla : sauna ja sähkö. Sauna on itsestäänselvyys mutta nyt kelien oltua varsin sateiset ja osin pilviset on matkailuauton akusto ladattava välillä kunnolla valtakunnanverkosta. Aurinkopanelit eivät aina riitä ja kun en ole viikkoon ajanut kovin pitkää matkaa yhtämittaa niin auton moottorin vahvistettu laturikaan ei ole ehtinyt akkuja täyttää. 
Tietämättömille kerrottakoon että virtaa tarvitaan vesipumppuun kun tiskataan ja käydään suihkussa sekä tietenkin lämmittimeen ja valoihin. Nykyään tulen toimeen helposti neljäkin päivää liikkumatta minnekään, myös pilvisellä säällä.
Saunalenkkikin odottaa. Kuten kirjoitin - päivästä päivään, taidan taas lähteä. 


Satunnaisia kuvia viikolta. Kuvat eivät ole välttämättä mitenkään aikajärjestyksessä mutta kertonevat matkasta. Kuvat isonevat klikattaessa.




Signaldalenin ylängöllä, taustalla Vassdalstind.

Reittiä Gappohyttanille, tuo on kiveä tuo merkki.

Njearrejärven yli on tultu, Pältsan selän takana.

Jee, kuraa !
Matkalla huipulle.
Pältsaninkin niskalta etelään.

Huipulla mutten huiputa näitä vaan arvostan.
Ylemmäs ei pääse.

Have A Drink On Me.
Pältsanin Suomen puoleinen huippu.
Keskellä Moskugaissi jonka huipulla kävin viime syksynä.

Heligskogen.
Rassavarria Heligskogenissa.
Bogijoen putous Heligskogenissa.

Heligskogenissakin on näitä muodostelmia.

Heligskogen, näkymä laaksoon länsipuolelta.

Rassfjellet Lavkan puolelta, maailma palaa.

Lavkavarrin takaa.
Rihpogaissi tai Rugsesgaissi, riippuu miten ymmärtää.



Tämä kaveri se syö ehtimiseen ja pitää myös taukoa.

Siis Presidentti, Tine ja Veli Meukow kuksan ja pyhän kirjan seurassa iltanuotiolla, lisäksi paikalla oli allekirjoittanut ja tervetullut yksinäisyys sekä hiljaisuus.
video


Yllä pyyhkäisyvideo Lavkarittettiltä, tie on sähköyhtiön huoltotie joka on suljettu puomilla alhaalta.

Kuvateksteissä ja itse tekstissä mainittujen tunturien yms. paikannimien oikeinkirjoitus on lähteestä riippuvainen. Erilaisia kirjoitusasuja esiintyy eri maiden kartoissa lukuisia mutta asia selvinnee sille joka haluaa karttojen kanssa jälkiäni tutkia.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

KAUKAA ON TULTAVA

Kaukaa on tultava kokeakseen.

Quando sono solo e sogno all'orizzonte e mancan le parole.

Kun olen yksin ja unelmoin taivaanrannassa sanoja ei löydy.

Matkalla Nivalan, Iisalmen ja Keminmaan kautta Pohjoiseen tapasin ystäviäni ja osan kanssa oikein juostiinkin. Kaikki minulle tärkeitä ihmisiä jotka pitävät minut järjissään.

Juostessani perjantaina matkaväsymyksiä pois vesi- ja raesateessa shortseissa Neljän tuulen tietä Pätikkää kohti näin kahden kalamiehen rynnistävän autoonsa pakoon kurjaa keliä. Herroilla oli kahluusaappaat ja goretexit mutta niin vain oli unohtunut että vettä ei kannata pelätä. Kas kun se kalakin siellä ui.

