Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

17. PÄIVÄ

Takana 951,81 km
Tänään juoksin 46,14 km johon aikaa meni 5:46 tuntia.
Koko päivä kaksine haastatteluineen,huoltoineen ja tarinoineen 9 tuntia.

Päivän vierasesine ojassa : peitto, siis täkki
Päivän lintu : varpunen mutta lehtokerttuakin kuultiin
Ei musiikkia tänään.
Lämpötila aamu pilvinen plus 6 ja iltapäivä puolipilvinen plus 13. Tuulikin.

Olemme Iisalmessa. Huomenna jatkamme kohti Kuopiota.

Olen hieman väsynyt. Ensimmäistä kertaa tällä reissulla elimistö jo toista päivää peräkkäin päästi nestettä liikaa läpi. Poikaa tilkittiin jälleen varsin runsaasti.
Päivä jäi suunnitellusti lyhyeksi koska tulimme hengenveljelleni Ari Timoselle saunaan ja muuhun huoltoon.
Mukava päivä, joka lämpenikin pikkuhiljaa. Ari ajeli polkupyörällä seurana koko päivän. Oli enemmän kuin mukava rupatella ja ottaa rennosti ystävän kanssa tienposkessa.
Annoin päivällä myös kaksi lehtihaastattelua toisen paikallislehti Miiluun ja toisen Savon Sanomiin.
Minulta kysyttiin olenko hullu. Vastasin että juoksija voi olla päätön mutta ei jalaton, vaan ultrajuoksija ei kumpaakaan. 
Miten määritellään hulluus ? Jos onkin niin että kun vaan yrittää tarpeeksi hullua ? Yrittää vaan !
Se että olen hieman väsynyt ei merkitse lannistumista. Taistella ei ole vielä tarvinnut kovin paljon. Minulta kyllä tarvittaessa löytyy kapasiteettia mutta tietenkin toivon että sitä ei tarvitse käyttää - varsinkaan kaikkea. Se merkitsee pitkäaikaista jalattomuutta eikä se ole prioriteetti.
Yllättäen tapasin myös Eka Partasen työmatkallaan. Hän tulee perjantaiksi seuraan - mainiota.
Huomenna Ari saattaa minua kohti Lapinlahtea, joten seuraa riittää mukavasti lähipäivinä.
Kun 88-tietä tullaan Pulkkilasta kohti Iisalmea niin tulee kyltti Iisalmi 15 km. Tästä kun juoksin puoli kilometriä eteenpäin niin tuli kyltti Iisalmi 15 km. Ja tästä kun jatkoin vielä puoli kilometriä eteenpäin tuli kyltti Iisalmi 15 km.
Olemme siis Savossa ja vastuu näyttää siirtyneen kuulijalle. Tai kulkijalle.
Huomenna matka jatkuu.
Aivan varmasti mikäli se minusta vain on kiinni.







3 kommenttia:

  1. Matka jatkuu, ihan varmasti! Olet sinä vain jo huikean kauas ehtinyt täältäkin. Jatkahan varmoin askelin kohti Hankoa, aivan kuten tähänkin asti.

    VastaaPoista
  2. Nyt kun pantasusi seurannat ovat tauolla on Pasi osoittautunut susia liikkuvammaksi. Se missä Pasi oli joku päivä, onkin jo aikas lailla toisaalla. Pantasusi, Pasi.

    VastaaPoista
  3. Hyvä Pasi. Luin jutun juoksustasi Savon Sanomista. Tsemppiä. Olitkin jotenkin tutun näköinen. Oon varmaankin Ylöllä nähnyt sut joskus. Asun nääs Treella ja työ on tuonut useasti Ylölle.

    VastaaPoista