Lauantaina laitoin repun selkään. Pitkä odotus päättyi ja tunturikilomerejä alkoi kertymään selän taakse.
Ropinsalmelta kun lähtee suoraan itään mönkijäuraa niin päätyy lopulta hirveiden soiden ja pajupusikoiden läpi Ropijärvenperän kautta Paihkasvaaralle. Tässäkohtaa edessä siintää Koarvevarrin laki 733 metrin korkeudessa ja sen takana näkyy Ropin huippu ujostellen.
Ennen nousua Koarvevarrille söin hilloja puropahasen kupeessa. Lapintiirat ottivat selvää olenko vaarallinen vaikka tämän kesän tummat poikaset lentävät jo komeasti. Ympärilläni hiljainen tuulen humina ja lakimaan kutsu.
Oivallus mitatusta juoksijasta iski. Näistä hetkistä syntyy lopullinen ymmärrys kuinka kaukaa on tultava tajutakseen. Mikä suuri rikkaus on pysähtyä kesken kaiken juoksun ja alkaa syömään marjoja vaikka kello käykin koko ajan. Ei ole numerolappua eikä pakkoa muutakaan. Minkä helvetin takia yleensä on kilpailtava ja mitattava kaikki ?
Tiedon että pystyy suorituksiin ja kokemuksiin joista useimmat vain unelmoivat voisi salata. Pitää tiukasti itsellään ja elää siinä päivästä toiseen. Toisaalta maailma on täynnä ihmisiä jotka eivät uskalla tehdä valintoja vaikka haluaisivatkin. Siksi jaan tämän kaiken jotta ymmärtäisitte että teillä kaikilla on mahdollisuus. Vain ensimmäinen askel ja se on menoa.
Koarvevarrin ja Ropin välissä on surkeaa suota ja vaivaiskoivua. Nimettömät vesilampareet pakottavat valitsemaan länsipuolen reitin mutta itse nousu 944 metriin on helppo. Tunturin laki on kivinen mutta jopa osin juostava.
Huipulla odotti yllätyksenä Hämeenlinnalainen vaeltaja. On äärimmäisen harvinaista että kaksi ihmistä löytää yhtäaikaa perille Välitunturien korkeimmalle huipulle. Tarinatuokion ohessa join kahvit repusta ja lisäksi juustosämpylä metwustilla, alla tillituorejuustoa ja päällä kurkkua. Tyyli pitää säilyttää rymytessäkin.
Paluumatkaa tein syvän kiitollisuuden vallassa. Kuten Onni myöhemmin totesikin niin helppo juoksuni kuulemma näyttää taas helpolta ja siltä se myös tuntuu jopa tunturissakin. Toki etureidet vastustivat pyrkimyksiäni jossain vaiheessa mutta geeli ja kävelypätkät paluttivat nekin loppuun suorituskykyisiksi. Nousua lauantaille tuli 829 metriä joka jyvitettynä reiluun 31 kilometriin on jo kohtuullista.

Con te partirò.

Lähden sinun kanssasi.

Jossain viestissä ystäväni Onni iloitsi että olen saanut juoksun takaisin. Toisalta en ole sitä menettänytkään mutta nuorempi ystäväni ymmärtää mitä pitkät kilpailut ja Suomen halki juokseminen vaativat. Kun yrittää antaa itsestään riittävästi voi päästä perille ja sitten on aika nöyrtyä, olla sivussa ja toipua.
Juoksu on ollut osa minua kaikki nämä vuodet yhtä uskollisesti kuin minä olen juossut kuuliaisesti nämä vuodet. Juoksun kanssa on aina hyvä lähteä. Milloin kauas ja milloin lähelle.

Kaukaa on tultava kokeakseen Yliperän tunturien hiljainen rauha.


VIIKON 30. JUOKSUT

Ma-Lepo
Ti-12 km - 1.22. Onnin kanssa PEPIN reitillä.
Ke-12 km - 1.08. Onnin ja Keijon kanssa maastopyöräreitillä Pyssymäellä.
To-18 km - 1.52. Markon kanssa katseltiin rantoja Keminmaalla.
Pe-18 km - 1.58. Asvalttia ja pieni osa polkua,  Ropinsalmi-Pätikkä.
La-31,72 km - 5.28. Ropitunturille
Su-9 km kevyttä verryttelyä - 1.05.

yhteensä 100 km - 12 tuntia ja 53 minuuttia.

Hyvät viikot jatkuvat. Viikon tärkein lenkki oli sunnuntain kevyt verryttely. Paitsi että sain lauantain rymistelyn kuonat pois jaloistani ja hyvän tunnelman ensiviikon Norjan vaatimuksiin niin pitkästä aikaa sain myös vastauksen kysymykseen mihin suuntaan olen menossa; palautuminen paranee koko ajan.

HEINÄKUUN SUMMAUS

Juoksua 398 km - 48 tuntia ja 48 minuuttia.











video




KUVAT SUURENEVAT KLIKATTAESSA, viimeinen kuva kertonee miksi juoksu Käsivarressa on joskus hidasta. 
Video on vähän liiankin lyhyt pyyhkäisy Ropi-tunturin laelta mutta jotain sekin kertoo.

PYSSYMÄKI EXTREME POLKUJUOKSU on mahdollisuus ylittää itsensä. Itse reitin kokeneena en kerro miksi se on Suomen hitain polkujuoksureitti vaikka nousua ei ole edes nimeksikään. Osallistu ja ota ITSE selvää !


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

JALKARUNKKU





Jos on estoja niin ei useinkaan saa mitä haluaa. Estoja on ihmiseen sisäänrakennettuna mutta on myös ympäröivän yhteiskunnan luomia keinotekoisia arvoja joiden perusteella ei muka voisi poiketa keskiverrosta. Me jalkarunkut vähät välitämme moisista. Vetelemme menemään kohti kliimaksia ja sitten uudestaan, kykyjemme ylärajoilla.

Suhdetta ultrajuoksuun elämäntapana voisi rinnastaa ihmissuhteeseen. Suhde vaatii huolenpitoa ja keskusteluja yhteisistä päämääristä kuten myös haluista. Tässäkin tapauksessa molempien, juoksijan ja juoksun. Jos suhde muuttuu velvollisuudeksi kukaan ei nauti eikä mitään kehitystä enää synny.
Päivittäisessä juoksemisessa motivaatio hiipuu helposti jos aina tuntuu että lenkille on pakko mennä. Toisaalta itsekin teen joskus pakonomaisia verryttelyjä ja varsin päämäärättömiä tasavauhtisia rauhallisia lenkkejä joiden kuluessa vasta määritän rasitustason lenkin pituuden kautta. Joku ymmärtämätön kutsuu näitä roskakilometreiksi mutta tosiasiassa ilman näitä ei juoksija yksinkertaisesti pysy harjoitettavassa kunnossa viikosta toiseen.

Viikolla muutin rytmitystä osittain testatakseni itseäni ja palutumistani ja osittain vain pelkän mielenkiinnon vuoksi. Viikko oli samaa tasoa määriltään kuin kaksi edellistä mutta huomattavasti rasittavampi. Juoksin kaksi kertaa hieman reippaammin, torstaina ja sunnuntaina. Kaksi kahden harjoituksen peräkkäistä päivää antoi tuntuvampaa harjoitusvaikutusta. Juoksin myös hymyssä suin maastossa varsin paljon.

"Polkujuoksu on kasvattamassa nopeasti suosiota ympäri maailman. Mutta miksi ihmiset juoksevat poluilla, mitä he saavat siitä? Miten he kokevat ympäristön juostessaan? Näihin kysymyksiin vastaaminen on olennaista, jotta ymmärtäisimme kuinka liikunta, viherympäristöt ja henkinen ja fyysinen hyvinvointi nivoutuvat toisiinsa. Aiempi tutkimus kertoo jo vakuuttavasti, että liikunta viherympäristöissä on terveyden ja hyvinvoinnin kannalta myönteistä. Aiempi tutkimus on kuitenkin ollut pääasiassa kyselyihin, mittauksiin ja koeasetelmiin perustuvaa, ja sen avulla ei olla päästy kiinni päivittäisiin kokemuksiin liikunnasta viherympäristöissä. Siksi tässä tutkimuksessa tarkastellaan polkujuoksua kehollisena, aistien välittämänä käytäntönä, jonka kautta muodostuu ja ylläpidetään affektiivisia vuorovaikutussuhteita kehon, itsen ja ympäristön välillä."

Ylläoleva lainaus on Suomen Akatemian rahoituspäätöksen kuvaus. Kyseessä on arvoltaan 270.103 € rahoitus tutkimukseen. Toivottavasti se toteutetan niin että kaikkia niitä haastatellaan jotka ovat kyenneet juoksemaan yli sata kilometriä jossakin kisassa ja todistettavasti juoksevat myös maastossa läpi vuoden edes osan harjoittelustaan. Lopuksi rahasumma jaetaan haastateltujen lukumäärällä ja rahat tilitetään haastatelluille. Tutkija velvoitetaan juoksemaan yksi polkujuoksukisa, matka voisi olla sata kilometriä ja vertikaalista nousua matkalla mielellään ainakin neljä kilometriä.

Juoksemisen motiivina on usein voittaminen. Minulle itseni voittaminen ei ole riittänyt enää vuosiin. Lähinnä se on selviö että kehittyäkseen niin henkisesti kuin fyysisesti on otettava itsestään irti vuosittain aina enemmän. Toisten voittamista voi aina suunnitella mutta vanhempana teuraana realismi kummasti lisääntyy kilometrien myötä. Miksi siis ? Miksi poluilla tai tiellä vuodesta toiseen ?

Tämän vuoden Hardrock-ultrassa juoksivat Killian Jornet ja Jason Schlarb yli 23 tuntia yhdessä. Killian kirjoittaa blogissaan että tämän jälkeen he päättivät tulla yhtäaikaa maaliin, ei ollut enää järkeä juosta kilpaa ja voittaa tai hävitä esimerkiksi viisi minuuttia.
Edelläkerrottu ei aukene vaikkapa perinteisestä yleisurheilunäkökulmasta jossa vain voitolla on merkitystä ja niinpä perkeleillä ratkotaan sentit ja minuutit keskenään samankaltaisilla suorituspaikoilla. Ja jos ei pelkillä perkeleillä niin sitten vaikkapa astmalääkkeellä. Tai jollain muulla yhtään välittämättä muusta kuin voitosta.

Juoksen ultria ja pitkiä matkoja juurikin siksi että voin aina katsoa itseäni silmiin peilistä ja todeta kuuluvani jalkarunkkuihin. Vain itse ultrasuorituksia tehneet tai niitä sivusta seuranneet voivat ymmärtää edes osittain suoritukset ja niiden sekä harjoittelun henkiset ja fyysiset vaatimukset.

Tällä viikolla nostelin kotipihassa pikku sammakkoja ruohonleikkurin tieltä syrjään. Viime viikolla potkin koiria pois tieltä. Ei tulisi mieleenkään kerätä Pokemon hahmoja kännykällä vaan mieluummin kerään aitoja tunteita metsästä ja tieltä. Märkiä lenkkikenkiä ja hien valumista silmiin.
Jalkarunkku nauttii elämästään ja arvostaa kaikkea rehellistä elämää.


VIIKON 29. JUOKSUT

Ma- Lepo.
Ti- Lepo.
Ke-Aamupäivä 21 km osin maastossa - 2:20.
      Ilta 8 km tiellä - 0:53.
To- Aamupäivä 20 km - 2:08.
      Ilta 8 km - 0:52.
Pe- 11 km - 1:11.
La- Illalla myöhään 6 km verryttelyä -0:39.
Su- 75 % maastojuoksua 17 km - 1.50.

Yhteensä 91 km - 9 tuntia ja 53 minuuttia







KUVAT SUURENEVAT NIITÄ KLIKATTAESSA.
 

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

HETKI ILMAN YHTEYTTÄ

Lenkillä mustat pilvet tiivistyivät ukkoseksi. Katselin kun valkoiset kumpupilvet ensin ikäänkuin nousevat ylös ja kerääntyvät yhteen muuttuen sitten hetki hetkeltä tummemmiksi. Naureskelin juostessani että lapsena pilvien muodoissa näki usein hahmoja, milloin eläimiä tai mörköjä. Nyt näin vain nousevan ukonilman. Käännyin kotiin kun ensimmäinen salama välähti. Laskin jyrinän kuulumisen ja välähdyksen välin, kolme kilometriä ja lisäsin vauhtia. Juuri ennen kotiporttia joku avasi yläkerrassa hanat. Sain täydellisen suihkun viimeisillä sadoilla metreillä.  Juuri ajoissa !
Illalla totesin että modeemista oli dsl-merkkivalo sekä internetin merkkivalo molemmat pimeänä. Resetoin modeemin. Ei tulosta. Soitin vikapalveluun ja tein asiakaspalvelun kanssa puhelimessa linjatestin ja he totesivat että ei ole yhteyttä ja ottivat vikailmoituksen vastaan. Illalla sain vielä tekstiviestin että vika on siirretty asiantuntijan hoitoon.
Seuraavana päivänä Sonerasta soitettiin. He sanoivat samantien sopimukseni irti. On kuulemma laitevika heillä keskuksessa jota ei enää korjata. He eivät tarjoa korvaavaa mobiilia yhteyttä tilalle. Protestointini kuukauden irtisanomisajasta kaikuivat kuuroille korville. Sähköpostin saan säilyttää kuukausittaista 2,10 € korvausta vastaan, tämä laskutetaan Soneran kännykkälaskun yhteydessä. Loppukaneetiksi minulle vakuutettiin että saan kyllä kiinteän laajakaistan Elisan kautta. Verkko kun on heidän.
Soitin sitten Elisaan ja kerroin että yrittäjänä tarvitsen välttämättä kotiini laajakaistaliittymän ja kiinteän sellaisen. Meillä maalla kun kuuluu puhelinkin liittymästä tai puhelimesta riippumatta varsin huonosti. Elisa lupasi selvittää asiaa ja palata siihen parin tunnin päästä. Kello tuli kuusi illalla ja soittoa ei kuulunut.
Seuraavana päivänä Elisasta soitettiin ja ilmoitettiin että he eivät toimita kiinteää laajakaistaa. On kuulemma tilattu verkon purku. Meille laajakaista on tullut läpi metsien puhelinlinjaa pitkin sähkölinjan yhteydessä noin kahden kilometrin matkan. Tästä kahden kilometrin pisteestä on vielä kolme kilometriä parempaa ja paksumpaa linjaa läpi tiheämmän asutuksen jakamolle eli linja on kupariksi varsin pitkä toimittaakseen dsl-signaalia perille. Kaksimegainen yhteys on toiminut kuitenkin yli kymmenen vuotta moitteetta yhtä korjauskertaa lukuunottamatta ja silloinkin vikailmoituksen tehtyäni asentaja tuli seuraavana päivänä kiipeilemään linjan tolppiin ja asia hoitui nopeasti kuntoon.
Surkuhupaisaa tässä on Soneran kannalta että silloin yli kymmenen vuotta sitten Elisa ei tarjonnut liittymää vaikka omisti verkon mutta vuokralainen Sonera tarjosi. Nyt ei enää kumpikaan tarjoa kiinteää yhteyttä eikä Sonera edes mobiilia korvaajaksi koska on kuulemma maastoesteitä. Näin he pesevät kätensä ja jättävät yhteyden hankkimisen asiakasriskin varaan. Eivät siis lupaa mitään. Törkeintä koko episodissa oli yhtäkkisyys. Ei mitään ilmoitusta ennalta vaikka verkon purku oli taatusti tiedossa. Yrittäjänä olen riippuvainen netin palveluista saatikka että toinen sähköpostini on yrityskontakteillani ja yhteistyökumppaneilla ja heitä on paljon.
Radioamatöörinä ymmärrän varsin paljon langattomista yhteyksistä ja maastoesteistä ynnä muista keliongelmista. Koko Suomen mittakaavassa valtion tavoite on että suomalaiset on saatava toimivien yhteyksien pariin digitalisaation myötä. Kuparilinjat puretaan pois ja jäljelle jää syrjäkylillä usein heikko ja tökkivä mobiiliyhteys jolla virustorjuntaohjelman päivitys kestää kymmenen minuuttia ja liikkuvasta kuvasta on turha edes unta nähdä.
Kylmät väreet selässä lähdin Elisan yritysmyyntiin. Tein kaupat Saunalahden 4-g mobiilista ja viimeisintä huutoa olevasta Huawein reitittimestä johon tarvittaessa saa ulkoisen lisäantennin. Soneralta saamani tylyn kohtelun opettamana pakotin kirjaamaan tilaukseeni täyden palautusoikeuden jos yhteys ei toimi. Hinnan tingin mahdollisimman alas koska taksini puhelinliittymä on saunalahdelta mutta kalliiksi tämä tulee kuukausittain jokatapauksessa.
Yllätys olikin melkoinen kun Kirsin kanssa laitoimme sim-kortin reitittimeen ja loimme kotiimme suojatun langattoman Wifi- verkon - tämähän toimii ! Eräänä pelastuksena on naapurimme Puolustulaitos jonka teknisen tutkimuskeskuksen alueella on uusi 4-g linkki aivan lähellä meitä.
Tässä samassa yhteydessä päivitin myös matkailuautomme matkamodeemiksi uuden Huawei E5577s LTE-modeemin Wifi-aseman. Tämä ei vaadi tietokoneelle lainkaan erillistä ohjelmaa vaan yhteys on jaettavissa jopa kymmenelle wifillä suoraan suojatusti. Lisäksi kyseisessä purkissa on  kestävä akku eli se on riippumaton jatkuvasta ulkoisesta virrasta. Tärkein ominaisuus näissä on kuitenkin tiedonsiirtonopeus ja hyvä sisäinen antenni heikossa kentässä. Meillä kotonakin kyseinen laite vie 6-0 vanhaa erillisellä ulkoisella antennilla varustettua matkatikkuamme 3-g verkossa 4-g:stä puhumattakaan.
Soneran kanssa asiastani keskustelee seuraavaksi kuluttaja-asiamies ja jos se ei auta niin sitten seuraavaksi taksiliiton juristit. Jos itse taksiautoilijana rikkoisin tekemiäni sopimuksia edelläkuvatulla yhtäkkisellä tavalla olisin konkurssin lisäksi oikeudessa välittömästi sopimusehtojen räikeästä rikkomisesta.
Episodi herätti kuitenkin tärkeäpiäkin ajatuksia. Kuten olen sanonut minä en ole erityinen enkä vaadi erityiskohtelua - riittää kun pitää mitä lupaa. Minä olisin tarvittaessa päässyt kotoani pois verkon äärelle kannettavan kanssa hoitamaan asioita pari kertaa viikossa mutta kieltämättä se olisi ollut erittäin vaivalloista ja aikaaviepää. 
Mutta on toisenlaisiakin tilanteita ja toisenlaisia ihmisiä. Syrjäseuduilta viedään palvelut nettiin ja sitten viedään netti. Eläkeläiset ja muut huonossa asemassa olevat eivät ehkä saa yhteyksiään kuntoon yhtä nopeasti kuin minä ja joutuvat maksamaan niiden rakentelusta vielä paljon enemmän tai vaivautumaan kylille pitkien matkojen takaa. Kaupungissa tumputtava hipsteri on tiedonkulun kannalta täysin eriarvoisessa asemassa kuin minä täällä maalla.
Kokonaan toinen tarina on sitten kun taas jossain räjähtää ja ihmiset etsivät tietoa mykistyneestä netistä. Toivon totisesti että ei tulla siihen tilanteeseen jossa on pakko pukeutua sään mukaan ja lähdettävä oikeiden eväiden kanssa ulos kyselemään muilta ihmisiltä miksi kaikki ruudut ja digitaalit ovat pimeänä. Rohkeuden ja puhekyvyn lisäksi tuossa tilanteessa on myös omattava kuntoa laittaa tossua toisen eteen. Ei auta vaikka miten hiirellä klikkailisi vaan on mentävä ihan itse ja omin jaloin.
Kaikki kokemani näytti toisaalta sen että ilman nettiä pärjää työn ulkopuolella varsin hyvin. Maailmassa on lukemattomia kirjoja ja aina voi keskustella Kirsin kanssa livenä netin seuraamisen sijaan. Oikea elämä on näppäimistön ja ruudun ulkopuolella. Se maistuu ja haisee ja on yllätyksellisen elävä jatkuvista vesisateista huolimatta.


VIIKKO 28. JUOKSUT  

Ma- Lepo
Ti- 24 km - 2.40, osittain polkuja, mäkinen reitti.
Ke- 8 km - 0.50.
To- 15 km - 1.45.
Pe- 16 km - 1.50.
La- 8 km - 0.50, myöhään illalla työpäivän päälle.
Su- 20 km - 2.11, myöhään illalla työpäivän päälle.

yhteensä 91 km - 10 tuntia ja 7 minuuttia

Hyvä viikko jälleen. Rytmitys tosin välillä kärsi koska jouduin syömään kipeään vasempaan kyynärvarteeni tulehduskipulääkkeitä jotka sekoittivat vatsan ja väsyttivät muuten ylimääräistä.
Joku sanoo että "kevyttä hölkkää" niin ei se nyt aina tunnu oikein siltäkään. Mahdankohan olla ainoa hidas, lahjaton ja vanha joka ei pidä kyseisestä termistä jonka lienee lanseerannut joku arrogantti hunajanlutkuttaja superultraaja tai muuten loppumattomat voimavarat omaava superihminen.
Juokse ja tiedä.

KOIRAT...

Sunnuntain lenkillä mittani täyttyi. Metsätiellä kimppuni kävi viiden koiran laumasta neljä.
Ensimmäinen sai nostetun vasemman polveni kurkkuunsa ja kahdenkäden vasaralyönnin niskaansa. Se putosi alas hyppimästä ja pakeni kauemmaksi pakettiautolla seisovan emäntänsä suojiin. Seuraavan tulijan päästin lähelle ja se sai kuononsa sivuun juuri siihen kohtaan mistä alaleuka alkaa tanakan potkun. Koira teki kaksois-salkovin ilmassa ja alastultuaan pakeni paikalta. Seuraavat kaksi löivät tässä vaiheessa jarrut pohjaan ja poistuivat paikalta. Vastaan juosut kaveri ei ollutkaan kiva kaveri.
Viides koira oli pysytellyt emäntänsä lähellä. Yhdelläkään koiralla ei ollut kaulapantaa eikä emännällä yhtäkään talutushihnaa. Vain tyhjä marjaämpäri. Anteeksipyytelyn lomassa koirien emäntä kysyi että hyppivätkö ne päälle ? Näytin vasemman reiteni punaisia jälkiä ja se mitä muuta sanoin ei ole toistamisen arvoista.
Jos jollakulla lukijoista herää nyt eläinten oikeuksien puolesta tuntoja niin kehotan lukemaan mitä laki sanoo koiran kytkemisestä saati siitä saako koira aiheuttaa vaaraa ympäristölleen.
Koska kaikki juoksijat eivät osaa Krav Magaa kehotan varomaan. Etelässä ja vuorilla pipurisumutin olisi hyvä, sillä kun ruiskuttaisi hyökkäävää hurttaa nenälle niin voisi olla rauhallisempaa jatkaa eteenäin. Toisaalta mukanaan voisi kantaa kokoonmenevää jousipamppua rannelenkillä varustettuna yhteishyväksi tai ranteen ympärillä parinkymmenen sentin kettinkiä ikäänkuin koruksi kierrettynä. Tämä saisi avattuna rumaa jälkeä aikaan.
Todellisuudessa shortseissa ottavana osapuolena oleminen tympii vuodesta toiseen. Ei ne mitään tee-mantra  ei auta yhtään kun roikutaan jo hampailla kiinni lihassa. Toisaalta moniin tyhmiin koiriin kuten koiranomistajiinkin pätee eräs Tornionjokilaakson sanonta joka on käytössä edelleenkin :

" Hänen ei ole ko pistää takaisin ja nussia uuesti. "